Varuboden-Oslalta yli 65 000 euroa paikalliseen hyvään – 25 länsiuusimaalaista alakoulua saa lahjoituksen
Osuuskauppa Varuboden-Osla järjesti tänä syksynä jo kuudennen Paikallisesti hyvää -kampanjan. Tällä kertaa kampanjan avulla haluttiin tukea alakoululaisten toimintaa ja koulussa viihtymistä. Hakemuksia tuli lähes jokaisesta alueen alakoulusta.

Vuoden 2024 Paikallisesti hyvää -kampanjan lahjoituskohteet on valittu. Osuuskauppa Varuboden-Oslan hallintoneuvosto valitsi 143 hakemuksen joukosta 70 alakoulua, jotka saavat lahjoituksen. Lahjoitusten tavoitteena on edistää lasten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä alueella.
Kampanjassa koulu tai sen vanhempainyhdistys on voinut hakea tukea kouluaikana tapahtuvaan toimintaan tai investointiin koulun pihalle. Hakijoita kannustettiin luovuuteen.
– Hakemuksista huokuu vanhempien ja kasvatusammattilaisten luovuus ja välittäminen lapsista. On ollut ilo nähdä, miten hienoja ideoita alueelta on noussut. Koulu on iso osa lapsen elämään, ja tuemme mielellämme toimintaa, joka yhdistää koululaisia myös oppituntien ulkopuolella. Vanhempainyhdistyksissä tehdään arvokasta vapaaehtoistyötä, joka osaltaan tukee yhteistyötä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, kertoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Leena Munter.
Lahjoituksia myönnettiin ensisijaisesti projekteille, jotka innovatiivisella tavalla vastasivat kampanjan tavoitteeseen lasten osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämisestä.
– Iso osa hakemuksista koski erilaisten liikuntavälineiden, pelien ja soitinten hankintaa. Päätimme varsinaisten projektien lisäksi tukea myös näitä välinehankintoja erillisellä "välinerahalla". Jotta mahdollisimman moni hakija voisi saada lahjoituksen, tuemme välinehankintoja samalla 500 euron summalla yhteensä 44 alueemme koulussa. Uskomme, että myös tällä välinerahalla mahdollistamme yhteenkuuluvaisuuden hetkiä, Munter taustoittaa.
Pakopeleistä aina puiden istuttamiseen
Hakemuksissa korostuu liikunta, kulttuuri ja luonto. Retkien, taikuriesitysten ja teatterivierailujen lisäksi joukossa oli ideoita aina puiden istuttamisesta pakopelin rakentamiseen.
Suurin yksittäinen lahjoitus oli Pornaisten Mika Waltarin koulun saama 3 400 euroa, jolla toteutetaan oppiainerajat ylittävä Suomen puusto -projekti. Projektissa koulun pihalle istutetaan erilaisia puita, opitaan puista, piirretään, runoillaan ja harjoitellaan kieltä. Myös Kirkkonummen Laajakallion koulun arboretum-puulajipuistoa kehitetään edelleen koko koulun yhteistyöllä.
Porvoossa Kevätkummun koulu suunnittelee järjestävänsä pakopelin, jonka teemoina olisi tunne- ja kaveritaidot. Strömborgska skolanissa taasen päätettiin edistää yhteistyötä kokkauskurssin keinoin.
Lapset ja nuoret ovat tärkeä kohderyhmä Varuboden-Oslalle. Osuuskauppa sponsoroi vuosittain lasten, nuorten ja perheiden toimintaa niin liikunnan, kulttuurin kuin yhteiskunnallisen toiminnan saralla yhteensä 200 000 eurolla. Myös aiemmat Paikallisesti hyvää -kampanjat ovat painottuneet lasten ja nuorten tukemiseen. Kampanja toteutettiin vuosina 2015–2017 ja sai jatkoa koronavuosina 2021 ja 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena MunterHallintoneuvoston puheenjohtaja
Puh:050 336 0842leena.munter-ollus@sok.fiJaana HagelbergViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiKuvat

Linkit
Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Varuboden-Osla arbetar Med hjärtat på rätt ställe6.5.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Osla har i början av året börjat sin resa mot ännu bättre kundservice. Inom handelslaget pågår ett program som fokuserar på kundbetjäning och som heter Med hjärtat på rätt ställe. Som en del av programmet har alla medarbetare avlagt ett hjärtlöfte. Genom löftet förbinder sig hela personalen till att jobba tillsammans för varandra och skapa en trygg miljö där alla blir genuint bemötta och känner sig respekterade och värdefulla.
Varuboden-Oslassa on Sydän kohdallaan6.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla on tämän vuoden alussa aloittanut matkan kohti entistä parempaa asiakaspalvelua. Osuuskaupassa on käynnissä asiakaspalveluun keskittyvä ohjelma, Sydän kohdallaan, ja osana sitä kaikki osuuskaupan työntekijät ovat antaneet sydänlupauksen. Lupauksella sitoudutaan työskentelemään yhdessä toistensa hyväksi ja luomaan turvallinen ympäristö, jossa jokainen tulee aidosti kohdatuksi ja tuntee itsensä arvostetuksi ja merkitykselliseksi.
Handelslaget Varuboden-Osla rekryterar ytterligare en sommarjobbare2.5.2025 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Nu finns det en ledig plats för en över 20-åring som ännu inte har erfarenhet från arbetslivet.
Osuuskauppa Varuboden-Osla palkkaa vielä yhden kesätyöntekijän2.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskaupassa on nyt paikka auki 20 vuotta täyttäneelle, jolla ei ole vielä kokemusta työelämästä.
Första Stjärnkockskursen i Mariehamn den 10 maj!29.4.2025 09:19:40 EEST | Pressmeddelande
UngMartha ordnar en avgiftsfri matlagningskurs för barn i åldern 8–12 år i Mariehamn den 10 maj.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme