Kokoomuksen Väyrynen: Härskiä toimintaa oppositiolta sairaalakeskustelussa
12.12.2024 17:20:42 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Ville Väyrynen on tyrmistynyt opposition puheista hallituksen päivystyksiä koskeviin päätöksiin liittyen.

”Tänään kyselytunnilla oppositio väitti, että sairaaloita oltaisiin ajamassa alas. Tämä on härski väite. Yhtään sairaalaa tai päivystystä ei olla lopettamassa. Muutoksia tulee öiseen toimintaan ja sen laajuuteen klo 22–07 muutamissa toimipisteissä, jotta palvelut voidaan puolestaan turvata Suomen keskussairaaloissa”, Väyrynen huomauttaa.
”Suomi ikääntyy ja työikäinen väestömme vähenee – tämä on tosiasia, joka vaikuttaa meistä jokaiseen. Hyvinvointialueiden henkilöstöstä kolmasosa jää eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana, ja maan sisäinen muuttoliike keskittää väestöä muuttaen palvelutarvetta merkittävästi. Ilman muutoksia meillä ei tule olemaan tarpeeksi osaavaa henkilöstöä oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan”, Väyrynen sanoo.
Väyrysen mukaan hallituksen on välttämätöntä tehdä päätöksiä asiantuntijatietoon perustuen. Muutoin vaarana on, että palveluiden saatavuus ja laatu heikkenevät tulevaisuudessa hallitsemattomasti.
”Nämä ovat aidosti vaikeita kysymyksiä, joista eduskunnassa pitäisi kyetä puhumaan. Kaikki puolueet ovat vuorollaan joutuneet näitä tekemään. Kataisen hallituksessa sdp:n ministeri ja Sipilän hallituksessa keskustan sote-ministerit tekivät ihan samanlaisia ratkaisuja. Tästä vastuunkannosta ei valitettavasti ole paljoa jäljellä”, Väyrynen harmittelee.
”Hallituksen esitys ei vaikuta päiväaikaisiin toimintoihin, vaan muut palvelut säilyvät lähellä ihmisiä kuten ennenkin. Seuraamme jokaisen muutoksen vaikutuksia tarkasti ja teemme korjaavia toimenpiteitä, jos tarve on”, Väyrynen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville VäyrynenKansanedustaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta9.4.2026 17:01:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.
Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote
Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.
Kokoomuksen Partanen ja Kaunisto: Luottaako SDP enää yhteenkään asiantuntijaan?8.4.2026 13:09:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajien mukaan SDP on toistuvasti asettunut vastustamaan tai vähättelemään juuri niiden asiantuntijoiden arvioita, joiden tehtävä on tuottaa riippumatonta tietoa päätöksenteon tueksi.
Kokoomuksen Sammallahti: Hallitus nopeuttaa maanpuolustukselle tärkeiden investointien toteutusta8.4.2026 09:00:48 EEST | Tiedote
Ympäristövaliokunta hyväksyi tiistaina 7.4. mietinnön hallituksen esityksestä, joka mahdollistaa nopeutetun lupaprosessin maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten osalta.
Kokoomuksen Sarkomaa ja Laiho: Keskustan ehdotus kasvattaisi terveyseroja ja kustannuksia2.4.2026 13:17:28 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho pitävät keskustan kansanedustaja Markus Lohen ehdotusta (HS 29.3.) aikuisten suun terveydenhuollon siirtämisestä pois julkisen palvelun piiristä suomalaisen terveyspolitiikan tavoitteiden vastaisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme