Varautumisen harjoittelu ja yhteensovittaminen keskiössä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellisessa valmiustoimikunnassa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui torstaina 12.12.2024 vuoden viimeiseen kokoukseen. Moniviranomaisyhteistyönä tuotetussa tilannekatsauksessa korostuivat alueellinen varautuminen, yhteensovittaminen eri toimijoiden kanssa sekä harjoittelu. Eriarvoisuuden ja syrjäytymisen lisääntyminen kansalaisten keskuudessa herättää huolta eri toimijoissa. Lisäksi on havaittu työttömyyden kasvua, vaikka samaan aikaan sote-alalla on haasteita työvoiman saatavuudessa.
Alueellisessa valmiustoimikunnassa käsiteltiin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston järjestämiä varautumiseen liittyviä kursseja ja harjoituksia. Ensi vuonna järjestetään maanpuolustuksen perus- ja jatkokursseja sekä erikoiskursseja. Kuntien valmiussuunnitteluun tarjotaan tukea erilaisten työpajojen avulla. Ensi vuoden keskeisenä teemana on väestönsuojelu. Varautumistoimintaa pyritään yhteensovittamaan maakunnallisten rakenteiden kanssa, ja tavoitteena on luoda aluehallintovirastolle ja eri toimijoille selkeä kokonaiskuva varautumisen toimenpiteistä. Tämä auttaa tarjoamaan toimijoille kattavaa tietoa ja tukea varautumisen suunnitteluun ja kehittämiseen.
Yhteisessä tilannekuvassa korostuivat taloushaasteet ja maailmantilanne
Alueelliseen valmistoimikuntaan osallistuvien organisaatioiden katsauksissa korostuivat henkisen kriisinkestävyyden haasteet, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden lisääntyminen sekä päihteiden käytön ja väkivallan kasvu. Maahanmuuton ja kotoutumisen osalta on tehostettu varautumista maailmantilanteen vuoksi. Poliisi painottaa edelleen kansalaisten valveutuneisuutta ja pyytää ilmoittamaan pienetkin häiriöt viipymättä.
Hyvinvointialueilla on kohdattu häiriöitä vedenjakelussa ja tietoliikenteessä, taloudellisia haasteita sekä vuodeosastojen niukkuutta. Valmiussuunnitelmia kehitetään nyt myös aktiivisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Lämmin syksy aiheutti haasteita talvitulvien kanssa marraskuussa, mutta ne ratkaistiin onnistuneesti. Sähköpulan riski on pieni, mutta yrityksiä on muistutettu varautumaan vähentämällä sähkönkulutusta mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi sairauspoissaoloja ja ajoittaisia haasteita perusterveydenhuollossa on raportoitu.
Kansalaispulssissa huolta herättävät maailmantilanne
Kansalaispulssissa luottamus tulevaisuuteen on hieman heikentynyt 15–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Huolta on herättänyt Venäjän toiminta. Luottamus viranomaisiin on silti korkealla ja varsinkin koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmään luottaminen on kasvussa. Kansalaiset toivovat hallituksen kiinnittävän huomioita lähitulevaisuudessa erityisesti työllisyyden parantamiseen sekä laadukkaaseen koulutukseen ja varhaiskasvatukseen.
Kansalaisilta kysyttiin myös mielipidettä asumisesta maalla tai kaupungissa. Maaseudulle muuttamiseen houkuttelevia tekijöitä ovat erityisesti luonnonläheisyys, työ tai elinkeino, mahdollisuus asua väljemmin, yksityisyys sekä edullisemmat elinkustannukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ylijohtaja Marko Pukkinen, puh. 0295 018 582
Pelastustoimen ja varautumisen vastuualueen johtaja Tarja Wiikinkoski,
puh. 0295 018 800
etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme