Traileri julki: Iina Kuustonen, Laura Malmivaara ja Riku Nieminen rakkauskiemuroiden keskellä uudessa Kenraaliharjoitus-elokuvassa
Iina Kuustosen, Laura Malmivaaran ja Riku Niemisen tähdittämä Kenraaliharjoitus-elokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa. Romanttisessa draamakomediassa pureudutaan ihmissuhteiden moninaisuuteen ja rakastamisen vaikeuteen.

Jane (Iina Kuustonen) ja Mikki (Riku Nieminen) ovat seurustelleet kymmenen vuoden ajan. Yllättäen Mikki kertoo haluavansa avata parin suhteen. Jane ja Mikki päättävät osallistua seksipositiivisiin bileisiin, mutta heillä on tiukka sääntö: kyse on pelkästä seksistä, ei rakkaudesta. Juhlissa Jane tapaa Valman (Laura Malmivaara), joka sysää hänen elämänsä muutokseen ja saa hänet kyseenalaistamaan aiemmat uskomuksensa rakkaudesta. Voiko ihminen rakastaa useampaa kumppania samaan aikaan? Voiko kerran avattua suhdetta enää sulkea?
Iinan, Lauran ja Rikun lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Minka Kuustonen, Marc Gassot, Jasir Osman ja Anna-Leena Härkönen. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Paula Korva. Tuottajana toimii Marko Talli, tuotantoyhtiönä Yellow Film & TV. Nelonen Media levittää elokuvan.
Elokuva pohjautuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen kirjaan.
– Kirjassa minua kiinnosti sen tapa kuvata lähestyvää keski-ikää. Sehän on siinä mielessä tragikoominen elämänvaihe, että yleensä vasta silloin ihminen todella tajuaa kuolevansa jonain päivänä. Tämä herättää kiireen tehdä äkkiä isoja muutoksia elämässä. Osa muutoksista ovat hyviä, osa huonompia, osa suorastaan koomisia ylilyöntejä. Se on eräänlainen toisinto teini-iästä, jolloin elämännälkä puskee vahvasti päälle, käsikirjoittaja ja ohjaaja Paula Korva kuvailee.
Korva hehkuttaa elokuvan upeaa näyttelijäkaartia:
– Iina Kuustonen tekee herkän ja hauskan roolisuorituksen Janena, joka on aina tottunut välttelemään konflikteja ja mukautumaan toisten toiveisiin – kunnes ei enää mukaudukaan. Iina on upea roolissaan. Riku Niemisen näyttelemä Mikki on ammatillisessa suvannossa pyristelevä näyttelijä, jonka koomisuuteen Riku tuo roolisuorituksellaan ihanaa inhimillistä lämpöä. Laura Malmivaaran näyttelemä Valma on valloittava ja itsevarma hahmo, ja Laura tuo rooliin oman vahvan karismansa.
Kenraaliharjoitus saa ensi-iltansa 7.3.2025.
_____________________________________________________________________________________________
Yellow Film & TV on palkittu suomalainen tv-ohjelmia ja elokuvia tuottava yritys, joka on osa Yellow Film Studios -konsernia. Tuotantoyhtiön elokuvatuotantoja ovat muun muassa Levoton tuhkimo, Juice, Jope ite, Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvat, Punttikomedia, Spede, Syke-elokuvat, Häät ennen hautajaisia, Peruna, Supercool, Napapiirin sankarit sekä Supermarsu-elokuvat. Viimeaikaisia TV-tuotantoja ovat muun muassa Manni, Kaikki anteeksi, Pohjoisen tähti, Sunnuntailounas, Ivalo, Roba, Karkurit, Syke, Aikuiset, Putous, Elämäni Biisi, Sipoon Herttua, Downshiftaajat sekä Pohjolan laki.
Nelonen Media aloitti kotimaisten elokuvien levittämisen Suomessa loppuvuodesta 2019. Nelonen Medialla on jo pitkä historia kotimaisten elokuvien rahoittajana, esittäjänä sekä markkinoijana. Nelonen Median levittämiä elokuvia ovat muun muassa Luottomies-elokuva: All In, Kyllä isä osaa -elokuva, Häät ennen hautajaisia, Hevimpi reissu, Vinski ja näkymättömyyspulveri, Michael Monroe -dokumenttielokuva ja 100 litraa sahtia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat













Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Fathi Ahmed puhuu perheensä pakolaistaustasta Tähdet, tähdet -jaksossa: ”Äitini synnytti veljeni puun alla, koska oli sota”8.5.2025 11:38:29 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä Tähdet, tähdet lyöttäytyy yhteen Pelastakaa Lasten kanssa auttaakseen sotien ja kriisien keskellä eläviä lapsia. Sunnuntaina nähtävässä jaksossa kuullaan liikuttavia tarinoita äidinrakkaudesta esimerkiksi Ukrainassa ja Gazassa. Lisäksi kilpailijat esittävät koskettavimpia rakkauslauluja.
Uutuusdokumentti sukeltaa 90-luvun alkuvuosien popilmiön syntyyn: ”Kaikki tuntee hitit, mutta tarina taustalla kiehtoi”7.5.2025 11:08:33 EEST | Tiedote
90-luvun poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Neon 2 palaa valokeilaan uudessa dokumenttisarjassa, joka kertoo yhtyeen huimasta noususta, äkillisestä katoamisesta ja vuosikymmeniä kestäneestä ystävyydestä.
JULKISTUS: Tässä ovat uudet Amazing Race Suomi -kilpaparit! – kisa starttaa tänään!3.5.2025 09:58:00 EEST | Tiedote
Amazing Race Suomen 3. kauden kuvaukset starttaavat tänään lauantaina Helsingistä. Mukana kilpailemassa on 11 uutta kilpaparia.
Riku Rantala sukeltaa uutuussarjassa Suomen järkyttävimpiin rikostapauksiin30.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Mitä Suomea kuohuttaneissa rikostapauksissa oikeasti tapahtui – ja mitä emme vieläkään tiedä niistä?
The Voice of Finlandissa tähtivalmentajamuutoksia – Maija Vilkkumaa jättää suosikkiohjelman30.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin tähtivalmentajana viiden kauden ajan toiminut Maija Vilkkumaa jää pois ohjelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme