Momentum Kirjat

Surukirjeitä kertoo läheisen ja oman kuoleman kohtaamisesta

3.2.2025 14:05:22 EET | Momentum Kirjat | Tiedote

Jaa
Kansi: Ulpu Kaikkonen

Kirsi Karvisen romaani Surukirjeitä on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.

Keski-ikäinen nainen valvoo koomaan vaipuneen äitinsä vierellä, ja päättää kertoa kaiken, mistä ei koskaan voinut äidilleen puhua. Kuinka äidin valta tyttäreen jätti tälle mysteeriksi, kuka hän itse todellisuudessa on. Kuinka äidin estelyistä huolimatta tytär silti kaipaa isäänsä, jota hän ei koskaan saanut tuntea. Ja kuinka nyt, kun äitiä ei kohta ehkä enää ole, tytär ei tiedä, saako hän tuntea surun lisäksi myös helpotusta.

Vuosia myöhemmin toisessa kaupungissa ja toisessa maassa suru kohtaa naisen uudelleen, tällä kertaa oman sairauden kutsumana. Kuolevaisuuden kohtaamisessa hän turvautuu kirjoittamiseen ja olemassaolonsa tallettamiseen sanoihin. Vaikka nainen on saanut elämältä jo paljon, päättää hän matkustaa vielä kerran, vaikka se tarkoittaa hyvästien jättämistä kaikelle, mitä hän on oppinut vuosien aikana rakastamaan.

Surukirjeitä on tunnustuksellista ja päiväkirjamaista sävyä käyttävä romaani, joka kertoo surusta sekä oman että läheisen kuoleman kohdatessa. Samalla se muodostuu rakkauskirjeeksi elämälle.

Sastamalassa asuva Kirsi Karvinen (s. 1982) on kirjailija, joka rakastaa syksyä ja vanhoja rakennuksia. Kirjoittajana hän on herkkä tulkitsija, jolla on kyky eläytyä erilaisten ja eri ikäisten ihmisten sielunmaisemiin. Karvinen on kirjoittanut sekä proosaa että runoja, ja ollut mukana myös harrastajateatterissa niin kirjoittajana kuin ohjaajanakin. Päivätyönsä ohessa hän opettaa sanataidetta ja luovaa kirjoittamista.

KARVINEN, KIRSI : Surukirjeitä
208 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789524170345
Ilmestymisaika: Lokakuu 2024

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Surukirjeitä
Surukirjeitä
Kansi: Ulpu Kaikkonen
Lataa
Kirsi Karvinen
Kirsi Karvinen
Kuva: Masi Karvinen
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Kaunokirjallisuutta erilaisista ystävyyssuhteista: Terhi Vörlinin Kärpänen, ystäväsi ja Sanni Vaarnilan Kaapissa on joku ja muita kertomuksia5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Terhi Vörlinin esikoisromaani Kärpänen, ystäväsi on monikerroksinen tarina erilaisista ystävyyksistä ja ystävyydestä yli rajojen. Sanni Vaarnilan Kaapissa on joku -kokoelman novelleissa kuljetaan pienien ja suurien tilojen välillä, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja sen tarinat käsittelevät erilaisten hahmojen kautta ihmisyyttä, identiteettiä ja ystävyyssuhteita.

Hoitomenetelmäoppaita muistisairaiden kohtaamiseen ja päihdekuntouksen tueksi: Tuija Uusitalon ja Tanja Varjosen Muistihäviö sekä Liisa Suomelan Varjoista valoon30.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Uusitalon ja Varjosen Muistihäviö on välttämätön teos kaikille, jotka kohtaavat muistisairaita – ammattilaisille, läheisille ja hoivan kehittäjille. Suomelan Varjoista valoon on työkirja erityisesti psykoterapeuteille, jotka kohtaavat työssään päihdeongelmia. Kirja toimii manuaalina näiden ongelmien työstämiseen.

Hyytäviä uutuusjännitysromaaneja Mirka Lempiäiseltä ja Ralf Henrikssonilta: Olen Alina – tappaja ja Merenkurkun silta29.4.2026 09:30:00 EEST | Tiedote

Lempiäisen esikoisromaanissa Olen Alina – tappaja seurataan kohta 14-vuotiasta Alinaa, jonka kohtaaminen koulukiusaajansa kanssa päättyy kohtalokkain seurauksin. Ralf Henrikssonin 18. teos Merenkurkun silta on Vaasan ja Uumajan välille sijoittuva jännitysromaani, jossa rikoskomisario Marvin Martens pyrkii ratkomaan saaristossa tapahtuneet murhat ja niiden mahdollisen yhteyden Merenkurkun siltaan.

Tiistaina 5.5. Kotkan Runoklubilla Pentti Saarikoskea pianon säestyksellä ja Ari Terävän uuden runokokoelman julkkarit29.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämärän tansseja Runoklubilla Toukokuun Runoklubin vieraileviksi esiintyjiksi saapuvat jazzpastori Markku Salo ja pianisti Seppo Kantonen. He esittävät Kotkan Pub Albertissa (Kotkankatu 9) Pentti Saarikosken runoja teoksesta Hämärän tanssit pianon säestyksellä. 5. päivä toukokuuta klo 19.00 alkavalla runoklubilla vietetään myös runoilija Ari Terävän uuden runokokoelman julkkareita. Perinteiseen tapaan mikrofoni on avoinna kaikille, jotka haluavat esittää omia runojaan. Ari Terävän runokokoelma Heptafoniset sarjat on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Ari Terävän neljäs runokokoelma viihtyy hiljaisessa talossa ja metsän äänimaisemassa. Se rakentuu 0,001 osaa (0,1 %) maapallon kokonaisbiomassasta edustavan, homo sapiens -lajin luonnossa edustavan, tietoisen ikäihmisen auditiivisista havainnoista ja on samalla aistimodaliteettitrilogian ja kirjoittajan edellisen, visuaalista näkökulmaa havainnoineen kokoelman jatko-osa. Äänimaisemat ovat erilaisia ja kuvaustyylit sen mukaisesti eri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye