Helsinkiläisnuorten hyvinvoinnissa selkeät erot sukupuolen ja perheen taloudellisen tilanteen mukaan
7.1.2025 12:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat kokevat hyvinvointinsa ja terveytensä paremmaksi kuin tytöt. Samoin ne nuoret, jotka kokevat perheensä taloudellisen tilanteen myönteisenä, ovat tyypillisesti myös hyvinvoivempia ja terveempiä. Erityisesti pojat, jotka kokevat perheensä taloudellisen tilanteen erittäin hyväksi, voivat selkeästi muita väestöryhmiä paremmin.

Poikien tyttöjä paremmat hyvinvointikokemukset näkyvät selkeästi esimerkiksi tyytyväisyydessä elämään, koetussa terveydessä, mielen hyvinvoinnissa ja sosiaalisissa suhteissa. Ainoastaan tietyissä päihdekäyttäytymiseen ja turvallisuuteen liittyvissä kokemuksissa poikien tilanne on heikompi kuin tyttöjen. Myös erittäin hyväksi koettu perheen taloudellinen tilanne heijastuu myönteisesti tyytyväisyyteen omaan elämään, koettuun terveyteen, mielen hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin tai kasvuympäristön turvallisuuteen.
Tuore tutkimus pohjautuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttamaan Kouluterveyskyselyyn ja Helsingissä kouluja käyvien nuorten vastauksiin. Tutkimuksessa on katsottu usean yksilöön tai perhetaustaan liittyvien tekijöiden yhteyttä koettuun hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen.
Perhetausta määrittää nuorten hyvinvointikokemuksia
Perheoloihin liittyvistä taustatekijöistä myös sillä, minkä tyyppisessä perheessä nuori asuu, on merkitystä hyvinvointiin. Molempien vanhempien kanssa asuvat nuoret erottuvat usein ja useilla mittareilla myönteisesti suhteessa sekä vuororatkaisuissa asuviin, että yksinhuoltajaperheissä asuviin. Molempien vanhempien kanssa asuvien nuorten arkirytmi on muita todennäköisemmin säännöllistä, ja he kohtaavat muita harvemmin kasvuympäristön turvattomuutta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös syntyperän merkitystä hyvinvoinnille. Havaittuihin syntyperän mukaisiin eroihin kytkeytyi myös sukupuoli. Suomalaistaustaiset tytöt kokevat ulkomaalaistaustaisia tyttöjä todennäköisemmin esimerkiksi ahdistuneisuutta, masennusoireilua tai häirintää julkisissa tiloissa. Pojilla syntyperän mukaisia eroja esiintyy erityisesti kasvuympäristön turvallisuuden kokemuksissa. Ulkomaalaistaustaiset pojat kokevat syrjintää, vanhempien aiheuttamaa väkivaltaa, häirintää tai koulukiusaamista todennäköisemmin kuin suomalaistaustaiset.
Hyvinvointikokemukset risteävät taustatekijöiden mukaan
Tämän tutkimuksen yksi keskeinen havainto on se, että erityisesti sukupuoli ja perheen koettu taloudellinen tilanne – yhdessä ja erikseen – muovaavat nuorten hyvinvoinnin kokemuksia. Erittäin hyväksi koettu perheen taloudellinen tilanne ei nimittäin toimi tytöille yhtä vahvasti suojaavana tekijänä kuin pojille.
Erityisesti pojat, jotka kokevat perheen taloudellisen tilanteen erittäin hyväksi, voivat muita väestöryhmiä paremmin. Vastaavasti tytöt, jotka arvioivat perheen taloudellisen tilanteen korkeintaan kohtalaiseksi, erottuvat useassa hyvinvoinnin ulottuvuudessa kielteisesti muista. Esimerkiksi melkein puolet kyseisen väestöryhmän edustajista kokee kohtalaista tai korkeaa ahdistuneisuutta, kun muiden väestöryhmien osuudet jäävät 30 prosenttiin tai reilusti sen alle.
– Perheen taloudellisen tilanteen korkeintaan kohtalaiseksi kokeville tytöille näyttää kasautuvan muita väestöryhmiä yleisemmin monia hyvinvoinnin haasteita Helsingissä. Voikin olla keskeistä ymmärtää aiempaa paremmin sukupuolen ja perheen sosioekonomisen aseman välisiä keskinäisiä yhteyksiä väestöryhmien välisten hyvinvointierojen kaventamisen näkökulmasta, sanoo erikoistutkija Suvi Määttä Helsingin kaupungilta.
Tämä tiedote julkaistaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Määttä, erikoistutkija, Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitietopalvelut, 040 5887891, suvi.maatta@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestarin asukasilta on Östersundomissa 8. lokakuuta25.9.2026 11:38:21 EEST | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonov saapuu lokakuussa Östersundomiin kuulemaan alueen asukkaita. Pormestarin asukasilta järjestetään Sakarinmäen peruskoulussa torstaina 8. lokakuuta kello 18.00–19.30. Kommentteja ja kysymyksiä voi lähettää ennakkoon KerroKantasi-kyselyn kautta.
En stark turistsommar i Helsingfors – antalet övernattningar ökade jämfört med förra sommarens rekordsiffror24.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Mätt i antalet övernattningar av turister var den gångna sommaren livlig i Helsingfors, och ökningen översteg toppsiffrorna från förra sommaren. Särskilt juli var en stark månad mätt i antalet övernattningsdygn, då man i Helsingfors noterade rekordhöga 599 689 övernattningar.
Helsingissä vahva matkailukesä - yöpymiset kasvoivat edelliskesän ennätysluvuista24.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Mennyt kesä oli Helsingissä vilkas matkailijoiden yöpymisissä mitattuna, ja kasvu ylitti edelliskesän huippuluvut. Erityisesti heinäkuu oli vahva majoitusvuorokausissa mitattuna, jolloin Helsingissä kirjattiin ennätykselliset 599 689 yöpymisvuorokautta.
Strong summer for tourism in Helsinki – More overnight stays compared to last summer’s record-breaking numbers24.9.2026 12:30:00 EEST | Press release
Summer 2026 was a busy one in Helsinki in terms of overnight stays by tourists, with growth exceeding the record-breaking numbers of the previous summer. July, in particular, was a strong month measured in numbers of overnight stays, with a record 599,689 overnight stays reported in Helsinki.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman23.9.2026 22:00:16 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23. syyskuuta muun muassa Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman ja Länsisataman pikaraitiotien hankesuunnitelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme