Yrittäjät: YEL-selvityksen varmistettava yrittäjien luottamus eläkkeisiin
20.12.2024 11:23:03 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjät on vaatinut, että hallitus aloittaa nopeasti eduskunnan ja hallitusohjelman edellyttämän selvityksen yrittäjän eläkelaista (YEL). Tänään sosiaali- ja terveysministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) on asettanut filosofian tohtori Jukka Rantalan selvityshenkilöksi kartoittamaan yrittäjien eläkejärjestelmän kehittämistarpeita. – Erinomaista, että työ alkaa. Selvityksen tavoitteena on oltava sellainen eläkejärjestelmä, johon yrittäjät myös luottavat, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén sanoo.

Selvityshenkilön tehtävänä on miettiä muun muassa YEL-työtulon määrittämisen vaihtoehtoja.
“Selvityshenkilön tulee avoimesti arvioida YEL-järjestelmään esitettyjä uskottavia kehittämisehdotuksia, kuten pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan nostoa. Lisäksi on arvioitava ainakin yrittäjän vapauden lisäämistä YEL-työtulon määrittämisessä, rahastoinnin käynnistämisen mahdollisuutta ja ansiotulojen käyttämistä vakuuttamisen perusteena”, Hellstén toteaa.
Selvityksen tulee olla valmis viimeistään 30.11.2025.
“On hyvä, että selvityshenkilö saa riittävästi aikaa myös arvioida esitystensä vaikutuksia sekä yrittäjille, eläkejärjestelmälle ja muulle sosiaalivakuutukselle että laajemminkin yhteiskunnassa”, Hellstén arvioi.
Varsinaisen lainsäädäntötyön osalta on Yrittäjien mukaan hyvä huomioida, että 2023 voimaan tulleen muutoksen siirtymäaika päättyy vuoden 2028 lopussa. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosi 2029 on ensimmäinen, jolloin eläkelaitoksen aloitteesta YEL-työtuloa voidaan nostaa enemmän kuin 4 000 euroa.
“Mahdollinen uusi lainsäädäntö olisikin siksi syytä saattaa voimaan viimeistään vuoden 2029 alusta lukien”, Hellstén jatkaa.
Selvitystyön tukena toimii sosiaali- ja terveysministeriön nimeämä seurantaryhmä, johon kutsutaan edustajat sosiaali- ja terveysministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Suomen Yrittäjistä, Mikro- ja yksinyrittäjistä, työmarkkinakeskusjärjestöistä, Eläketurvakeskuksesta, Verohallinnosta, Työeläkevakuuttajat Telasta sekä Finanssialasta.
“On tärkeää, että seurantaryhmästä huolimatta selvityshenkilö toimii riippumattomasti ja saa myös työrauhan. Erikoista on, että seurantaryhmässä on mukana palkansaajakeskusjärjestöt, joille yrittäjien eläketurva ei varsinaisesti kuulu”, Hellstén pohtii.
Suomen Yrittäjien ratkaisut yrittäjien eläkeläin (yel) kehittämiseksi:
-
Yrittäjän eläkelain mukaisen pakollisen vakuuttamisen alaraja tulee nostaa nykyiseltä tasolta vähintään yrittäjän ansiosidonnaisen työttömyysturvan alarajalle, jolloin perusturvan varassa olevia yrittäjiä ei velvoitettaisi maksamaan korkeita eläkevakuutusmaksuja ja pakollisen järjestelmän piirissä olevien etuudet ylittäisivät vähimmäisturvan
-
Vakuuttamisvelvollisuuden täyttyminen voisi jatkossakin perustua yrittäjän työpanoksen arviointiin, mutta alarajan yläpuolella yrittäjän vapautta valita turvansa taso tulee lisätä
-
Lisäksi on selvitettävä rahastoinnin sisällyttäminen myös YEL-järjestelmään, sillä se on ainoa keino pienentää kasvavaa valtion osuutta yrittäjien eläkkeistä.
Lisätietoa:
Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten, harri.hellsten@yrittajat.fi, 050 502 0111
Yhteyshenkilöt
Harri Hellsténtyömarkkina-asioiden päällikkö
Puh:050 502 0111harri.hellsten@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Trumpin politiikka vaikuttaa laajalti ja kielteisesti yrityksiin23.2.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Presidentti Donald Trumpin politiikalla on selviä vaikutuksia suomalaisiin pk-yrityksiin, osoittaa Yrittäjägallup. Joka toinen pk-yritys arvioi, että Trumpin toimilla on vaikutusta omaan liiketoimintaan. Neljä prosenttia yrityksistä kokee vaikutukset suuriksi, 20 prosenttia jonkin verran ja 26 prosenttia vähäisiksi. Sen sijaan 45 prosenttia arvioi, ettei vaikutuksia ole.
Yrittäjägallup: Yrittäjien tyytyväisyys hallitukseen notkahtanut16.2.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Yrittäjien tyytyväisyys hallituksen toimintaan on laskenut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Yrittäjät ovat silti edelleen selvästi tyytyväisempiä hallitukseen kuin oppositioon. Molempien arviot ovat nyt vaalikauden heikoimmissa lukemissa. Kokoomus on edelleen kirkkaasti yrittäjien ykköspuolue.
Pk-yritysbarometri: Rahoituksen saatavuus huonontunut, maksuvaikeudet vähentyneet ja tekoälyn käyttö kasvanut13.2.2026 09:17:43 EET | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat melkein ennallaan viime syksyyn verrattuna ja ovat nyt samalla tasolla kuin vuosi sitten. Yritysten näkymiä synkentävät Yhdysvaltojen asettamat tullit, kiristyneet kansainväliset suhteet sekä Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen. Tilanne on erityisen vaikea rakentamisen ja kaupan aloilla. Pk-yritysten maksuvaikeudet ovat kuitenkin selvästi vähentyneet.
Yrittäjiltä tukea krääsätalousaloitteelle – Myös Postin asema arvioitava12.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät antaa tukea kansalaisaloitteelle Krääsätalous kuriin – suomalaisyritysten ja kuluttajien oikeuksien puolesta, jota eduskunnan talousvaliokunta käsittelee huomenna perjantaina. – Kannatamme aloitteen perusajatusta siitä, että Suomen ja EU:n sisämarkkinoilla on varmistettava reilut ja tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille toimijoille. On tärkeää, että suomalaiset yritykset eivät joudu epäreiluun asemaan halpaverkkokauppojen kanssa, jotka eivät noudata samoja sääntöjä, asiantuntija Sanna Lempiäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Palkka-avoimuuteen ei tarvita Suomi-lisää ja ylisääntelyä10.2.2026 06:44:44 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät on huolissaan siitä, että Orpon hallitus on lisäämässä tasa-arvolakiin ylimääräistä sääntelyä eli niin sanottua Suomi-lisää. Järjestö korostaa, että lainsäädäntöön tulisi tehdä vain ne muutokset, joita direktiivi aidosti edellyttää. ”Voimassa oleva tasa-arvolaki velvoittaa jo nyt työnantajia maksamaan samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tämä velvollisuus on toteutettu sukupuolineutraaleilla palkkausjärjestelmillä, jotka perustuvat työn vaativuuden arviointiin”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme