Räjähdysherkkä 2 – pysäyttävän hittisarjan jatko-osa pureutuu nuorten miesten väkivallan juurisyihin
Draamasarja Räjähdysherkän toinen kausi jatkaa väkivallan teemoilla nuorten maailmassa. Jaksot julkaistaan Yle Areenassa tiistaina 21. tammikuuta.

“Satutetut satuttaa.”
Hitiksi ensimmäisellä kaudellaan noussut draamasarja Räjähdysherkkä saa jatkoa, ja tällä kertaa katse käännetään nuoriin miehiin. Väkevä ja kipeän ajankohtainen toinen kausi käsittelee kaunistelematta mutta empaattisesti traumoista kumpuavaa väkivallan kierrettä.
Ensimmäisellä kaudella nettikiusaamisen kohteeksi joutunut Kristian (Pyry Rautiainen) on uudestisyntynyt: hän viettää askeettista ja kurinalaista elämää, johon kuuluu lähinnä proteiinitankkaus ja maaninen treenaus.
Kristian on päättänyt karistaa nöyryytyksen tuoman leiman ja mieltä vaivaavan trauman nousemalla salibandyjoukkueen kapteenistoon. Kun unelma kokee takaiskun, Kristian hakee lohtua joukkueeseen palaavasta Joonasta (Pietari Karttunen) ja vanhoista kiusaajistaan.
Viaton sekoilu kääntyy pian epäterveeksi uhoksi ja lopulta väkivallaksi kohtalokkain seurauksin.
Käsikirjoittajat Pilke Salo, Janne J. Vanhanen ja Milla Tuokkola perustelevat sarjan tärkeyttä:
”Miesten tunteiden vähättely satuttaa meitä kaikkia. Todistamme jatkuvasti uutisia nuorisoväkivallasta sekä miesten tekemistä väkivallanteoista. Kristianin tarina käsittelee polttavan ajankohtaisesti väkivallan juurisyitä – sitä, miten tunteiden tukahduttaminen voi johtaa pahoinvointiin ja peruuttamattomiin tekoihin. Tunnetaidot ja mielenterveystyö ovat avain väkivallan ehkäisyyn, ja kuuluvat myös pojille ja miehille kuten kaikille sukupuolille.”
Räjähdysherkkä-sarjan toisen tuotantokauden on ohjannut Jani Ilomäki (Roba, Kaksosenergiaa) ja tuottaneet Tekele Productionsin Miia Haavisto ja Julia Elomäki. Käsikirjoittajat: Pilke Salo, Milla Tuokkola ja Janne J. Vanhanen. Rooleissa: Pyry Rautiainen, Minttu Halttula, Elsa Lagerstedt, Pietari Karttunen ja Anni Iikkanen.
Sarjan on Ylelle tuottanut Tekele Productions.
Räjähdysherkkä, 2. tuotantokausi Yle Areenassa 21.1.2025, TV2 alkaen 26.1. klo 22.25
Kuvia ja ennakkokatseluita sarjasta on saatavilla tammikuussa Yle Pressissä.
Yhteyshenkilöt
Julia ElomäkituottajaTekele Productions
Puh:+358503465717julia@tekele.fiMiia HaavistotuottajaTekele Productions
Puh:+358505277172miia@tekele.fiRiikka TakilatuottajaYle
Puh:+358401909115riikka.takila@yle.fiMaria Muranenviestinnän asiantuntija
maria.muranen@yle.fiKuvat

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Friidrottens inhemska huvudevenemang fortsätter på Yles kanaler fram till 203223.8.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Yle och Finlands Friidrottsförbund SUL har tecknat ett långt förlängningsavtal om sändningsrättigheterna för inhemska friidrottsevenemang och landskampen Finland–Sverige.
Yleisurheilun kotimaiset päätapahtumat jatkavat Ylen kanavilla vuoteen 2032 asti23.8.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Yle ja Suomen Urheiluliitto SUL ovat solmineet pitkän jatkosopimuksen yleisurheilun kotimaisten tapahtumien ja Suomi–Ruotsi-maaottelun esitysoikeuksista.
Unohtumattomat – muistikuoron matka on ainutlaatuinen kurkistus muistisairaiden maailmaan Yle Areenassa 15.9.19.8.2025 12:54:27 EEST | Tiedote
Lotta-Sofia Saahko ja Kalle Lindroth johdattavat muistisairaiden kuoroa kohti unohtumatonta konserttia
Unohtumattomat – muistikuoron matka on ainutlaatuinen kurkistus muistisairaiden maailmaan Yle Areenassa 15.9.19.8.2025 12:52:03 EEST | Tiedote
Lotta-Sofia Saahko ja Kalle Lindroth johdattavat muistisairaiden kuoroa kohti unohtumatonta konserttia
Unohtumattomat – muistikuoron matka on ainutlaatuinen kurkistus muistisairaiden maailmaan Yle Areenassa 15.9.18.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Lotta-Sofia Saahko ja Kalle Lindroth johdattavat muistisairaiden kuoroa kohti unohtumatonta konserttia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme