Teemu-Taavetti Toivonen luotsaa nyt pelastus- ja ensihoitopalveluita Pirkanmaalla
9.1.2025 14:21:50 EET | Pirkanmaan pelastuslaitos | Tiedote
Pelastusjohtaja Mika Kontio siirtyi vuoden alusta sijaiseksi Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtajan tehtävään. Pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen otti täksi ajaksi vastuun pelastus- ja ensihoitopalveluiden johtamisesta ja toimii pelastusjohtajana vuoden loppuun.

Turvallisuutta tehdään yhdessä
Vuosi on alkanut Pirkanmaalla vilkkaana sekä hälytystehtävien että muun turvallisuustyön osalta. Organisaatio- ja henkilöstömuutosten vuoksi ensimmäisenä onkin varmistettu pelastus- ja ensihoitopalvelujen häiriötön toiminta ja jatkuvuus.
Perustyön lisäksi kuluvalle vuodelle on luvassa isoja uudistuksia ja hankkeita. Pirkanmaalla muun muassa käynnistetään sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskus. Samalla luodaan uudenlaista yhteistyötä pelastustoimen tilanne- ja johtokeskuksen kanssa.
Paloasemahankkeet etenevät suunnitellusti, ja esimerkiksi Tampereen Nekalan uuden paloaseman valmistuminen häämöttää vuoden 2026 loppupuolella. Pidemmän aikajänteen suunnittelua tehdään pelastustoimen ja ensihoidon vuosien 2027–2030 palvelutasopäätöksien osalta, joiden valmistelu alkaa jo tulevan kevään ja alkusyksyn aikana. Keväällä käydään myös aluevaalit, jotka osaltaan viitoittavat tulevien vuosien rahoitusta ja suunnittelua.
Vaikka työarki muuttuu, perustehtävä pysyy kirkkaana mielessä
Teemu-Taavetti Toivonen on työskennellyt pelastustoimen eri tehtävissä Pirkanmaalla jo vuodesta 1996 lähtien, ja on toiminut pelastusjohtajan varahenkilönäkin jo useamman vuoden ajan. Hyvinvointialueen johtoryhmässä työskentelykin on nyt säännöllinen osa uutta työarkea. Edessä olevaan työvuoteen hän suhtautuu kuitenkin rauhallisin ja luottavaisin mielin.
— Työntäyteinen vuosi on varmasti tulossa, mutta uskon, että yhdessä tekemällä päästään parhaaseen lopputulokseen, Toivonen pohtii.
— Pirkanmaalla on aina ollut hyvä ote tekemiseen, ja meillä on vahvat perinteet turvallisuuden tekijöinä. Meillä on huippuporukka tekemässä turvallista Pirkanmaata, hän jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi KaivonenViestintäsuunnittelijaPirkanmaan pelastuslaitos
Puh:044 481 1604kirsi.kaivonen@pirha.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastuspalveluiden palvelulinjalla yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos
Asukkaan toiminta tärkeää omakotitalojen tulipalojen ehkäisyssä10.9.2026 14:51:13 EEST | Tiedote
Pirkanmaan pelastuslaitos on vuonna 2026 toimittanut pientalojen omistajille noin 17 000 paloturvallisuuden itsearviointilomaketta. Itsearvioinneilla on merkittävä rooli tulipalojen ennaltaehkäisemisessä sekä omatoimisen varautumisen tukemisessa.
Ilotulitteiden käyttö Pirkanmaalla venetsialaisten aikaan25.8.2026 14:55:46 EEST | Tiedote
Veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna. Pelastusviranomainen on määritellyt ilotulitteiden käyttöajat Pirkanmaalla.
Pirkanmaan pelastuslaitos: Viranomaistietojen vertailusta uusia mahdollisuuksia paloriskiasuntojen tunnistamiseen3.7.2026 15:06:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastuspalveluissa vastikään päättynyt kaksivuotinen hanke antaa uusia keinoja paloriskiasuntojen tunnistamiseen. Eri viranomaisten tietoja vertaamalla voidaan löytää niitä asuinrakennuksia, joissa tulipalon riski on kohonnut. Riskien varhainen tunnistaminen lisää asumisen turvallisuutta ja auttaa pelastusviranomaista turvallisuustyössä.
Pelastus- ja ensihoitopalveluiden juhannusterveiset17.6.2026 15:20:32 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueen pelastus- ja ensihoitopalvelut toivottavat turvallista juhannusta kaikille pirkanmaalaisille. Sääennuste lupailee kuivaa keliä, ja avotulen kanssa on muistettava vastuullinen ja varovainen toiminta. Haluamme muistuttaa myös uimareissujen ja veneilyn turvallisuudesta sekä mökkien osoitemerkintöjen kunnossapidosta.
Nekalan pelastus- ja ensihoitoasema harjakorkeudessa8.5.2026 13:18:47 EEST | Tiedote
Nekalan pelastus- ja ensihoitoaseman harjannostajaisia vietettiin torstaina 7. toukokuuta 2026. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan ja asema valmistuu loppusyksystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme