Keskuskauppakamari: Suomen tulisi ottaa käyttöön B-ajokortin jakeluautopoikkeus pikaisesti

Jaa

Ruotsin ja Tanskan esimerkkiä seuraten Suomessa tulisi pikaisesti toteuttaa muutos ajokorttisääntelyyn siten, että B-kortilla olisi mahdollista kuljettaa kokonaismassaltaan enintään 4 250 kg:n vaihtoehtoisella käyttövoimalla kulkevaa ajoneuvoa. Jakeluyritykset ovat jo pitkään esittäneet poikkeuksen käyttöönottoa myös Suomessa, jotta sähköistyminen etenisi myös kevyemmässä jakeluautokannassa.

Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja.
Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja. Kuva: Liisa Takala

Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntija Hanna Kalenojan mukaan muutos vähentäisi jakeluautojen kuljettajapulaa ja parantaisi kuljetusyritysten kilpailukykyä.

”Ennen kaikkea se lisäisi yritysten mahdollisuuksia investoida vähäpäästöiseen jakelukalustoon ja näin vähentäisi kuljetusten päästöjä ja energiankulutusta. Muutos ei aiheuta valtiolle kustannuksia, joten se soveltuisi myös julkisen talouden säästöpaineiden alla nopealla aikataululla toteutettavaksi päästövähennystoimeksi”, Kalenoja sanoo.

B-ajokortin poikkeuksesta on saatu lupaavia tuloksia Ruotsissa, jossa poikkeus tuli käyttöön kesällä. Ruotsissa B-kortilla saa tietyin rajauksin kuljettaa vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevaa massaltaan enimmillään 4 250 kg:n kevytkuorma-autoa hakemalla yrityskohtaisen poikkeusluvan.

”Kokeilu on ollut odotettua suositumpi. Ruotsin liikenneviraston mukaan tähän mennessä poikkeusluvan saaneita yrityksiä on 117. Ajokorttisäädöksestä hyötyvien sähkö- ja kaasukäyttöisten jakeluautojen määrä on kuitenkin huomattavasti tätä suurempi, sillä lupa koskee yritysten kaikkia sähkö- ja kaasuautoja, jotka täyttävät painokriteerit”, Kalenoja sanoo.

Kalenojan mukaan Ruotsin lupaavan esimerkin pitäisi kannustaa Suomeakin toimimaan samoin.

”Nykyinen ajokorttivaatimus hidastaa jakeluautokannan sähköistymistä. Monet yritykset valitsevat kevyeksi tavara-autoksi samasta kantavuusluokasta mieluummin dieselpakettiauton kuin sähkökäyttöisen kevyen kuorma-auton, sillä C-korttia ja ammattipätevyyttä koskevat vaatimukset rajaavat ajoneuvon käyttöä kuljetustehtävissä ja vaikeuttavat kuljettajapulaa”, Kalenoja sanoo.

Ajokorttidirektiivin uudistuksessa niin sanottu massapoikkeus on tulossa EU-laajuiseksi käytännöksi viimeistään vuonna 2027. Kalenojan mukaan tätä ei kannata jäädä odottelemaan, vaan EU:n sallima poikkeus tulisi hyödyntää mahdollisimman ripeästi.

”Ei ole mitään estettä, miksi Suomi ei voisi ottaa tätä poikkeusta käyttöön jo nyt. Se auttaisi jakeluautokantaa sähköistymään nopeammin ja vähentäisi kuljetuksista aiheutuvia päästöjä”, Kalenoja sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Uusi maastapoistumissääntö voimaan tänään – vaikutuksia työnantajille ja ulkomaalaisille työntekijöille11.6.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Tänään voimaan tullut kolmen/kuuden kuukauden sääntö koskee ulkomaalaisia työntekijöitä, joilla on tilapäinen työntekijän oleskelulupa, ja joiden työsuhde päättyy kesken luvan voimassaolon. Työnantajan pitää ilmoittaa vastedes tällaisista tilanteista Maahanmuuttovirastolle. Tämä on yrityksille jälleen uusi velvoite, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Keskuskauppakamari: Huijausviestit eivät lopu kesällä – perehdytä kesätyöntekijät ennen lomia6.6.2025 06:55:00 EEST | Tiedote

Huijausviestit ja tietojenkalastelu lisääntyy jatkuvasti, eikä kesä tuo siihen poikkeusta. Voi olla jopa päinvastoin: kun kesätyöntekijät aloittavat tehtävissään, näkevät rikolliset tahot siinä mahdollisuuden. Uusimpia huijausyrityksiä ovat niin sanotut toimitusjohtajaviestit. Keskuskauppakamarin hallinto- ja talousjohtaja Yvonne Backas muistuttaa, että kesätyöntekijät on syytä perehdyttää ja ohjeistaa hyvin myös mahdollisiin ulkopuolelta tuleviin huijausyrityksiin.

Pääekonomisti: Ei vielä elpymistä alkuvuodesta – Suomen bruttokansantuote polki paikallaan30.5.2025 08:49:21 EEST | Tiedote

Pitkään odotettu talouden elpyminen antaa vielä odottaa itseään, sillä ainakaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sitä ei vielä päästy kokemaan. Suomen bruttokansantuote pysyi neljännesvuositasolla muuttumattomana eli 0,0 prosentin kasvussa. Vuositasolla oltiin kuitenkin 0,8 prosenttia viime vuotta ylempänä. ”Ei ollut häävi lukema”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye