KKO: Yhtiöllä ei ollut hyväksyttävää syytä lähihoitajien palkkaeroille
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että yhtiö oli rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta työntekijöiden palkkauksessa ja oli velvollinen suorittamaan kahdelle työntekijälleen maksamatta jätettyä palkkaa.
Yhtiö oli tullut osakekaupan seurauksena osaksi konsernia. Yhtiö oli sittemmin palkannut lähihoitajan tehtäviin kaksi uutta työntekijää, joille yhtiö oli maksanut pienempää palkkaa kuin samaa tai samanarvoista työtä tehneelle kahdelle muulle työntekijälleen, jotka olivat olleet yhtiön palveluksessa jo ennen osakekauppaa. Uusien työntekijöiden palkat vastasivat puolestaan samasta tai samanarvoisesta työstä konsernissa yleisesti maksettuja palkkoja.
Korkein oikeus ei pitänyt hyväksyttävänä syynä lähihoitajien palkaneroille sitä, että palkkaerojen taustalla oli pyrkimys yhdenmukaistaa yhtiön palkkauskäytäntö konsernissa yleisesti noudatetun palkkauskäytännön kanssa. Korkein oikeus katsoi, että työntekijöiden palkkauksen tasapuolisuutta oli tarkasteltava työnantajakohtaisesti eikä konsernin tasolla.
Asian diaarinumero KKO:ssa: S2023/332
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Esittelijä Sofia Aspelund, p. 029 56 40067, sofia.aspelund(at)oikeus.fi
Ratkaisu KKO:2024:80 (S2023/332, 17.12.2024) on tilattavissa korkeimman oikeuden viestinnästä, viestinta.kko(at)oikeus.fi, puh. 02956 40052 ja 02956 40078
Linkit
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
Flertydiga rättsliga frågor snabbare till högsta domstolen för avgörande27.3.2025 13:31:50 EET | Pressmeddelande
De ändringar av rättegångsbalken som stärker högsta domstolens roll som prejudikatdomstol träder i kraft 15.4.2025. Förfarandet med prejudikatfrågor och så kallad språngdispens kommer i fortsättningen att effektivisera högsta domstolens uppgift att styra rättspraxis.
Tulkinnanvaraiset oikeuskysymykset entistä nopeammin korkeimman oikeuden ratkaistavaksi27.3.2025 13:31:50 EET | Tiedote
Korkeimman oikeuden ennakkopäätösroolia vahvistavat oikeudenkäymiskaaren muutokset tulevat voimaan 15.4.2025. Ennakkopäätöskysymys ja hyppyvalitus tehostavat jatkossa korkeimman oikeuden oikeuskäytännön ohjaamistehtävää.
Referendarieråd Kaisa Kuparinen utnämnd till kanslichef vid högsta domstolen26.3.2025 14:14:54 EET | Pressmeddelande
Högsta domstolen har utnämnt referendarieråd Kaisa Kuparinen till tjänsten som kanslichef vid högsta domstolen i plenum 26.3.2025.
Esittelijäneuvos Kaisa Kuparinen korkeimman oikeuden kansliapäälliköksi26.3.2025 14:14:54 EET | Tiedote
Korkein oikeus on nimittänyt esittelijäneuvos Kaisa Kuparisen korkeimman oikeuden kansliapäällikön virkaan täysistunnossa 26.3.2025.
HD: Utsökningsverket fick belägga tillgångar som kopplats till en sanktionslistad person med kvarstad12.3.2025 09:00:01 EET | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) ansåg i sitt prejudikat att utrikesministeriet hade lagt fram trovärdiga bevis om att avsikten var att medel som betalats av ett finskt bolag skulle ställas till förfogande eller göras tillgängliga för en person som var föremål för sanktioner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme