Tara Junker loihti perinteisten joululaatikoiden raaka-aineista raikkaan juuressalaatin
Ruokavaikuttaja ja ravitsemusasiantuntija Tara Junker suunnitteli lämpimän juuressalaatin, joka on sekä raikas että täyttävä. Kotimainen pakasteherne on suomalaisten jouluinen suosikki ja joulupöydän tuorein herkku.

Tara Junkerin talvinen salaatti, jonka pohjana toimii Apetit Kotimainen Peruna & uunijuures, sopii illalliseksi sellaisenaan tai vaikka tuomaan raikkautta joulupöytään. Idea salaattiin syntyi nimenomaan jouluteemasta.
”Meillä ei syödä kovin perinteisiä jouluruokia, vaan kaipasin joulupöytään jotain kivaa salaattia. Juuressalaatti on mahdollisuus lisätä pientä raikkautta perinteiseen jouluateriaan. Salaatin pohjana toimivat myös perinteisten laatikkoruokien pääraaka-aineet: peruna, porkkana ja lanttu”, Junker sanoo.
Uunissa paahdettuna juuresten maku syvenee ja ne saavat rapean pinnan. Salaatti on myös helppo valmistaa, sillä juurekset ovat pussissa uunivalmiita. Kuorimisen ja pilkkomisen voi siis unohtaa. Värikkäiden ainesten ansiosta ruokalaji on näyttävä.
”Juuresten lisäksi salaattiin tulee lehtikaalia, punasipulia, fetajuustoa ja appelsiinia. Salaatin voi syödä lämpimänä tai kylmänä. Oli kiva huomata, miten hyvin juurekset toimivat salaatissa”, Junker kertoo.
Hän toteaakin, että on lukemattomia vaihtoehtoja käyttää pakastevihanneksia salaateissa: voi hyödyntää uunijuureksia tai esimerkiksi kuumennettuja herneitä. Jyviä sisältäviin salaatteihin, esimerkiksi kuskussalaatteihin, sopii puolestaan tomaattinen Pomodoro Rosso -sekoitus.
”Suomalaiset kaipaisivat apua siihen, kuinka pakasteita voisi käyttää salaateissa. Salaatti pitää osata nähdä uudella tavalla ja hyödyntää pakastevihannesten monipuolisuutta. Niiden avulla on helppo lisätä kasviksia ruokavalioon. Jos esimerkiksi syö juuressalaatin päivällisenä, saa siitä jo mittavan määrän kasviksia”, Junker pohtii.
Joulupöydän tuorein - pakasteherne on joulun suosikki
Pakastevihanneksia syödään juhlapöydässä myös sellaisenaan: suomalaisen joulupöydän klassikko on makeat ja kepeät kotimaiset herneet.

”Herneiden suosio suomalaisessa joulupöydässä näkyy myös vuosittain myynnissä, sillä pakasteherneen menekki moninkertaistuu joulun alla,” kertoo Apetitin markkinointipäällikkö Nina Dahlberg.
Apetitin pakasteherneet on puitu, kun ne ovat parhaimmillaan ja pakastettu tuoreina noin kahden tunnin sisällä puinnista. Paras tapa säilyttää pakasteherneen napakkuus myös kotikeittiössä, on kiehauttaa ne nopeasti pienessä määrässä vettä. Liian pitkä kuumennusaika muuttaa herneen rakennetta löysäksi.
Jos joulun herneisiin kaipaa uusia vivahteita, voi herneet maustaa appelsiinilla ja valkosipulilla. Ne tuovat uutta twistiä herneiden makuun. Sitruksiset herneet maistuvat lisukkeena esimerkiksi joulupöydässä.
Tara Junker on ravitsemustieteilijä sekä ruokavaikuttaja ja -kirjailija. Hän kirjoittaa kolumneja ja laatii reseptejä eri aikakauslehtiin sekä opettaa ruoanlaittoa Arbiksessa Helsingissä.
Yhteyshenkilöt
Miika KemiläViestintä- ja vastuullisuusjohtajaApetit Oyj
Puh:+358104024044miika.kemila@apetit.fiLinkit
Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja ja jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä sekä rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apetit Oyj
Tuunaa joulupöytään juhlava gratiini – Joulupöydän klassikko pakasteherne saa uutta makua sitruuna-timjamivoista18.12.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Joulupöydän perinteisiin kuuluvat joululaatikot, joissa juuresten maut tulevat selkeästi esiin. Juuresten ja kerman mehevää yhdistelmää tuovat joulupöytään myös gratiinit, joissa raaka-aineiden maut nousevat esiin. Joulupöydän klassikko on raikas pakasteherne, joka on parhaimmillaan oikein kuumennettuna. Herne on suomalaisten joulusuosikki, mikä näkyy myyntipiikkinä joulun alla.
Apetit sitoutuu asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet17.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Apetit on sitoutunut asettamaan tieteeseen perustuvat lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisesti. Apetit teki sitoumuksen joulukuussa 2025.
Apetit commits to setting Science-Based Emission Reduction Targets17.12.2025 09:00:00 EET | Press release
Apetit has committed to set a near-term company-wide emission reductions in line with climate science with the SBTi. Apetit made the commitment in December 2025.
Rypsin ja rapsin kylvösiementen peittaus sai poikkeusluvan kirppojen torjuntaan keväälle 20265.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt 4.12.2025 poikkeusluvan Buteo Start FS 480 -valmisteella teollisesti peitatun rypsin ja rapsin kylvämiselle keväällä 2026.
Apetitin innovaatio osana Suomalainen menestysresepti -kilpailun finalistituotetta3.12.2025 12:30:00 EET | Tiedote
Kaisa Somerpalo ylsi kasvis- ja lihapyörykkää yhdistävällä tuotteellaan Suomalainen menestysresepti -ohjelman finaaliin. Somerpalon hybridipyörykkä sisältää lihan lisäksi Apetitin BlackGrain from Yellow Fields® rapsijauhetta ja herneproteiinia. Tuote sisältää puolet vähemmän lihaa kuin vastaava tavanomainen tuote.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme