Alan järjestöt pettyivät: Vakavimpiin asumishäiriöihin ei vieläkään keinoja puuttua tehokkaasti
19.12.2024 12:23:34 EET | Rakli | Tiedote
Alan järjestöt ovat vaatineet lakiin asuinhuoneiston vuokrauksesta säännöstä, joka antaisi vuokranantajille mahdollisuuden puuttua vakaviin asumishäiriöihin. Tänään lausuttavaksi tullut hallituksen esitysluonnos ei kuitenkaan sisällä tätä kaivattua muutosta. Järjestöt ovat huolissaan, että ilman tarvittavia lainsäädännöllisiä muutoksia vakavimpia asumishäiriötilanteita ei saada ratkaistua.

Asumishäiriöiden määrä on kasvanut viime vuosien aikana ja ongelma on tunnistettu myös hallitusohjelmassa. Vuokranantajien ja taloyhtiöiden keinot puuttua häiriötilanteisiin ovat kuitenkin edelleen hyvin rajalliset, mikä vaikeuttaa tilanteiden tehokasta ratkaisemista. Alan järjestöjen mukaan käynnissä oleva huoneenvuokralainsäädännön uudistus ei ole tuomassa helpotusta ongelmaan, vaikka häiritsijän naapureina asuvien tarve kotirauhan suojaan on ilmeinen.
Lausunnolla olevassa lakiesityksessä vuokrasopimuksen purkuun esitetään lisättäväksi uusi purkuperuste, jos purkamiseen on erittäin painava syy. Tämä voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun vuokralainen viettää häiritsevää elämää tai syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen vuokra-asunnon lähiympäristössä. Järjestöjen mielestä lisäys on tarpeellinen, mutta ei mahdollista kaikista vakavimpiin asumishäiriöihin puuttumista, kun riittävää näyttöä purkuperusteen olemassaolosta voi olla käytännössä hankalaa kerätä.
Järjestöt ovat edellyttäneet vuokranantajille ja asunto-osakeyhtiöille mahdollisuutta saada poliisilta olennaiset tiedot asuntoon kohdistuneista hälytystehtävistä esimerkiksi häätöoikeudenkäyntejä varten. Tämä mahdollistaisi häiriötilanteisiin reagoinnin nykyistä nopeammin ja tehokkaammin.
Vuokrasopimuksen purkamistilanteissa näyttövelvollisuus häiriöistä on vuokranantajalla ja vastaavasti huoneiston hallintaanottotilanteissa asunto-osakeyhtiöllä, joten sopimuksen purkamiseen tai hallintaanottomenettelyyn ei voida lähteä puutteellisen näytön perusteella.
Normaalitilanteessa vuokranantaja ja yhtiö keräävät näyttöä asumishäiriöistä esimerkiksi haastattelemalla naapureita. Naapureita on kuitenkin vaikea saada häiriötilanteissa todistajiksi oikeusprosessiin, koska todistajien henkeen tai terveyteen kohdistuvat uhkaukset ovat yleistyneet. Nykytilanne on kohtuuton, sillä esimerkiksi 50 asukkaan taloyhtiössä yhden asukkaan häiriköinti voi heikentää merkittävällä tavalla muiden asukkaiden asumista ja kotirauhaa.
Järjestöt toivovat, että lausuntovaiheen jälkeen oikeus tiedonsaantiin lisätään lakiesitykseen ennen sen antamista hallituksen esityksenä eduskunnalle.
Lisätietoa:
Aija Tasa, johtaja, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
050 327 2077, aija.tasa@rakli.fi
Anne Viita, toiminnanjohtaja, Vuokralaiset VKL ry
050 588 3483, anne.viita@vuokralaiset.fi
Virpi Hienonen, johtava lakiasiantuntija, Suomen Kiinteistöliitto ry
09 1667 6361, virpi.hienonen@kiinteistoliitto.fi
Tarik Ahsanullah, lakiasiainjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
045 114 3854, tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fi
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Kiinteistöala ylitti energiansäästötavoitteensa selvästi7.10.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen liittyneiden toimijoiden energiansäästö oli kaudella 2017–2025 yli puolitoistakertainen asetettuun tavoitteeseen nähden. Ala investoi energiatehokkuuteen 212 miljoonaa euroa, ja toteutunut energiansäästö oli 914 gigawattituntia vuodessa.
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö kasvaa edelleen – kasvua vuoden alusta 25 800 neliömetriä1.10.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli syyskuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa noin 820 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,6 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Keilaniemessä ja nousi Aviapoliksessa. Tyhjä toimistotila on lisääntynyt vuoden alusta 25 800 neliömetrillä. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste oli noin 8,9 prosenttia.
Rakli julkaisi hallitusohjelmatavoitteensa: Seuraavan hallituksen vahvistettava investointien edellytyksiä ja rakennetun ympäristön kilpailukykyä3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa. Tavoitteissa korostuvat ennakoitava ja vakaa toimintaympäristö, investointien edellytysten vahvistaminen, sujuvat lupaprosessit sekä kiinteistö- ja rakentamisalan kilpailukyvyn turvaaminen.
Rakli: Rakentamisen kasvunäkymät parantuneet1.9.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvulla on edellytyksiä nousta kahteen prosenttiin kuluvana vuonna, mikä heijastuu myös rakentamisen sektorille. Rakentamiseen ennakoidaan kasvua tänä vuonna, vaikka asuntorakentamisen aloitukset ovat jäämässä miinukselle. Rakentamisen kasvua siivittävät muun muassa datakeskushankkeet, joiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Datakeskushankkeita sekä muita vihreän siirtymän hankkeita rakentuu jatkossakin merkittäviä määriä, ja siksi niiden vaikutuksia tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti.
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö lievässä kasvussa1.7.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli kesäkuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa noin 800 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,3 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Sörnäisissä ja nousi Hakaniemessä. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 9,3 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme