Tampereen Vihreät pettyneitä valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että apulaispormestarin salkku säilyy Vihreillä
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo on pettynyt valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan jatkossakin.

– Olemme tietysti pettyneitä hänen päätöksestään, sillä työ vihreämmän Tampereen eteen on edennyt hyvin koko valtuustokauden ajan. Esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen kysymykset ovat vihreille keskeisiä, eikä niistä tingitä paikallisesti tai valtakunnallisesti. Tämä on näkynyt vahvasti myös Tampereella tehdyssä politiikassa, joka on toiminut vastavoimana kokoomusvetoiselle hallituspolitiikalle, Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo toteaa.
Joulutauon jälkeen käytävissä keskusteluissa vihreät edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan ja hyvän yhteistyön toimintaedellytykset turvataan.
– Kauden alussa käydyissä neuvotteluissa sivistyspalveluiden palvelualueen salkku sovittiin nimenomaan vihreille, ei yksittäiselle henkilölle. Koalition toiminnan ja Tampereen hengen kannalta on kriittistä, että sovittua noudatetaan ja apulaispormestarin pesti säilyy vihreillä, Järvisalo kertoo.
Kyse on Järvisalon mukaan pohjimmiltaan myös siitä, millä pelisäännöillä kaupunkia johdetaan ja yhteistyötä rakennetaan.
– Apulaispormestarin tehtäviin kuuluvat paitsi lautakunnat, myös osallistuminen kaupungin johtoryhmään oman valtuustoryhmänsä edustajana. On siis ilmeistä tästäkin suunnasta ajateltuna, ettei apulaispormestarin paikka voi siirtyä yksittäisen puoluetta vaihtavan valtuutetun mukana rikkomatta koko koalitiosopimusta. Vahva yhteistyö, reilu peli ja luottamus ovat Tampereen menestyksekkään kuntapolitiikan salaisuuksia, ja luotan että koalitiokumppanit pitävät niitä yhtä suuressa arvossa kuin mekin, Järvisalo toteaa.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Vilma Järvisalo,
0401750965, vilma.jarvisalo@tampere.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Vihreiden Hyrkkö reagoi VM:n uusiin talouslukuihin: “Vähintä mitä hallitus voi tehdä, on perua kallis ja tehoton yhteisöveroale”19.12.2025 12:08:54 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön juuri julkistamia sopeutusskenaarioita. Hän vaatii hallitukselta toimia valtion tulopohjan vahvistamiseksi.
Sofia Virta pääministerille: Johtajuus ei ole maton alle lakaisua joululomien alla19.12.2025 11:08:25 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee pääministeri Petteri Orpon päätöstä sivuuttaa opposition vaatimus tiedonannosta rasismin ympärille nousseesta kohusta.
Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista19.12.2025 09:24:49 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme