Jouluaattoa vietetään pilvisessä säässä – joulupäivänä ajokeli muuttuu pohjoisessa huonoksi
23.12.2024 15:15:32 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Jouluaattona sää on koko maassa pilvinen. Ajoittain tulee vähäistä lumi- tai tihkusadetta, joka voi paikoin olla jäätävää.
Ilmatieteen laitoksen maanantaina 23. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan lämpötila on jouluaattona maan etelä- ja keskiosassa nollan tuntumassa tai vähän pakkasen puolella, pohjoisessa lämpötila on ‒5:n ja ‒10 asteen välillä. Tuuli on edelleen heikkoa.
Joulupäivänä lounaistuuli voimistuu ja sää lauhtuu koko maassa. Lämpötila kohoaa joulupäivän kuluessa lännestä alkaen +1:n ja +7 asteen välille, viimeisenä itärajan tuntumassa ja Lapissa.
Tilanteeseen liittyy myös sadealue, jonka painopiste on maan pohjoisosassa. Sateet ovat osin lunta, osin vettä, ja paikoin tulee myös jäätäviä vesisateita.
”Sateiden ja lauhtumisen takia ajokeli muuttuu joulupäivänä pohjoisessa huonoksi. Etelämpänä sateet ovat lähinnä ajoittaisia tihkusateita”, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta.
Tapaninpäivänä sää jatkuu edelleen lauhana ja tuulisena, mutta sateet jäävät todennäköisesti vähäisiksi. Ilmavirtauksen suunta muuttunee jonkin verran läntisemmäksi, jolloin föhn-tuulen ja selkeämmän sään mahdollisuus kasvaa etenkin maan länsi- ja pohjoisosassa. Tapaninpäivän lämpötila on +1:n ja +6 asteen välillä, länsituuli on etenkin Lapissa puuskaista.
Sää jatkunee varsin lauhana myös joulun välipäivinä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Ilmastonmuutoksen vaikutus näkyi ennätyslämpimässä maaliskuussa7.4.2026 13:20:20 EEST | Blogi
Suomen keskilämpötila nousi maaliskuussa ensimmäistä kertaa nollan yläpuolelle, vieläpä suurimmalla marginaalilla tämän vuosisadan kuukausikohtaisissa lämpöennätyksissä. Maaliskuun lämpötilat olivat 4–15 kertaa todennäköisempiä jo lämmenneen ilmaston takia.
Pääsiäisen sää on melko vaihteleva – lämpötilat lähellä tavanomaista2.4.2026 13:06:08 EEST | Tiedote
Poutaisinta on pääsiäisenä maan pohjoisosassa. Räntä- ja lumisade voi heikentää ajokeliä paluuliikenteessä.
Maaliskuu oli mittaushistorian lämpimin Suomessa1.4.2026 12:04:04 EEST | Tiedote
Lähes jokaisella havaintoasemalla mitattiin uusi maaliskuun keskilämpötilan ennätys. Sodankylässä maaliskuu oli lämpimin yli sataan vuoteen.
Maastopalokausi on alkanut: tarkista voimassa olevat varoitukset ennen avotulen sytyttämistä30.3.2026 14:35:35 EEST | Tiedote
Ilmatieteen laitos antoi kevään ensimmäisen maastopalovaroituksen sunnuntaina 29. maaliskuuta Päijät-Hämeeseen. Maastopalovaroitus varoittaa kuivasta ja syttymisherkästä maastosta, eikä sen voimassaoloaikana saa sytyttää avotulta.
Yhteiskunnan kasvava materiaalinkäyttö tekee ilmastonmuutoksen hillinnästä haastavampaa27.3.2026 09:16:15 EET | Tiedote
Ilmatieteen laitoksen johtamassa tutkimuksessa kehitettiin uusi menetelmä, jolla voidaan arvioida yhteiskunnan materiaalintarvetta ja sen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia pitkällä aikavälillä. Nopeampi talouskasvu ja sen myötä kasvava materiaalinkulutus ja päästöt edellyttävät enemmän toimia ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme