Eurojackpotin potti kasvaa noin 35 miljoonaan – Suomessa pelattiin muhkea voitto
Eurojackpotin jouluaaton arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten perjantaina tavoitellaan noin 35 miljoonan euron päävoittoa.

Eurojackpotin arvonnan (kierros 52/2024) oikea rivi on 9, 15, 28, 36 ja 39. Tähtinumerot ovat 6 ja 7.
Arvonnan suurimmat voitot menivät seitsemälle 5+1-tulokselle. Yksi näistä tuloksista osui meille Suomeen. Voittoisa rivi oli pelattu Vantaan Korsossa Maakotkantien S-marketissa ja voittaja nappasi sillä 236 310,90 euron suuruisen voiton. Muut voitot löytyivät Ruotsista, Norjasta ja lisäksi kaksi voittoa löytyi Puolasta ja Espanjasta.
5+0-tuloksia löytyi 13 kappaletta. Voitoista seitsemän kappaletta osui Saksaan, kaksi Norjaan ja loput voitot menivät Tanskaan, Tsekkiin, Sloveniaan ja Unkariin. Voitto-osuus 5+0-tuloksella tällä kierroksella oli 71 759,90 euroa.
Tiistai-Jokerin voittorivi on 1 2 1 9 1 3 4. Jokerista löytyi yksi 6 oikein -tulos, jolla Leppävirran R-kioskilla pelannut asiakas nappasi 20 000 euron voiton.
Tiistain Lomatonnin voittorivi on Nizza 30. Tonneja lähti jakoon viisi kappaletta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Veikkauksen viestintäyksikkö:
Puh:09-4370 7000Kuvat

Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 200 000 euroa Helsinkiin7.5.2025 15:43:41 EEST | Tiedote
Lauantain Vakiosta löytyi yksi täysosuma. Nettipelaaja Helsingistä voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 200 000 euron takuupotin.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Kaarinaan7.5.2025 13:54:48 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi maanantain arvonnassa yksi 0 oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton.
Vuoden 1995 Suomen maailmanmestaruus tuli pienin kertoimin – ”Tänä vuonna Leijonat on vahvasti haastajan asemassa”7.5.2025 07:48:57 EEST | Tiedote
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vuonna 1995 Leijonien maailmanmestaruuden puolesta vetoa lyöneet Veikkauksen asiakkaat lunastivat kertoimella 2,47. Tänä vuonna Suomen kerroin on selvästi suurempi.
Eurojackpotissa ei täysosumia - perjantaina potissa 120 miljoonaa ja toisessa voittoluokassakin jo noin 21 miljoonaa euroa6.5.2025 22:23:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti jatkaa maksimilukemissa 120 miljoonaa euroa. Pelin toisen voittoluokankin potissa on perjantaina jo noin 21 miljoonaa euroa.
Kenosta suuri voitto - 200 000 euron potti Siikajoelle6.5.2025 11:32:00 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Siikajoelta voitti Keno-rivillään 200 000 euron suurvoiton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme