Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa
16.12.2024 20:53:40 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Niittykummussa toimistotilaa työpaikka- ja palvelutiloiksi
Kaupunginhallitus hyväksyi Niittysillankäytävän asemakaavan muutoksen. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa Niittykummun kaupunginosassa sijaitsevan toimistorakennuksen käyttötarkoitus siten, että asemakaava sallii sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja sekä opetus-, palvelu-, kulttuuri-, liike-, toimisto- ja toimitiloja. Aarne Ervin suunnitteleman ja vuonna 1971 valmistuneen rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo huomioidaan säilyttämällä alkuperäinen rakennus ja korjaamalla se alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittavalla tavalla. Kaksikerroksinen toimistorakennus on valmistunut alun perin vakuutusyhtiö Kalevan pääkonttoriksi. Rakennukseen valmistui vuonna 2005 viisikerroksinen laajennusosa. Rakennus on ollut tyhjillään vuodesta 2021.
Teekkarikylään täydennysrakentamista alueen historia huomioiden
Kaupunginhallitus hyväksyi Servinniemi - Serviudden asemakaavan muutoksen, maankäyttösopimuksen sekä alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen. Sopimukset on allekirjoitettu Suomen valtion, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, ja Espoon kaupungin välillä 10.12.2024.
Kaavanmuutosalue käsittää Otaniemen kampusalueen asuntoalueen, teekkarikylän. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa täydennysrakentamista ja kaavoittaa alueelle katuyhteydet. Samalla huomioidaan alueen kulttuurihistorialliset arvot ja luonnonsuojelu. Alueelle kaavoitetaan kolme uutta asuntorakennusta opiskelija-asuntoja varten. Alueen koko on noin 30 hehtaaria ja se on pääosin valtion Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa.
Teekkarikylä on rakennettu 1950-luvulta eteenpäin. Punatiiliset rakennukset on sijoitettu hienovaraisesti maastoa myötäillen ja luontoa säilyttäen. Alueeseen kuuluu Otaniemen kappeli ja Kappelipuisto. Alue rajautuu pohjoisesta Laajalahden Natura-alueeseen. Kaava-alueella on liito-oravia, liito-oravien kulkuyhteyksiä ja lepakoille tärkeitä metsäalueita. Servinniemen kärki koostuu nykyisellään yhdestä laajasta tontista ja katuyhteydet, Servin Maijan tie ja Servinkuja ovat tontin sisäisiä kulkuyhteyksiä. Alueen läpi kulkee Espoon rantaraitti.
Nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024
Kaupunginhallitus merkitsi omalta osaltaan tiedoksi yhteenvedon nuorisovaltuuston aloitteista ja kannanotoista vuonna 2024. Yhteenveto etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn.
Nuorisovaltuusto hyväksyi vuonna 2024 kaksikymmentäneljä aloitetta ja seitsemän kannanottoa. Aloitteet koskivat mm. nuorten mielenterveysasioita sähkötupakointia, liikuntapaikkoja, julkista liikennettä sekä lukuisia kouluihin liittyviä aiheita, kuten kouluruokailua, turvallisuutta, kielten ja sijoitustaitojen opetusta, oppimateriaaleja sekä yhteisöohjaajien vakiinnuttamista kouluihin. Kannanottojen aiheina olivat koulutuksen maksuttomuus, lukioiden nimilistojen julkisuus, suvivirsi, Helsinki Pride -yhteistyön jatkuminen, energiajuomien myynti, Länsirata-hanke ja Helsinki-Tallinna-tunneli.
Alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat
Kaupunginhallitus päätti vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikat sekä ennakkoäänestyspaikat Espoossa. Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on 13.4.2025.
--
Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan johtajasopimuksen, tarkisti rahastojen sijoitusperiaatteet, hyväksyi kaupunkikonsernin riskienhallintapolitiikan sekä merkitsi tiedoksi marraskuun 2024 kuukausiraportin.
Kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta asiaan: Liikuntalautakunnan pöytäkirja 28.11.2024 asia § 44 Alv-prosentin korotuksen vaikutus hintoihin 1.1.2025 alkaen. Otto-oikeus koskee erityisesti +68-sporttirannekkeen rannekehintaa.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Yhteyshenkilöt
Mervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Hagalund och Otnäs i oktober18.9.2026 13:21:33 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i oktober i Hagalund och Otnäs. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2,5 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens pro
Maksullista pysäköintiä laajennetaan Tapiolassa ja Otaniemessä lokakuussa18.9.2026 13:21:33 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti Espoossa ollaan laajentamassa maksullisen pysäköinnin vyöhykkeitä. Liikennemerkkien muutostyöt aloitetaan Tapiolan ja Otaniemen alueella lokakuussa. Kuljettajia pyydetään tarkkailemaan liikennemerkkejä pysäköidessään, sillä maksullisuus astuu heti voimaan, kun liikennemerkit on vaihdettu. Pysäköinnin maksullisuus osoitetaan kuvan mukaisilla liikennemerkeillä. Tiedotteen lopussa olevista linkeistä voi ladata kartan ja luettelon kaduista, joilla muutoksia tapahtuu. Pysäköinnin hinta ja maksullisuuden voimassaoloaika Pysäköinti maksaa 1. vyöhykkeellä 3,5 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 2,5 euroa / tunti. Maksullinen pysäköinti tulee olemaan voimassa arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja vyöhykkeellä 1 myös sunnuntaisin klo 8–18. Liikennemerkit osoittavat maksullisuuden voimassaolon. Pysäköinti on maksutonta ja sallittu ilman aikarajoitusta muina aikoina. Alla on linkki päätöspöytäkirjan pykälään, jossa kaupunginhallitus p
Paid parking to be expanded in Tapiola and Otaniemi in October18.9.2026 13:21:33 EEST | Press release
In accordance with the decision made by the City Board in March, paid parking zones in Espoo will be expanded. The city will start updating traffic signs in October in the Tapiola and Otaniemi areas. Drivers are advised to check traffic signs when parking, as the parking fees will take effect immediately once the signs have been replaced. Paid parking is indicated by traffic signs as shown in the image. Click on the links at the bottom of this page to find a map and a list of the streets affected. Parking fees and paid parking hours Parking costs €3.50 per hour in zone 1 and €2.50 per hour in zone 2. Parking fees are charged from Monday to Friday from 8:00 to 20:00, on Saturdays from 8:00 to 18:00 and, in zone 1, also on Sundays from 8:00 to 18:00. There are traffic signs in the areas to indicate the hours when parking fees apply. Parking is free of charge and permitted without time limitation at other times. Below is a link to the section of the City Board’s decision record describing
Espoossa houkutellaan vauvaperheitä kulttuurin pariin17.9.2026 10:46:29 EEST | Tiedote
KulttuuriEspoo jakaa infokortin noin 3 000:lle neuvolan puolivuotistarkastukseen tulevalle vauvaperheelle. Kulttuuriin liittyvän tiedon toivotaan houkuttelevan lapsiperheitä kulttuurin pariin jo pienestä pitäen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme