Visa-Pekka Mertanen avaa uusia näkökulmia syntetisaattorilla improvisoituun jazziin

Taiteilijanimellä Visa Oscar tunnettu jazzmuusikko Visa-Pekka Mertanen esittää tohtorintutkinnossaan viiden legendaarisen jazzmuusikon syntetisaattorisoolojen avulla näkökulmia jazz-syntetisaattori-improvisointiin.

Tutkimuksessaan hän käsittelee Jan Hammerin, Joe Zawinulin, George Duken, Chick Corean ja Michael Breckerin levyttämiä improvisointia muun muassa kappaleissa ”Black Market” ja ”Got a Match?”. Valitut soolot edustavat jazz-improvisoinnin perinnettä ja syntetisaattoreiden käytön huippuhetkiä 1970- ja 1980-lukujen jazz-fuusiossa ja tarjoavat erilaisia tapoja käyttää syntetisaattoria ja efektilaitteita ilmaisuvoiman laajentamiseksi.

-Olen aina mieltänyt itseni kahden eri soittimen - pianon ja syntetisaattorin – soittajaksi. Vaikka “käyttöliittymä” eli koskettimisto on niissä samankaltainen, on niillä molemmilla täysin oma perinteensä. Haluan tuoda julki sitä, kuinka ensimmäisen sukupolven mestarit ovat vaikuttaneet jazz-syntetisaattorin ilmaisuun, Mertanen toteaa.

Tutkimusmenetelminä muun muassa mestarien imitointi

Mertasen taiteellinen tohtorintutkinto sisältää neljä jatkotutkintokonserttia, joissa esitettiin tutkittavien muusikoiden sävellyksiä ja heidän usein esittämiään kappaleita, sekä yhden äänitteen – hänen omia sävellyksiään sisältävän julkaisun “Looking Back, Reaching Forward”(Sibis Jazz/Sony Music Entertainment Finland, 2022).

Lisäksi tutkintoon kuuluu tutkielma, jossa Mertanen syventyi valitsemiinsa sooloihin tehden ja analysoiden transkriptioita sekä valmistamalla imitaatiovideoita. Hän käytti tutkimusmenetelmänään taiteellista, käytäntöön perustuvaa tutkimustapaa, jonka ytimessä on soittotekniikoiden ja improvisointiperinteiden oppiminen mestarien soittoa matkimalla. Transkriptioiden analyysissa Mertanen tarkasteli muun muassa rytmiä, melodioita, harmoniaa, sointiväriä sekä syntetisaattorin reaaliaikaisten ohjaimien suhdetta äänen elävöittämiseen.

Syntetisaattori on ilmeikäs instrumentti

Tutkinnollaan Mertanen haluaa osoittaa, että taitavan soittajan käsissä ja reaaliaikaisia ohjaimia hyödyntäen syntetisaattorien ääni voi saavuttaa samanlaisen nyanssien rikkauden kuin akustisten instrumenttien avulla tuotettu ääni.

-Syntetisaattori kykenee luomaan useita erilaisia sointivärejä ja imitoimaan kaikkien akustisten soittimien piirteitä. Tällöin soittajan on ajateltava kuten sovittaja ja soittotavan muututtava valitun soundin mukana.

Mertasen analyysi avaa uudenlaisen ymmärryksen siitä, kuinka improvisointia voidaan toteuttaa ja kehittää sähköisillä soittimilla samalla jazzin perinteitä kunnioittaen.