SDP EDUSKUNTA

SDP:n Saku Nikkanen: Oulaskankaan arviointi vahvistaa Salon sairaalan epäkohtia

13.12.2024 13:31:24 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Salolainen kansanedustaja Saku Nikkanen vaatii hallitusta perumaan esityksensä ja antamaan päätösvalta sairaalaverkosta alueille. Oulaskankaan uudelleenarviointi osoittaa hallituksen sekavan sairaalapolitiikan ja tilanne Salon sairaalassa näyttäytyy entistä käsittämättömämpänä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Salon kansanedustaja Saku Nikkanen vaatii hallitusta perumaan esityksensä ja antamaan päätösvalta sairaalaverkosta alueille. Oulaskankaan uudelleenarviointi osoittaa hallituksen sekavan sairaalapolitiikan, ja tilanne Salon sairaalassa näyttäytyy entistä käsittämättömämpänä.

”Jos Oulaskankaan tilannetta arvioidaan uudelleen, Salon sairaalan tilanne näyttää entistä käsittämättömämmältä. Alueet tuntevat parhaiten oman väestönsä tarpeet, eikä ylhäältä johdetuilla keskittämisratkaisuilla saavuteta kestäviä tuloksia,” Nikkanen toteaa.

Nikkanen muistuttaa, että SDP on johdonmukaisesti puolustanut laadukkaita ja saavutettavia lähipalveluita. Päätösten keskittäminen hallituksen kiireellä valmistelemaan malliin vaarantaa paikalliset terveyspalvelut ja lisää eriarvoisuutta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.

Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote

Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye