EU harkitsee teleoperaattoreiden velvoittamista huijausten torjuntaan – mukaan saatava myös somealustat ja verkon kauppapaikat
- Myös muiden toimijoiden kuin pankkien vastuuta huijausten ehkäisemisessä on tarpeen lisätä.
- Komissio harkitsee teleoperaattoreiden vastuun lisäämistä huijausten ehkäisemisessä, mikä olisi perusteltua.
- Myös somealustat ja verkon kauppapaikat tulee velvoittaa huijausten torjuntaan.
- Sääntely vaikeuttaa pankkien tietojenvaihtoa huijaustapauksissa. Tämä vaikeuttaa niiden torjuntaa ja tutkintaa.
- Pankeissa työskentelee tuhansia ihmisiä rahanpesun ja petosten torjunnassa.
- Pankkien välistä tietojenvaihtoa sääntelevät muun muassa pankkisalaisuussääntely ja yleinen tietosuoja-asetus (GDPR).

Sääntely vaikeuttaa pankkien tietojenvaihtoa huijaustapauksissa. Tämä vaikeuttaa huijausten torjuntaa ja tutkintaa.
”Suomalaisissa pankeissa työskentelee tuhansia ihmisiä rahanpesun ja petosten torjunnassa, ja pankit kehittävät jatkuvasti järjestelmiään. Pankit eivät jätä asiakkaitaan yksin mutta tarvitsisivat apua myös lainsäätäjältä”, muistuttaa Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
Komissio on ehdottanut hieman puolivillaista ratkaisua, jossa tiedonvaihto on sallittua, jos yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) ei sitä estä. GDPR:ssä on vastaavanlainen ehdollinen säännös, joka sallii tietojenvaihdon, jos muussa sääntelyssä on siihen velvoitettu.
Komission ehdotuksessa jää epäselväksi, onko tarkoitus yksiselitteisesti mahdollistaa tietojenvaihto GDPR:n lakiperusteen mukaisesti, vai jättää asia edelleen tulkinnanvaraiseksi ja viime kädessä eri maiden tietosuojaviranomaisten eri tavoinkin linjattavaksi. Asiakkaita koskevan tiedon luovuttamisessa pankkeja Suomessa sitoo GDPR:n lisäksi myös pankkisalaisuussääntely.
”Suomen pankkisalaisuussääntelyyn tarvittaisiin lisäys, joka sallisi pankkien välisen tietojenvaihdon huijausten tutkinnassa ja torjunnassa. Esimerkiksi Ruotsin lainsäädännössä pankkien välinen tiedonvaihto on Suomea sujuvampaa”, Ahosniemi sanoo.
Muutkin palveluntarjoajat mukaan torjuntaan
Huijausten torjuntaan on saatava mukaan myös ne palveluntarjoajat, joiden kautta rikolliset uhrejaan lähestyvät – pankithan ovat mukana vasta siinä vaiheessa, kun rikolliset ovat jo saaneet yhteyden uhriin.
”Huijarit lähestyvät uhriaan yleensä puhelimitse, teksti- tai sähköpostiviesteillä, verkon kauppapaikoilla tai sosiaalisessa mediassa. Huijausten niin sanottuihin alkulähteisiin puuttuminen tehostaisi torjuntaa.”
Pientä helpotusta tietyn tyyppisten rikosten torjuntaan tuo pikamaksusääntely, jonka mukaan lokakuusta 2025 alkaen maksajan pankin on tarkistettava saajan pankista ja kerrottava asiakkaalle, vastaavatko maksun vastaanottajan nimi ja tilinumero toisiaan. Siten huijareiden on vaikeampi kalastella rahaa esiintymällä vaikkapa verkkokauppana. Asiakkaalta kuitenkin vaaditaan tarkkuutta tarkistusta koskevien viestien lukemisessa ja niihin reagoimisessa.
Kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana suomalaiset ovat menettäneet huijauksissa yli 100 miljoonaa euroa. Samassa ajassa pankit ovat saaneet pysäytettyä ja palautettua 65 miljoonaa euroa rikollisille menossa ollutta rahaa.
Huijareille päätyneet rahamäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa koko tilastoinnin ajan sekä Suomessa että koko Euroopassa. FA on kerännyt pankeilta huijauslukuja vuoden 2022 alusta.
”Jos huijausmäärät pysyvät loppuvuonna 2024 samalla tasolla kuin alkuvuonna, on hyvin todennäköistä, että meillä on käsissämme taas uusi kyseenalainen ennätysvuosi”, Ahosniemi toteaa
Vältä huijaukset!
Kun saat hiemankin epäilyttävän tarjouksen tai viestin, kysy nämä kysymykset ennen kuin toimit:
- Mistä sähköpostiosoitteesta/suuntanumerosta viesti tuli?
- Odotitko saamaasi viestiä?
- Viestisikö suomalainen viranomainen näin?
- Onko tekstissä kirjoitusvirheitä tai muuten outoa kieltä?
- Onko tämä tarjous liian hyvä ollakseen totta?
- Miksi minun pitäisi toimia kovalla kiireellä?
Epäilet tulleesi huijatuksi, miten toimit?
- Ota ensimmäiseksi yhteys pankkitunnusten ja korttien sulkupalveluun (24/7) tai oman pankkisi asiakaspalveluun. Nopealla toiminnalla voidaan parhaassa tapauksessa rajoittaa tai estää vahinkoja.
- Tee rikosilmoitus poliisille.
- Älä jää yksin. Uhriksi voi joutua kuka vain, eikä sitä tarvitse hävetä. Hae rohkeasti apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattilaisilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arno AhosniemiToimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4210arno.ahosniemi@finanssiala.fiTuomo Yli-HuttulaJohtaja, vaikuttaminen
Puh:+358 20 793 4270tuomo.yli-huttula@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Rahastoista lunastettiin elokuussa 600 miljoonaa euroa – Markkinakehitys piti yhteenlasketun rahastopääoman arvon 191 miljardissa9.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin elokuussa yhteensä 598 miljoonaa euroa pääomia. Myönteisen markkinakehityksen ansiosta rahastopääoma pysyi ennallaan. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 191 miljardia euroa.
Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysynnät hyvässä vireessä – yritysrahoituksessa erityisesti pankkiluotot kasvussa4.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kesän 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien loppuvuoden lainanottohalukkuudesta ovat myös hyvin myönteiset, vaikkakin ne ovat hieman maltillistuneet alkuvuodesta. Myös yritykset ovat kysyneet luottoja enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Odotukset investointien rahoittamisesta lainarahalla ovat myönteiset, mutta taso on edelleen suhteellisen matala. Pankkibarometrissaan Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Barometrikysely III/2025 tehtiin pankinjohtajille elokuussa.
Ei kannata hämääntyä: Lokakuussa verkkopankki alkaa tarkistaa asiakkaan antamia maksutietoja – EU:n pikamaksuasetus tietää muutoksia maksukäytäntöihin3.9.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
EU:n pikamaksuasetus on tulossa voimaan. Pikamaksuasetuksen myötä maksajan pankki alkaa ilmoittaa tilisiirron yhteydessä, jos maksunsaajan nimi ei vastaa maksajan kirjoittamaa nimeä. Maksun saajan tarkistamisella pyritään estämään maksun välittyminen väärälle vastaanottajalle. Tällä hetkellä maksajan antamia tilinumero- ja nimitietoja ei verrata, vaan maksut siirtyvät saajan tilille pelkän tilinumeron perusteella. Lisäksi asetuksen myötä minkä tahansa pankin asiakas voi lähettää ja vastaanottaa euromääräisiä pikasiirtoja kymmenessä sekunnissa riippumatta vuorokaudenajasta tai siitä, tapahtuuko siirto kotimaassa vai toiseen euromaahan. EU:n pikamaksuasetuksen toimeenpanon takaraja on 9.10.2025, jonka jälkeen muutokset alkavat näkyä asiakkaille konkreettisesti.
Sanoista teoiksi – finanssialan yhtiöt avaavat toimiaan luontokadon torjumiseksi1.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Osana finanssialan luontositoumusta Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosien 2024 ja 2028 välillä. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. Tulosten mukaan 88 prosenttia vastanneista yhtiöistä pyrki vaikuttamaan sidosryhmiensä toimintaan luontoon liittyen. Vaikka valtaosa yhtiöistä on tunnistanut luonnon merkityksen liiketoiminnalleen, vain hieman yli puolella organisaatioista on luonnon monimuotoisuuteen liittyvä tiekartta tai strategia. Tiedot raportoidaan nyt ensi kertaa. Tulokset koskevat vuotta 2024. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 16 finanssialan toimijaa aina suurista konserneista ja työeläkeyhtiöistä pienempiin yhtiöihin. Vastaajaryhmän moninaisuuden takia vastaajat ovat voineet vastata useamman jäsenyhtiön puolesta, mikäli ne kuuluvat esimerkiksi samaan konserniin tai ryhmään.
Pankkitunnuksilla vain pankkiin – valitse huijareiden vuoksi tarkkaan, miten tunnistaudut verkossa20.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa korostavat, että kaikki vahvan sähköisen tunnistautumisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden käyttötapa vaikuttaa riskeihin. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain verkkopankkiin kirjautuessa, kun taas muihin digitaalisiin asiointipalveluihin on järkevää tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla. Huijaukset ovat yleistyneet rajusti viime vuosina ja ne ovat menetelmiltään yhä kehittyneempiä. FA:n tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Oikeaoppinen suojautuminen huijauksilta on välttämätön kansalaistaito.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme