VAMKissa juhlittiin syksyllä valmistuneita – yli 80 % työllistyy omalle alalleen
Syyslukukauden 2024 aikana Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistui 429 uutta osaajaa, joita juhlittiin 13.12. järjestetyssä lämminhenkisessä valmistujaisjuhlassa. Jopa yli 80 % VAMKista valmistuneista työllistyy opiskelemaansa alaa vastaaviin tehtäviin.

Syksyllä VAMKista valmistuneista 328 on suorittanut AMK-tutkinnon ja 101 ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, joka vastaa maisterin tutkintoa. Kaiken kaikkiaan VAMKista valmistui syksyn aikana 107 insinööriä (AMK), 123 tradenomia, 64 sairaanhoitajaa ja 34 sosionomia. Valmistuneista noin 20 % oli lukukausimaksun maksaneita kansainvälisiä osaajia.
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät erinomaisesti ja yli 80 % työskenteleekin opiskelemaansa tutkintoa vastaavalla alalla. Rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahtera iloitsee valmistuneiden mielekkäistä työurista.
”Sen lisäksi, että meiltä valmistuneet työllistyvät hyvin, olen tyytyväinen, että lähes 70 % työllistyy Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueille. Olemme siis merkittävä alueellinen toimija osaavan työvoiman kouluttamisessa. Työskentelemme myös yhteistyössä yrityselämän kanssa jo työelämässä olevien lisä- ja jatkokouluttamiseksi”, sanoo Vahtera ja onnittelee valmistuneita.
”Toivon kaikille valmistuneille onnea ja menestystä tulevaan!”
Mielenkiintoinen opintotarjonta houkutteli Vaasaan opiskelemaan
Turun läheltä Nousiaisista kotoisin oleva Otto Mäkiniemi valmistuu joulukuussa liiketalouden tradenomiksi pääaineena kansainvälinen kauppa. Mäkiniemi valitsi VAMKin nimenomaan tradenomien mielenkiintoisen opetussuunnitelman perusteella ja syksyllä 2021 opinnot Pohjoismaiden suurimmassa energiaklusterissa alkoivat.
Opintojen mielenkiintoisimmaksi anniksi Mäkiniemi nostaa työelämälähtöisyyden. Erityisesti Sales management -opintojakso ensimmäisenä opiskeluvuotena on jäänyt mieleen.
”Pääsimme keskittymään ihan oikeaan operatiiviseen työhön, sillä teimme kurssilla oikeita projekteja yrityksille”, Mäkiniemi kertoo.
Mielenkiintoisen lisän Mäkiniemen opiskeluaikaan antoi hänen aktiivinen toimintansa opiskelijakunta VAMOKissa, jossa hän toimi myös kaksi vuotta hallituksen puheenjohtajana.
”Myös opiskelijakunnan toiminnassa opin paljon työelämätaitoja. Pääsin näkemään miten suunnitteluprosessit ja päätöksenteko tapahtuu VAMKin kaltaisessa organisaatiossa. Koulussa opin teorian ja VAMOKin toiminnassa pääsin soveltamaan oppimaani käytännössä”, pohtii Mäkiniemi.
Kuten monella VAMKista valmistuneella, myös Mäkiniemellä on jo oman alan työpaikka odottamassa yhdessä monista Vaasan seudulla toimivista kansainvälisistä yrityksistä.
”Aloitin kesällä harjoittelijana Wärtsilässä ja marraskuussa sain vakituisen paikan. Työskentelen logistiikan ja hankintaketjun hallinnassa eli Parts Coordination Managementin (PCM) parissa. Tehtäväni vastaavat täysin opiskelemaani alaa ja onkin hienoa päästä hyödyntämään koulussa hankkimaani osaamista käytännössä”, iloitsee Mäkiniemi.
Valmistumisen jälkeen Mäkiniemi aikoo keskittyä työntekoon. Hän ei kuitenkaan poissulje jatko-opintojen, esimerkiksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista joskus tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu Vahterarehtori, toimitusjohtajaVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 473 3279hannu.vahtera@vamk.fiMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointiVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 4 000 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMKissa juhlittiin syksyllä valmistuneita – YAMK-tutkinnon suorittaneita tuplasti edellisvuotta enemmän12.12.2025 15:49:56 EET | Tiedote
Syyslukukauden 2025 aikana Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistui 548 uutta osaajaa, joita juhlittiin 12.12. järjestetyssä lämminhenkisessä valmistujaisjuhlassa. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä tuplaantui edellisvuodesta ja koko vuoden kaikkien valmistuneiden määrä oli ennätyskorkea.
VAMK Celebrates Strong Growth in Master’s Graduates12.12.2025 15:49:56 EET | Press release
The 548 new graduates from Vaasa University of Applied Sciences were celebrated in a warm autumn semester graduation ceremony on December 12th. The number of master’s degrees doubled compared to the previous year, and the total number of graduates for the year reached a record high.
VAMK vahvistaa yhteistyötään Teuvan kunnan kanssa8.12.2025 11:35:59 EET | Tiedote
Teuvan kunta on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Länsirannikkoyhteistyöllä kasvua koko Suomeen4.12.2025 07:09:00 EET | Tiedote
Länsirannikon alueella on tehty kolmen vuoden ajan tiivistä ammattikorkeakouluyhteistyötä, joka tukee sekä paikallista että valtakunnallista kasvua ja kilpailukykyä. Alueen yrityksillä ja elinkeinoelämällä on ollut keskeinen rooli yhteistyössä, joka on merkittävää koko Suomen hyväksi.
Korkeakoulujen Opin.fi-palvelu tarjoaa uusia opintopolkuja kaiken ikäisille oppijoille21.11.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Keväällä 2025 avattu Opin.fi-palvelu kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot yhteen paikkaan. Palvelu on suunnattu niille, jotka haluavat kehittää osaamistaan ennen tutkinto-opintoja tai työelämää varten. Vaasan ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme