EVA: Nuoret eivät luota eläkejärjestelmään – valmius eläkemaksujen korotuksiin pudonnut tuntuvasti
4.1.2025 08:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Lähes puolet suomalaisista (48 %) arvioi, että maan eläkejärjestelmät romahtavat tulevaisuudessa niin, ettei ansaittuja eläkkeitä kyetä maksamaan. Alle 45-vuotiaista näin ajattelee enemmistö. Nuorimpien ikäluokkien enemmistö ei pidä enää hyväksyttävinä eläkemaksujen korotuksia, selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Vain 23 prosenttia luottaa eläkejärjestelmään niin, että eläkkeet kyetään tulevaisuudessakin maksamaan. Alhaisinta epäluottamus on nuorten ikäluokkien lisäksi ylipäänsä työelämässä mukana olevilla. Suomalaisten luottamus eläkejärjestelmän kestävyyteen on EVAn kyselyhistorian alhaisin sitten lamavuoden 1992.
EVA selvitti osana syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimusta, minkälaiset keinot eläkejärjestelmän uudistamiseksi olisivat kansalaisten mielestä hyväksyttäviä.

Enemmistö (83 %) suomalaisista pitää työllisyysasteen nostamista tarjotuista vaihtoehdoista hyväksyttävimpänä keinona vakauttaa eläkejärjestelmää, mikäli sen rahoitus osoittautuu tulevaisuudessa riittämättömäksi.
Sen sijaan kansalaisten valmius nostaa eläkemaksuja on pudonnut aiemmasta, syksyn 2019 mittauksesta selvästi (13 %-yks.). Nyt eläkemaksujen nostoa pitää hyväksyttävänä enää 42 prosenttia. Muutos paikantuu erityisesti nuorimpiin ikäryhmiin. Siinä missä vuonna 2019 vielä vähintään noin puolet kaikista ikäryhmistä hyväksyi eläkemaksujen korotukset, nyt enää noin 30 prosenttia alle 35-vuotiaista hyväksyy eläkemaksujen korotukset.
”Eläkemaksujen korotukset tarkoittavat jo ennestään kireän verotaakan kiristymistä entisestään, mikä pienentää palkansaajien rahapussin sisältöä ja tekee työllistämisestä kalliimpaa. Eläkejärjestelmää pitää kyetä uudistamaan ilman, että eläkemaksut nousevat”, sanoo tutkimusanalyysin kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Suomalaiset ovat erimielisiä siitä, millä keinoin eläkejärjestelmää on hyväksyttävää uudistaa. Pääsääntöisesti eläkeikäiset vastustavat uudistuksia, jotka heikentäisivät eläke-etuuksia ja nuoremmissa ikäluokissa näihin uudistuskeinoihin löytyy suurempaa valmiutta. Eläkkeiden indeksikorotusten jäädyttämisen hyväksyisi 41 prosenttia suomalaisista, mutta nuorehkojen 26–35-vuotiaiden enemmistö (55 %) pitää indeksileikkauksia hyväksyttävänä keinona.
Julkisuudessa esillä oleva eläkeyhtiöiden riskinoton lisääminen ei saa kansalaisten varauksetonta tukea, mutta moni ei myöskään osaa ottaa asiaan kantaa. Enemmistö ei pidä hyväksyttävinä vanhuuseläkeiän nostamista, työaikojen pidentämistä tai eläkkeiden suoranaista leikkaamista.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 018 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 8.10.–21.10.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset suhtautuvat vastahakoisesti ajatukseen puolustusverosta28.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen kasvua mieluummin karsimalla valtion muita menoja kuin kiristämällä verotusta, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.
EVA: EU:n yhteisvelka kääntyi vastatuuleen, vaikka EU-myönteisyys pysyy vahvana10.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat selvän myönteisesti EU-jäsenyyteen ja euroon, mutta aiempaa harvempi on valmis hyväksymään EU:n rahoituksen kasvattamista tai EU:n yhteisvelkaa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten velkahuoli kasvussa – useampi haluaa jatkoa menoleikkauslinjalle kuin veronkiristyksiä30.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten huoli valtion velkaantumisesta on kasvanut vuodentakaiseen nähden, ja enemmistö haluaa jatkaa julkisen talouden tasapainottamista myös tällä vaalikaudella. Kansalaisten keinovalinta painottuu aiempaa selvemmin menojen sopeutukseen: veronkiristyksiä kannattaa aiempaa harvempi, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Keskituloisen kokonaisverotus kevenee hieman ensi vuonna17.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Keskituloisen palkansaajan kokonaisveroprosentti alenee ensi vuonna 43,2 prosenttiin, selviää EVAn laskelmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme