Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen Aallon työelämäprofessoriksi
3.1.2025 10:00:00 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote
Etlan tutkimusjohtaja, kauppatieteiden tohtori Antti Kauhanen aloittaa tammikuussa 2025 osa-aikaisena taloustieteen työelämäprofessorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Kauhanen jatkaa edelleen myös Etlan työelämätutkimuksesta vastaavana tutkimusjohtajana. Kauhanen on jo aiemmin toiminut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun osa-aikaisena professorina vuosina 2019–2024.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Antti Kauhanen vahvistaa vuoden alusta alkaen myös Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetushenkilökuntaa. Hän aloittaa osa-aikaisena työelämäprofessorina ja keskittyy työssään työn taloustieteen opetukseen. Hän on opettanut Aalto-yliopistossa kannustinjärjestelmiin ja muihin henkilöstöjohtamisen menetelmiin keskittyvää taloustieteen kurssia jo vuodesta 2006.
Jo aiemmin Kauhanen toimi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun osa-aikaisena professorina vuosina 2019–2024. Toimi Jyväskylässä päättyi muutamaa kuukautta ennen Kauhasen siirtymistä Aaltoon. Etlassa Kauhanen jatkaa edelleen Työmarkkinat ja koulutus -tutkimusryhmää vetävänä tutkimusjohtajana.
- Pääsen Aallossa edistämään työhön ja työmarkkinoihin liittyvää taloustieteellistä opetusta. Näin myös Etlassa tekemäni, ja edelleen jatkuva, tutkimustyö nivoutuu käytäntöön, Kauhanen toteaa.
Antti Kauhasella on pitkä työhistoria kotimaisessa työmarkkina- ja työelämätutkimuksessa. Viime aikoina Kauhanen on tutkimuksissaan keskittynyt erityisesti generatiivisen tekoälyn tuomiin työn muutoksiin sekä työelämän murrokseen. Hän on tunnettu myös Ruotsissa työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän hajautumista ja paikallista sopimista koskevan tutkimuksensa ansiosta.
Kauhanen on työskennellyt Etlassa 16 vuoden ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KauhanenTutkimusjohtaja, ETLA
Puh:050-569 7627antti.kauhanen@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Näin Suomi saavuttaa muun Pohjolan elintason vuoteen 2051 mennessä – Etlan juhlakirja vaatii rohkeita kokeiluja, osaajapulan ratkaisemista ja julkisen sektorin alustamallia2.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen elintaso on jäänyt jälkeen naapurimaistaan jo vuosia. Jotta pystymme kuromaan umpeen elintasokuilun vuoteen 2051 mennessä, on maamme talouden kasvettava keskimäärin 2–2,5 prosenttia vuodessa seuraavan 25 vuoden ajan. Tavoite on kova, eikä se toteudu odottamalla tai pienillä poliittisilla viilauksilla, toteaa Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Tänään julkaistu Etlan 80-vuotisjuhlakirja ”Suomi 2051” vaatii sotaa apatiaa vastaan. Kirja tarjoaa viitisenkymmentä konkreettista toimenpide-ehdotusta työn määrän lisäämiseksi, osaamistason nostamiseksi, kannustimien korjaamiseksi ja julkisen sektorin tehostamiseksi.
Etla: Geopoliittisten riskien kasvu leikannut yli kaksi prosenttia suomalaisyritysten tuottavuudesta24.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Tuoreen Etlan tutkimuksen mukaan ulkomaiseen materiaali- ja komponenttituontiin liittyvä epävarmuus on heikentänyt yritysten tuottavuutta yli kaksi prosenttia verrattuna yrityksiin, joiden riskit eivät kasvaneet. Vaikutus näkyy yleensä viiveellä ja notkahdus osuu kovimmin Länsi-Euroopan ulkopuolelta tuoviin yrityksiin. Suomen teollisuus on kytkeytynyt voimakkaasti globaaliin kauppaan ja ulkomaisen arvonlisän osuus viennistä on nyt jo liki 40 prosenttia. Uusi maailmantalouden aika vaatii niin yrityksiltä kuin kansantaloudeltakin sopeutumista hitaampaan tuottavuuskasvuun ja korkeampiin riskeihin. Uusia menestyjiä ovat ne, jotka löytävät uuden aikakauden tuomat kasvumahdollisuudet.
Tuore tutkimus: Veronkorotukset ovat menosopeutusta haitallisempi tapa tasapainottaa julkista taloutta12.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen julkisen talouden alijäämien ja velkasuhteen oikaisu vaatii merkittäviä sopeutustoimia. Mahdolliset veronkorotukset uhkaavat kuitenkin heikentää orastavaa talouskasvua, käy ilmi Etlan valtioneuvostolle laatimasta tutkimusraportista. Raportin mukaan sopeutuksen painopiste tulisi sijoittaa menoleikkauksiin, minkä lisäksi tarvitaan kasvua ja työllisyyttä tukevia rakenteellisia uudistuksia.
Veronkorotukset vs. menoleikkaukset – Miten julkinen talous tasapainotetaan kasvua vaarantamatta?5.8.2026 12:30:00 EEST | Kutsu
Suomen julkisen talouden krooninen alijäämä ja kasvava velka pakottavat etsimään ratkaisuja valtiontalouden tasapainottamiseksi. Julkisen talouden vakauttaminen on välttämätöntä, mutta miten sopeutustoimet vaikuttavat Suomen talouskasvuun, ja millä keinoilla vauriot minimoidaan?
Uutta tietoa sarjayrittäjyydestä: yrityksensä myyneet jatkavat aktiivisina ja tuovat kohdeyrityksiin usein kasvua ja kannattavuutta, mutta ei automaattista tuottavuusetua3.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Yrityksensä myyneet yrittäjät jatkavat Suomessa usein aktiivisissa omistus-, hallitus- ja johtotehtävissä toisissa yrityksissä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan omista yrityksistään irtautuneiden yrittäjien henkilökohtaiset resurssit voivat auttaa toisiakin yrityksiä saavuttamaan suuremman mittakaavan. Kasvuvaikutukset eivät kuitenkaan automaattisesti muutu korkeammaksi työn tuottavuudeksi. Sarjayrittäjien ns. yrittäjyyspääoma – eli varallisuus, osaaminen ja verkostot – kanavoituu usein jo olemassa oleviin yrityksiin, ei vain startupeihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme