Suomen kansallismuseo käynnistää kausityöntekijöiden rekrytoinnin
Suomen kansallismuseo palkkaa ensi kesäksi noin 90 kesätyöntekijää Hämeen linnaan, Olavinlinnaan, Seurasaaren ulkomuseoon, Tamminiemeen, Louhisaaren kartanolinnaan, Hvitträskiin, Suomen merimuseon museolaivoille, Vankilaan ja Langinkosken keisarilliselle kalastusmajalle. Kesätyöpaikat ovat haettavissa 31.1.2025 klo 16.00 asti.

Haettavana on monipuolisia asiakaspalvelutehtäviä esimerkiksi oppaina, museoapulaisina, museokaupan hoitajina, lipunmyyjinä, opasvartijoina, puutarhureina ja palveluvastaavina. Yhtenä Suomen suurimmista museoalan työnantajista Suomen kansallismuseo tarjoaa arvokkaan oman alan työkokemuksen esimerkiksi museologiaa, taidehistoriaa, puutarha-alaa tai historiaa opiskeleville.
Kesä kulttuurihistoriallisesti merkittävissä museokohteissa on ainutlaatuinen. Esimerkiksi tänä vuonna 550 vuotta täyttävän Olavinlinnan juhlat näkyvät koko vuoden kestävänä tavallistakin runsaampana ohjelmistona. Hämeen linnassa on tapahtumia lasten kierroksista keskiaikamarkkinoihin. Hämeenlinnassa pääsee työskentelemään myös Suomen suurimmassa vankilamuseossa.
Louhisaaren kartanolinnassa Askaisissa on mahdollista työskennellä 1600-luvun barokkilinnassa joko oppaana tai puutarhurina linnan hedelmätarhassa ja kalmilaisessa puutarhassa. Kotkan seudulla voi työskennellä Suomen merimuseon museolaivoilla tai Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla keskellä kansallista kaupunkipuistoa.
Yhteensä pääkaupunkiseudun kohteisiin, Helsinkiin Seurasaaren ulkomuseoon ja Tamminiemeen sekä Hvitträskiin Kirkkonummelle palkataan yli 30 kesätyöntekijää.
Kesätyöntekijöiltä edellytetään 18 vuoden ikää.
Lisätietoja avoimista työpaikoista Museoviraston verkkosivuilla.
Aukioloajat vuonna 2025
- Olavinlinna 2.1.–30.12.
- Hämeen linna 2.1.–15.12.
- Tamminiemi 1.1.–31.12.
- Suomen merimuseo 2.1.–31.12.
- Suomen merimuseo, museolaivat 13.5.–17.8.
- Seurasaaren ulkomuseo 15.5.–15.9.
- Vankila 2.5.–30.9.
- Hvitträsk 1.5.–30.9.
- Louhisaari 15.5.–31.8.
- Langinkoski 19.5.–31.8.
Kansallismuseon on tarkoitus avautua keväällä 2027.
Tarkemmat aukioloajat Suomen kansallismuseon verkkosivuilta: https://www.kansallismuseo.fi/fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni MarjamäkiintendenttiSuomen kansallismuseo
Hämeen linna, Olavinlinna, Louhisaari, Vankila
Mikko TeräsvirtaintendenttiSuomen kansallismuseo
Seurasaari, Tamminiemi ja Hvitträsk
Pia PaukkuintendenttiSuomen kansallismuseo
Suomen merimuseo ja Langinkoski
Kuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Keväällä 2027 avautuvalle Kansallismuseolle haetaan kumppania ravintolatoimintaan21.5.2025 08:50:30 EEST | Tiedote
Kansallismuseon uusi ravintola sijaitsee Helsingin ytimessä keskellä museon vehreää pihapuistoa. Tällä hetkellä museon kahvila- ja ravintolatoiminnalle haetaan kumppania avoimella kilpailutuksella.
Kansallismuseon peruskorjauksen ja uudisosan rakentamisen puoliväli häämöttää15.5.2025 10:37:36 EEST | Tiedote
Kansallismuseon yli satavuotisen historian suurimpaan rakentamishankkeeseen kuuluvat historiallisen päärakennuksen peruskorjaus ja uudisosan rakentaminen kehittävät museon tiloja tulevaisuuden tarpeisiin. Vuoden 2023 lopulla alkaneet rakennushankkeet ovat nyt puolivälissä, ja päärakennuksen, laajennuksen ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.
Suomen kansallismuseo luovutti kuninkaallisen kataklèn Beninin tasavallalle14.5.2025 11:41:40 EEST | Tiedote
Beninin pääkaupungissa Cotonoussa järjestettiin eilen 13.5.2025 seremoniallinen tilaisuus, jossa Suomen kansallismuseo palautti Beninille puisen, kolmijalkaisen kuninkaallisen seremoniaistuimen. Tilaisuuden merkityksellisyyttä lisää se, että kataklè-istuin on yksi 27 esineestä, joista muut Ranska palautti Beniniin vuonna 2021.
Suomen kansallismuseo dokumentoi kansalliskokoelmiin suomalaisuuden moninaisuutta12.5.2025 09:05:34 EEST | Tiedote
Suomalaisuus ei ole yksiselitteinen tai pysyvä käsite, vaan se rakentuu ja muuttuu jatkuvasti uusien kokemusten ja kertomusten kautta, myös museokokoelmissa. Suomen kansallismuseon hankkeessa mixed-taustaiset suomalaiset jakoivat kokemuksiaan identiteetistä, kulttuuriperinnöstä ja siitä, mitä kaikkea suomalaisuus on – tai voisi olla.
Katso Suomen kansallismuseon kesävinkit9.5.2025 10:45:33 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoiden, linnojen ja museolaivojen kesäkausi käynnistyy toukokuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme