St1:n asemaverkoston kolmas raskaan liikenteen biokaasun tankkauspiste avautui Salon Halikkoon
21.1.2025 09:08:36 EET | St1 | Tiedote
Energiayhtiö St1:n asemaverkostoon avattiin vuoden vaihteessa kolmas nesteytetyn biokaasun (LBG) tankkauspiste yhtiön Shell-asemalle Salon Halikkoon, Valtatie 1:n varrelle. Kaksi ensimmäistä tankkauspistettä sijaitsevat Shell Hämeenlinna Iittalan ja St1 Mäntsälä P -asemien yhteydessä. Ruotsissa St1:n asemilla on jo laaja paineistetun biokaasun (CBG) tankkausverkosto ja Norjassa tavoitteena on ottaa vuoden 2025 aikana käyttöön kolme ensimmäistä LBG-tankkauspistettä. St1:n tähtäimessä on tarjota raskaan liikenteen asiakkaille pohjoismaisilla kotimarkkinoillaan kaikkiaan yli 50 asemasta koostuva nesteytetyn biokaasun tankkauspisteiden verkosto vuoden 2028 loppuun mennessä.

Tämän vuoden aikana St1:n tavoitteena Suomessa on tuoda LBG-tankkauspisteet myös Äänekosken Hirvaskankaalle, Vantaan Voutilaan, Iisalmeen ja Limingan Tupokseen, ja jatkossa tankkausverkostoa on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi. St1- ja Shell-asemien yhteydessä myytävä biokaasu tulee alkuvaiheessa muun muassa St1:n yhteisyrityksen St1 Biokraftin tuotantolaitoksista Ruotsista. St1 Biokraftin yhdessä Valion kanssa omistaman Suomen Lantakaasu Oy:n uusien tuotantolaitosten valmistuessa vuonna 2026 saadaan myös kotimaista biokaasua jakeluun.
Biokaasu vähentää merkittävästi raskaan liikenteen päästöjä
Nesteytetty biokaasu on uusiutuva polttoaine, jolla on merkittävä rooli energiatransitiossa ja liikenteen päästöjen vähentämisessä. Biokaasu nopeuttaa erityisesti raskaan liikenteen siirtymistä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvan energian vaihtoehtoja. Parhaimmillaan sen käyttö raskaassa liikenteessä voi vähentää päästöjä jopa yli 100 prosenttia – biokaasun alkuperästä riippuen. Siirtymällä nesteytettyä biokaasua käyttävään kalustoon yritykset pystyvätkin pienentämään logistiikkaketjujensa päästöjä huomattavasti.
”Biokaasu on suorituskyvyltään täysin kilpailukykyinen, uusiutuva polttoainevaihtoehto perinteiselle dieselille. LBG-tankkausverkostomme laajeneminen luo edellytykset biokaasun käytön nopealle yleistymiselle raskaassa liikenteessä”, sanoo Juha Vanninen, St1:n myynti- ja verkostojohtaja.
Tähtäimessä laaja pohjoismainen biokaasun jakeluverkosto
St1 panostaa voimakkaasti nesteytetyn biokaasun jakelun laajentamiseen – tavoitteenaan kaikkiaan yli 50 aseman pohjoismainen LBG-tankkausverkosto vuoden 2028 loppuun mennessä.
St1 on noussut johtavaksi biokaasutoimijaksi tieliikennesegmentissä Ruotsissa, missä sillä on jo laaja biokaasun tankkausverkosto, kattaen noin 60 paineistetun biokaasun asemaa. Lisäksi vuonna 2024 avattiin ensimmäinen nesteytetyn biokaasun asema Jönköpingin Torsvikiin. Norjassa St1:n tavoitteena on avata tänä vuonna kolme ensimmäistä nesteytetyn biokaasun jakelupistettä, mikäli lupaprosessit etenevät suunnitellusti.
”Biokaasua hyödyntävää kalustoa on ollut käytössä jo pitkään, ja kuljetusyritykset osoittavat yhä enemmän kiinnostusta investoida kaasukäyttöisiin kuorma-autoihin. Kun tankkausverkosto laajenee, biokaasua hyödyntävän raskaan kaluston määrä voi kasvaa huomattavasti”, toteaa St1 Biokraftin Head of Growth Matti Oksanen.
"Asiakaskuntamme Pohjoismaissa on tyytyväinen siihen, että laajennamme jakeluverkostoamme sekä tarjontaamme paineistetun biokaasun lisäksi nyt myös nesteytettyyn biokaasuun. Jatkossa voimmekin palvella asiakkaitamme ”one stop shop” -periaatteella, kun valikoimaamme kuuluvat eri kaasu- ja polttonestelaadut. Osana omaa energiatransitiotamme panostamme jakeluverkostokehityksessämme myös uusiutuvaan HVO-dieseliin ja polttoöljyyn sekä sähköautojen suurteholatausverkoston rakentamiseen", Juha Vanninen linjaa.
Lisätietoja:
St1, Juha Vanninen, myynti- ja verkostojohtaja
puh. +358 40 845 0221, juha.vanninen@st1.com
St1, Tiia Lemmetti, viestintäpäällikkö
puh. +358 40 048 0370, tiia.lemmetti@st1.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia LemmettiViestintäpäällikköSt1 Nordic Oy
Puh:+358 400 480 370tiia.lemmetti@st1.comKuvat

St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten edistyneisiin biopolttoaineisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1259 St1- ja Shell-huoltoasemaa ja kaasun tankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä. www.st1.com
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta St1
St1 Nordic Oy lyhentää nimensä St1 Oy:ksi24.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
St1 Nordic Oy on jättänyt hakemuksen lyhentääkseen nimensä muotoon St1 Oy (ruotsiksi St1 Ab ja englanniksi St1 Corporation) osana pyrkimystään selkeyttää ja yhdenmukaistaa St1‑konsernin yhtiöiden nimirakennetta.
St1 Nordic Oy to shorten its name to St1 Oy24.4.2026 13:00:00 EEST | Press release
St1 Nordic Oy has submitted an application to shorten its name to St1 Oy (in Swedish St1 Ab and in English St1 Corporation) as part of its efforts to clarify and harmonise the naming structure of St1 Group companies.
Kutsu St1 Nordic Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen2.4.2026 10:00:00 EEST | Kutsu
St1 Nordic Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina 14. päivänä huhtikuuta 2026 kello 13.00 alkaen Original Sokos Hotel Triplassa Pasilassa osoitteessa Fredrikanterassi 1 B, 00520 Helsinki. Hotellissa on opasteet tilaisuuteen ja henkilökunta on opastamassa paikalle.
Invitation to the Annual General Meeting of St1 Nordic Oy2.4.2026 10:00:00 EEST | Press invitation
The Annual General Meeting of St1 Nordic Oy will be held on Tuesday 14 April 2026, starting at 1.00 pm, at Original Sokos Hotel Tripla in Pasila, at Fredrikanterassi 1 B, 00520 Helsinki. Signs will be displayed in the hotel to guide you to the venue, and staff will be on hand to assist.
St1 Nordic Oy:n tilinpäätöstiedote 202531.3.2026 12:00:02 EEST | Tiedote
Konsernin keskeiset tunnusluvut 2025 2024 Liikevaihto, MEUR 7 234,2 7 960,7 Liikevoitto/tappio, MEUR 110,0 171,9 Liikevoitto, % liikevaihdosta 1,5 2,2 Tilikauden tulos, MEUR 99,2 131,7 Oman pääoman tuotto, % 6,8 9,4 Omavaraisuusaste, % 59,0 57,2 St1 Nordic -konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 7,2 miljardia euroa, joka oli noin 9 % vähemmän kuin edellisen vuoden 8,0 miljardia euroa. Lasku johtui pääasiassa Göteborgin jalostamon osittaisesta huoltoseisokista keväällä 2025 sekä öljytuotteiden globaalien markkinahintojen laskusta. Kokonaismyyntivolyymit kasvoivat hieman erityisesti meripolttoaineissa. Liikevaihdon maakohtainen jakauma pysyi aiempien vuosien kaltaisena: 20,9 % liikevaihdosta tuli Suomesta, 53 % Ruotsista, 25,9 % Norjasta ja 0,3 % Isosta-Britanniasta. Konsernin liikevoitto oli 110,0 miljoonaa euroa, joka oli 61,9 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Jalostusmarginaalit olivat korkeammat kuin vuonna 2024, mutta öljytuotteiden hintamuutokset johtivat varastotappi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme