Anna-Maija Ohlsson Diakin strategia- ja vaikuttavuusjohtajaksi
16.12.2024 15:00:00 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
YTM Anna-Maija Ohlsson on valittu Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) strategia- ja vaikuttavuusjohtajan tehtävään. Ohlsson aloittaa tehtävässä 13. tammikuuta 2025.

Ohlsson siirtyy Diakiin Pelastakaa lapset ry:stä, jossa hän on työskennellyt kehittämispäällikkönä Digitaalinen lapsuus -ohjelmatyössä. Hän on toiminut aiemmin muotoilun liiketoimintajohtajana Vincitillä, tiiminvetäjänä Nokialla, liiketoimintamuotoilijana sekä hanketehtävissä eri järjestöissä.
Strategia- ja vaikuttavuusjohtajan tehtävässä Anna-Maija Ohlsson tulee vastaamaan Diakin uuden strategian johtamisesta. Hänen vastuulleen kuuluvat tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) kokonaisuuden, kansainvälisyyden ja strategisen viestinnän sekä markkinoinnin johtaminen.
– Diakin visio torjua eriarvoisuuskehitystä ja painottaa uudessa strategiassaan vaikuttavuutta on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Olen innoissani siitä, että pääsen osaksi Diakin tiimiä kehittämään osaamista, tutkimusta ja innovaatioita tämän strategian mukaisesti, Anna-Maija Ohlsson sanoo.
Valinnassa korostettiin Ohlssonin pitkää kansainvälistä kokemusta johtamisesta, liiketoiminnasta, hanketyöstä sekä digiosaamisesta. Myös vaikuttavuuteen Ohlssonilla on monipuolista näkemystä ja osaamista. Liiketoiminnan ja digitaalisuuden kehittäminen ovat merkittävässä roolissa Diakin uudessa vaikuttavuusperusteisessa strategiassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja-rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiAura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiDiakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diak on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Osaamisemme kohdistuu sinne, missä on eriarvoisuutta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Teemme sosiaalista innovointia ihmisen puolella. Olemme ihmisyyden asiantuntijoita, joita ajaa halu rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa kaikille. Teemme tuloksellisesti jatkuvaa kehitystyötä, jotta maailma olisi kaikille hyvä. Uskomme ihmiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Miten mitata hyvää? Diak kehitti työkalut sosiaalisen vaikuttavuuden todentamiseen31.3.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on kehittänyt kunnianhimoisen TKI-vaikuttavuusketjun ja mittaristot, jotka asettavat uuden standardin korkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tulosten seurannalle. Kyseessä on korkeakoulukentällä poikkeuksellinen malli, joka kytkee yksittäiset hankkeet suoraan yhteiskunnallisiin muutostavoitteisiin.
Varustamoista uusia polkuja osallisuuteen, hyvinvointiin ja tukeen26.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kirkon yhteisöllisyydestä ja osallisuuden vahvistamisesta on keskusteltu koko 2000‑luvun ajan, mutta käytännön malleja aiheesta on ollut niukasti saatavilla. Diakin tuore julkaisu kokoaa yhteen konkreettisia menetelmiä, jotka tukevat yhteisöllisyyttä ja vahvistavat ihmisten osallisuutta seurakuntien arjessa.
Kevään toinen yhteishaku päättyi – Diakin Porin-kampuksen terveysalan koulutukset vetivät hakijoita25.3.2026 12:27:27 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyi 24.3.2026. Diakissa oli tarjolla 570 aloituspaikkaa, joista 70 Porissa järjestettäviin sairaanhoitaja (AMK) ja terveydenhoitaja (AMK) -koulutuksiin.
Kevään toinen yhteishaku päättyi – Diakin Oulun-kampuksen sairaanhoitajakoulutus veti hyvin hakijoita25.3.2026 11:03:40 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyi 24.3.2026. Diakissa oli tarjolla 420 aloituspaikkaa, joista 45 Oulussa järjestettävään sairaanhoitaja (AMK) -koulutukseen.
Kevään toinen yhteishaku on päättynyt – Diakiin hakeneiden määrä ampaisi nousuun25.3.2026 09:34:22 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyi 24.3.2026. Diakissa oli tarjolla 570 aloituspaikkaa sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen alan AMK- ja YAMK-koulutuksiin Helsingissä, Oulussa, Porissa ja verkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme