Lähes 2 miljoonaan suomalaiseen vaikuttava vuokralainsäädäntö uudistuu – Suomen Vuokranantajat pääosin tyytyväinen, irtisanomisaikoja muutettava jatkovalmistelussa
19.12.2024 12:23:45 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa useita muutoksia lähes 30 vuotta vanhaan vuokralainsäädäntöön. Yksityisiä vuokranantajia työryhmässä edustanut Suomen Vuokranantajat ry:n lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah on tyytyväinen lukuisiin tehtyihin ehdotuksiin, mutta vaatii irtisanomisaikojen osalta muutoksia jatkovalmistelussa.

Oikeusministeriö asetti 23.11.2023 työryhmän valmistelemaan huoneenvuokralainsäädännön päivitystä Petteri Orpon hallitusohjelman perusteella, ja työryhmän esitys julkaistiin tänään 19.12.2024. Työryhmässä olivat edustettuina alan keskeiset järjestöt.
”Vuokra-asuminen on yleistynyt viimeisen 30 vuoden aikana valtavasti ja nykyään jo noin 1,6 miljoonaa suomalaista asuu vuokralla. Samalla myös yksityisten vuokranantajien määrä on kasvanut noin 360 000:een. Suurin osa ehdotuksista parantaa vuokramarkkinoiden toimintaa sekä vuokralaisten että vuokranantajien näkökulmasta, kun lainsäädäntö selkeytyy vastaamaan nykypäivän käytäntöjä”, Tarik Ahsanullah kiittää.
Työryhmä esittää useita muutoksia, joista suurin osa on hyväksytty yksimielisesti. Jatkossa esimerkiksi vuokrasuhteen viestintä voitaisiin hoitaa entistä helpommin sähköisiä kanavia pitkin. Samoin vuokralaisten tulisi ilmoittaa aina kaikista huoneiston asukkaista vuokranantajalle.
”Aloitteestamme vuokranantajalle ehdotetaan oikeutta tietyin edellytyksin tyhjentää huoneisto sinne jätetyistä tavaroista vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen. Säännös on erittäin tarpeellinen vuokranantajien näkökulmasta, mutta hyödyllinen myös vuokralaisten kannalta. Ehdotuksen myötä saadaan vuokra-asuntoja nykyistä nopeammin uudelleen vuokrattavaksi”, Ahsanullah kertoo.
”Kansanterveyden näkökulmasta työryhmän ehdottama tupakointikielto vuokra-asunnon sisällä, parvekkeella ja piha-alueilla on myös tärkeä askel oikeaan suuntaan. Lisäksi vuokranantajan purkamisperusteita esitetään täydennettäväksi. Jatkossa esimerkiksi vuokralaisen tekemä vakava väkivaltarikos asunnon lähialueilla voisi oikeuttaa vuokranantajan purkamaan vuokrasopimuksen”, Ahsanullah selostaa.
Irtisanomisaikojen tasapainottaminen tehtävä jatkovalmistelussa
Esityksessä on mukana vuokralaisen suojaksi säädettävää uutta pakottavaa sääntelyä liittyen muun muassa vakuuden palauttamiseen sekä vuokrankorotuksiin. Nykyisiin irtisanomisaikoihin ei Suomen Vuokranantajien pettymykseksi esitetä riittäviä muutoksia.
”Nykyiset irtisanomisajat ovat yksinkertaisesti epäoikeudenmukaisia vuokranantajien kannalta. Vuokranantajien puolen vuoden irtisanomisaika on kohtuuttoman pitkä muun muassa sopimusrikkomustilanteissa. Lisäksi se vaikeuttaa asunnon myyntiä ja haittaa siten osaltaan asuntokauppaa. Vuokralaisten yhden kuukauden irtisanomisaika puolestaan aiheuttaa vuokratulon menetystä”, Ahsanullah kertoo.
Vuokranantajat esittävät vuokranantajien yleisen irtisanomisajan asettamista kolmeen kuukauteen ja vuokralaisten irtisanomisaikaa kahteen kuukauteen.
”Irtisanomisaikojen tasapainottaminen todennäköisesti hillitsisi vuokrien kehitystä, sillä vuokranantajien ei tarvitsisi laskea tyhjiä kuukausia mukaan vuokrapyyntejä määrittäessään. Vuokralaisen irtisanomisajan pidentäminen ei vaikeuttaisi muuttoa töiden tai opiskeluiden perässä, sillä huoneiston voi näissä tilanteissa tarvittaessa luovuttaa edelleen. Muissa Pohjoismaissa yleisintä on, että molemmilla osapuolilla on sama kolmen kuukauden irtisanomisaika. Irtisanomisaikoihin liittyvää epätasapainoa tuleekin korjata lain jatkovalmistelun yhteydessä”, Ahsanullah painottaa.
Oikeusministeriön huoneenvuokralakityöryhmän mietintö julkaistiin 19.12.2024 ja se on lausuntokierroksella 14.2.2025 asti. Valtioneuvoston lainsäädäntösuunnitelman perusteella hallituksen esitys on tarkoitus antaa kesäkuun 2025 alussa. Alustavan arvion mukaan uusi laki astuisi voimaan vuoden 2026 alkupuoliskolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarik AhsanullahLakiasiainjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:045 1143 854tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fiKuvat
Suomessa on noin 380 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on noin 34 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokralaisen markkinat jatkuvat pääkaupunkiseudulla – Rovaniemellä ja Vaasassa tilanne päinvastainen15.10.2026 09:06:30 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 kolmannelta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Tarjonnan huippu on takanapäin, mutta vuokramarkkinalla on edelleen merkittävää tarjontaa pitäen vuokrakehityksen kurissa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Vuokranantajien tulevaisuudenusko vahvistuu – ostoaikeet silti laskussa8.10.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Vuokranantajien arviot kaupunkien tulevaisuudesta ovat parantuneet keväästä lähes kaikkialla Suomessa. Samaan aikaan sijoitusasunnon ostamista suunnittelevien tai harkitsevien osuus on kuitenkin laskenut 23 prosenttiin. Suomen Vuokranantajien syksyn 2026 Vuokranantaja-barometri kertoo markkinasta, jossa odotukset kohenevat mutta kustannushuolet ja kilpailu vuokralaisista jatkuvat. Kyselyyn vastasi reilu 2200 asuntosijoittajaa.
Uusi huoneenvuokralaki astui voimaan tänään – tässä keskeisimmät muutokset1.10.2026 05:11:00 EEST | Tiedote
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettu laki uudistui 1.10.2026. Yli 30 vuotta voimassa ollut laki päivitettiin vastaamaan nykypäivän vuokramarkkinoiden tarpeita. Muutoksia sovelletaan pääsääntöisesti myös ennen lain voimaantuloa solmittuihin vuokrasopimuksiin. Suomen Vuokranantajien vt. johtava juristi Susanna-Maria Aarnivuo avaa lakiuudistuksen keskeisimmät vaikutukset.
Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista16.9.2026 05:11:00 EEST | Tiedote
Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.
Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
