Suomen Keskusta r.p.

Puoluesihteeri Siika-aho: Hallituksen sairaalalausuma on yhtä arvokas kuin lehmänläjä tiellä

Jaa

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan hallituksen kehittelemällä ontolla lausumalla ei ole minkäänlaista arvoa, jos kokoomus ja perussuomalaiset runttaavat tiistaina läpi sairaalapalvelujen rajun karsimisen ympäri Suomea.

  • Hallituksen juhlalliset lausumat eivät auta, kun keskiyöllä on hätätilanne ja sairaalan päivystys on lyöty säppiin, Siika-aho sanoo.
  • Ihmiset vaativat tulostetun paperin sijaan nyt muutosta hallituksen linjaan. Lausuma on yhtä arvokas kuin lehmänläjä tiellä.
  • Vastuuministeri Juuson omituiset ulostulot ja Orpon kehittelemät lausumat kertovat, että hallitusporukka on menettämässä harkintakykynsä lisäksi myös hermonsa.
  • Jos persut ja kokoomuslaiset ovat oikeasti katumapäällä, ehtivät he vielä vetää hätäjarrusta. Äänestys on huomenna. Nyt järki käteen ja sekoilu seis, kriittiset palvelut ehtii vielä pelastaa.

Siika-aho muistuttaa, että vastarinta hallituspuolueiden sisällä kasvaa tunti tunnilta. Tiistain äänestykseen on vielä aikaa. Siika-aho muistuttaa, että hallitus veti taannoisessa farssissa hätäjarrusta vasta, kun Tasavallan presidentin oli tarkoitus vahvistaa Orpon hallituksen laki puunmakuisista nikotiinipusseista. 

  • Tähän asti terveyspolitiikassa perussuomalaisille kaikki on käynyt, kunhan ministeriauton kyyti jatkuu. Tiistaina selviää, jatkuuko tämä meno edelleen.
  • Samalla kokoomus on toteuttanut sumeilematta ideologiaansa, ajaen alas julkista terveydenhuoltoa ja kaataen satumaisia summia yksityisten terveysyritysten ylimääräisiin lisätukiin. 
  • Nyt viikunanlehdet putoavat, ja samalla perussuomalaisten usko hallituksen menoon. Viimeisen viikon aikana moni kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustaja on torjunut hallituksensa linjan, kaksi perussuomalaista aluevaltuutettua Pohjois-Savossa loikkasi Keskustaan, Oulaisten perussuomalaisten puheenjohtaja erosi puolueestaan, 11 perussuomalaisten paikallisyhdistystä Pohjois-Pohjanmaalla irtisanoutui puolueensa politiikasta, kaksi kokoomuksen aluevaltuutettua Pohjois-Pohjanmaalla ilmoitti julkisesti vastustavansa puolueensa linjaa ja Lapissa perussuomalaisten aluevaltuutettu erosi ryhmästään.
  • Tiistaina on totuuden hetki. Taistelu lähipalveluiden puolesta jatkuu, huomenna tiedämme mikä on itse kunkin porukan todellinen linja.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Kaikkonen: Jättipäiväkodit kuriin vaikka lain voimalla22.3.2025 12:01:56 EET | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa päiväkotien suuryksiköiden rakentamisen kuriin lailla. Suomeen on viime vuosina rakennettu useita yli 200, jopa yli 300 lapsen päiväkoteja. Kaikkosen saama palaute vanhemmilta sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisilta on selkeä: Jättipäiväkodit eivät sovi perheiden, lasten tai työntekijöiden tarpeisiin yhtä hyvin kuin kohtuullisen kokoiset lähipäiväkodit. Samaa sanovat myös tutkijat. Kaikkonen esittää uusien päiväkotien kokokatoksi sataa lasta. Olen huolissani varhaiskasvatuksen suunnasta. Vanhempien sekä ammattilaisten kasvava kritiikki jättipäiväkoteja kohtaan on otettava vakavasti. Taaperot eivät kuulu satojen lasten liukuhihnatehtaaseen, jossa pukeminen ja syöminen ovat stressaavaa minuuttipeliä, jossa tilaa lasta kohden on vähän ja ärsykkeitä paljon, ja jossa päiväkodin lapset ja työntekijät eivät tunne toisiaan. On aika lopettaa pikkulasten sullominen turpoaviin jättipäiväkoteihin ja rajata päiväkotien kokoa. Näin palvelut olisivat läh

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye