Helsinki myy kolme rakennusta Alppiharjussa
27.12.2024 12:48:25 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki myy kolme 1920-luvulla rakennettua taloa Alppiharjussa. Hangonkadulla sijaitsevasta korttelista järjestetään hintakilpailu, joka kattaa kulttuurihistoriallisten arvokkaiden rakennusten lisäksi rakennusoikeutta uudisrakennukselle. Tavoitteena on löytää ratkaisu, jonka avulla rakennukset palautetaan asumiseen. Kilpailun voittaja järjestää kaupungin kanssa arkkitehtuurikutsukilpailun, ja toimii korttelin kehittäjänä ja toteuttajana. Kilpailu alkaa 20. joulukuuta 2024. ja päättyy 21. maaliskuuta 2025.

Suomen ensimmäiset tuberkuloosipotilaille suunnitellut rakennukset
Kolmekerroksiset rakennukset valmistuivat vuosina 1924-1931 keuhkotautisten työläisten ja heidän perheidensä asunnoiksi. Ne ovat arkkitehti Gunnar Taucherin kädenjälkeä, ja ovat suojeltu siten, että niiden julkisivua ei saa muuttaa. Rakennukset ovat olleet viimeksi kaupungin sosiaalitoimen kuntoutusyksikön käytössä, mutta kaupungilla ei ole niille enää käyttöä omassa toiminnassa. Kaikki kolme rakennusta ovat peruskorjauksen tarpeessa, mutta soveltuvat pohjaratkaisuidensa puolesta hyvin asuinkäyttöön. Korttelin arvokas piha-alue muotopuutarhoineen kunnostetaan.
Uudisrakennukselle kaavaillaan paikkaa Viipurinkadun varteen. Rakennuksen tulee soveltua ympäristöönsä ja olla samaa korkeusluokkaa kuin ympäröivä rakennuskanta. Maantasokerrokseen avautuisi liiketiloja, joka elävöittää katukuvaa.
Kaupunki ja kilpailun voittaja järjestävät arkkitehtuurikutsukilpailun
Nykyisten rakennuksien kokonaispinta-ala on 2520 k-m² ja uudisrakennuksen kerrosala noin 2500-3400 k-m². Tontti vuokrataan vapaarahoitteeseen omistusasuntotuotantoon, josta noin 50 prosenttia tulee olla perheasuntoja.
Kilpailu alkaa 20. joulukuuta ja päättyy 21. maaliskuuta kello 15. Arkkitehtuurikutsukilpailu on tarkoitus käynnistää vuoden 2025 loppupuolella. Kaupunki valmistelee hintakilpailun voittajan kanssa asemakaavamuutoksen arkkitehtuurikilpailussa voittaneen ehdotuksen pohjalta arviolta vuosien 2026-2027 aikana.
Kilpailu ratkaistaan tarjotun asuinrakennusoikeuden yksikköhinnan (€/k-m²) perusteella. Kolmelle suojellulle rakennukselle on asetettu kiinteä hintapyyntö 2,25 miljoonaa euroa.
Sivulle hel.fi/tonttihaut on lisätty kilpailuohjelma liitteineen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katharina Mead
kaupunkiympäristön toimiala
erityisasiantuntija, tontit
puh. 09 310 25452
katharina.mead@hel.fi
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Planeringen av Arabiabanan framskrider – grönremsa placeras mellan fotgängare och cyklister17.3.2026 13:56:06 EET | Pressmeddelande
Banan till Arabia och Majstads strandpark föreslås byggas nära bostadshusen. Den 31 mars diskuteras sträckningsalternativet vid ett allmänt möte.
Arabianbaanan suunnittelu etenee – jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin viherkaista17.3.2026 13:56:06 EET | Tiedote
Arabian ja Toukolan rantapuistoon suunniteltu baanareitti esitetään rakennettavaksi asuintalojen lähelle. Linjauksesta keskustellaan yleisötilaisuudessa 31. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme