YTK:lle yli 52 000 uutta jäsentä – talouden epävarmuus näkyy
YTK Työttömyyskassa on saanut tänä vuonna yli 52 000 uutta jäsentä. Suurimmat toimialat liittyneiden keskuudessa ovat sosiaali- ja terveysala, teollisuus sekä rakennusala. Kasvu tulee pääosin nuorten aikuisten parista.

YTK Työttömyyskassaan on liittynyt kuluvana vuonna yhteensä 52 412 uutta jäsentä. Jäsenten nettokasvu vuoden alusta on 8905. YTK:n jäsenmäärä on nyt 534 548*, mikä tarkoittaa yli 20 prosenttia kaikista työikäisistä työllisistä. YTK on selkeästi suurin työttömyyskassa.
Talouden epävarmuus vaikuttaa
Jäsenten taustat heijastelevat työmarkkinoiden rakennetta. Eniten uusia jäseniä tuli sosiaali- ja terveysalalta, teollisuudesta sekä rakennusalalta.
”Kasvumme osoittaa, että työttömyysturvan hankkiminen koetaan tärkeäksi. Keskustelu työttömyydestä ja talouden heikosta tilanteesta näkyy siinä, että työntekijät hakeutuvat ansioturvan piiriin”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Kaikki nuoret eivät tiedä, miten työttömyysturva toimii
Suurin osa YTK:n uusista jäsenistä on tänäkin vuonna ollut 20–39-vuotiaita. Heitä on reilusti yli puolet (58 %) liittyneistä. Tämä kertoo nuorten työikäisten tarpeesta varmistaa työttömyysturvansa.
”Meille liitytään pääosin alle 40 vuoden iässä. Olen kuitenkin huolissani nuorimmasta työelämään tulijoiden ikäluokasta. On kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, miten työttömyysturva Suomessa toimii", Auli Hänninen sanoo.
Ansioturvan saamisen ehdot ovat tiukentuneet, ja siksi olisikin tärkeää liittyä kassaan heti kun se on mahdollista.
"Työttömyyskassan jäsenyydestä kannattaa vinkata työelämässä aloittavalle läheiselle”, Auli Hänninen toteaa.
Kasvua ympäri Suomen, mutta etenkin Uudeltamaalta
Suurin kasvu nähtiin Uudellamaalla, josta YTK Työttömyyskassa on saanut tänä vuonna jo yli 18 300 uutta jäsentä. Uusimaa on väkirikkaimpana maakuntana myös YTK:n jäsenistöltään selvästi suurin.
Jäsenyys veti vahvasti myös Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla, joista jokaisesta liittyi YTK:lle yli 4000 ihmistä. Uusia jäseniä saatiin jokaisesta maakunnasta Kainuuta ja Ahvenanmaata myöten.
”Jäsentemme taustat ja kotikunnat kuvaavat suomalaisen työelämän monimuotoisuutta. On hienoa nähdä, että palvelumme puhuttelevat eri ikäisiä ja eri alojen työntekijöitä ympäri Suomen”, Auli Hänninen kertoo.
*Luvut on tarkistettu 17. joulukuuta, joten YTK:n jäsenmäärä tulee loppuvuoden aikana vielä hieman muuttumaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasViestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytkkassa.fiLauri HannusViestintäpäällikkö
Puh:044 459 6001lauri.hannus@ytkkassa.fiTietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
YTK Työttömyyskassalle tammikuussa yli 6000 uutta jäsentä13.2.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Liittyneistä valtaosa on alle 40-vuotiaita. YTK arvioi kasvun jatkuvan.
YTK valitsi Solitan uudeksi yhteistyökumppanikseen OmaYTK-asioinnin kehittämisessä6.2.2025 08:15:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassa on solminut kolmen vuoden kumppanuuden Solitan kanssa kehittääkseen OmaYTK-asiointipalveluaan. Palvelu on keskeinen YTK:n yli 530 000 jäsenelle. Yhteistyössä keskitytään käyttöliittymän ja saavutettavuuden parantamiseen.
Kyselytutkimus: 68 % työpaikoista piilotyöpaikkoja28.1.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Valtaosa suomalaisista työpaikoista ei koskaan päädy julkiseen hakuun. YTK Työttömyyskassan kyselytutkimus paljastaa, että verkostoituminen, oma aktiivisuus ja osaamisen esille tuominen ovat työnhaun tärkeimpiä avaimia.
Rakennusalan työttömyys jälleen selvässä nousussa24.1.2025 07:50:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassan hakemusmäärissä on tapahtunut merkittävä muutos joulukuun 2024 ja tammikuun 2025 välillä. Ensihakemuksissa on nähtävissä lähes 40 prosentin kasvu. Rakennusalan työttömyys nousi jo joulukuussa.
Uutta apua työnhakijoille – YTK Sytyke-palvelu yhdistää valmennuksen, työkalut ja avoimet paikat20.1.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Suomessa vallitseva työnhaun murros luo tarpeen helposti saavutettaville ja vaikuttaville työllistymistä tukeville palveluille. YTK Sytyke vastaa tähän tarpeeseen: se yhdistää modernit työnhaun palvelut, asiantuntevat valmennukset ja suoran pääsyn avoimiin työpaikkoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme