JHL: Hallituksen runnoma vientimalli ajaa naisvaltaiset ja pienipalkkaiset alat palkkakuoppaan
Ammattiliitto JHL ei hyväksy eduskunnan hallituksen esityksestä päättämää vientimallilakia, jossa palkankorotukset betonoidaan vientialojen sopimusten mukaan. Laki uhkaa ajaa useat muut alat ikuiseen palkkakuoppaan.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton puheenjohtajan Håkan Ekströmin mukaan vientimalli kasvattaa alojen välisiä palkkaeroja. Hyväpalkkaiset alat saavat samalla korotusprosentilla suuremmat euromääräiset korotukset kuin pienipalkkaiset alat.
– On aivan käsittämätöntä, että maan hallituksessa istuvat puolueet ajavat tällaista linjaa suomalaisille työmarkkinoille. Toimialojen väliset euromääräiset palkkatasoerot siis kasvavat joka kierroksella. Hallituksen pelisilmän puutteesta kertoo se, että laki runnottiin läpi keskellä vaikeita tes-neuvotteluja.
– Ay-liike on ollut yhtenäinen tässä asiassa. Kaikki keskusjärjestöt vastustivat lakiesitystä jyrkästi.
JHL totesi aiemmin lausunnossaan, että työmarkkinamallin on kunnioitettava liittojen mandaattia neuvotella omat työehtosopimusratkaisunsa.
– On mahdoton ajatus, että työmarkkinatoimijat valtuuttaisivat yhden tai muutaman alan osapuolet päättämään koko työmarkkinoiden palkankorotustason. Tämä on näille osapuolille kohtuuton velvoite ja rasite. Valtakunnan sovittelijainstituution näkökulmasta nyt eduskunnan hyväksymä lainsäädäntökokonaisuus merkitsee suurta arvovaltatappiota ja tulevaisuudessa heikkeneviä toimintaedellytyksiä löytää ratkaisuja työmarkkinoiden kiistatilanteisiin.
Ekströmin mielestä tämä johtaa väistämättä siihen, että seuraavat alue- ja kuntavaalit sekä eduskuntavaalit ovat samalla palkkavaalit.
– Hallitus on toimillaan pakottanut ay-liikkeen ja suomalaiset äänestäjät tähän. Meille on tärkeä tietää, mitä mieltä tulevat poliittiset päättäjät ovat tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Ingen osäkerhet i JHL:s stöd för Industrifacket: ny blockad från och med den 10 februari5.2.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
JHL stöder Industrifackets kollektivavtalsförhandlingar genom en tredje hanteringsblockad. Den nya blockaden pågår till fredagen den 14 februari om inget förhandlingsresultat nås före det.
Ammattiliitto JHL:n tuki Teollisuusliitolle ei horju: uusi käsittelysaarto alkaa 10. helmikuuta5.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
JHL tukee Teollisuusliiton sopimusneuvotteluita kolmannella käsittelysaarrolla. Uusi saarto päättyy perjantaina 14. helmikuuta, ellei neuvottelutulosta synny sitä ennen.
Trade Union JHL shows unwavering support to the Industrial Union: a new handling blockade starting from 10 February5.2.2025 10:00:00 EET | Press release
JHL will support the Industrial Union’s collective bargaining with a third handling blockade. The final day of the new blockade is Friday 14 February, unless the negotiations reach a result before that.
JHL-SOTE: Sotejäsenkysely paljastaa työntekijöiden työkyvyn haasteet – Liki puolet kokee työkykynsä alentuneeksi3.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n jäsenkyselyn mukaan peräti 44 prosenttia (N=3 459) sotealojen työntekijöistä arvioi oman työkykynsä alentuneeksi tai heikoksi. Työhyvinvoinnin ja työkyvyn kehittämiseen sekä johtamiseen on suhtauduttava viimein vakavasti. JHL:n kyselyn aineisto tarjoaa tähän ratkaisuja.
JHL-sote: Soten pakkosäästöt vaarantavat palvelut31.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Julkisen ja hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat näkevät, että hyvinvointialueiden pakkosäästöt tekevät peruuttamatonta hallaa alan työntekijöille sekä koko järjestelmälle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme