Vihreiden Harjanne: 1,5 asteen ilmastotavoite on käytännössä mennyttä, mutta mitä sanoo hallitus ja uusi ilmastoministeri?
Vuosi 2024 oli mittaushistorian kuumin ja lämpeneminen ylitti ensimmäistä kertaa 1,5 asteen rajan. Tutkijataustainen kansanedustaja Atte Harjanne peräänkuuluttaa tieteeseen pohjautuvaa ilmastopolitiikkaa, ja jättää napakat terveiset pian työssään aloittavalle ilmastoministeri Sari Multalalle.

Maailman keskilämpötila ylitti viime vuonna ensimmäistä kertaa kriittisenä pidetyn 1,5 asteen rajan suhteessa esiteolliseen aikaan. Vaikka se ei vielä sellaisenaan tarkoita, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoite olisi ylittynyt, on sen tapahtuminen lähitulevaisuudessa käytännössä varmaa, toteaa Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne.
– Jo vuonna 2018 IPCC:n erikoisraportissa todettiin, että 1,5 asteen tavoitteessa saatetaan pysyä, jos päästöt saadaan pikimmiten jyrkälle lasku-uralle. Siitä on pian seitsemän vuotta, eikä näin ole vieläkään tapahtunut, Harjanne toteaa.
Ilmaston lämpeneminen on näkynyt maailmalla erilaisina luonnonkatastrofeina ja ääri-ilmiöinä. Paraikaa Kaliforniassa kärsitään historiallisista maastopaloista. Tilanteen korjaamiseksi Harjanne peräänkuuluttaa nyt tieteelliseen tilannekuvaan pohjautuvaa, selväpäistä päätöksentekoa Suomessa, Euroopassa ja maailmalla.
– Vaikka 1,5 asteesta mennään yli, ei hanskoja pidä iskeä tiskiin, sillä jokaisella asteen murto-osalla on merkitystä. Ylivoimaisesti tärkeintä on saada päästöt laskuun nopeasti, eli käytännössä irtautua fossiilienergiasta ja muuttaa maankäyttö kestäväksi. Samalla on sopeuduttava rajuihin muutoksiin ja varauduttava jopa ilmastonmuokkaukseen tutkimustiedolla ja kansainvälisellä sääntelyllä, Harjanne listaa.
Harjanne odottaa uudelta ilmastoministeri Sari Multalalta päättäväistä otetta ja hallituksen kurssin kääntämistä.
– Ministeri Multala aloittaa työnsä tilanteessa, jossa hallituksen näytöt ilmastotoimissa ovat kehnot, vaikka maailma ympärillä palaa ja fossiilienergiasta irtautuminen on myös tärkeä turvallisuuskysymys Venäjän heikentämiseksi, Harjanne muistuttaa.
Harjanne tuskailee ilmastokeskustelun tilaa ja toimien riittämättömyyttä Suomessa.
– Voiko Suomi yksin pelastaa maailman? Ei. Kantaako Suomi edes oman vastuunsa nyt? Ei todellakaan. Uuden ilmastostrategian on esitettävä uskottava polku hiilineutraaliin Suomeen ja Suomen on puskettava vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa EU-pöydissä kaikilla sektoreilla, Harjanne jyrähtää.
Ennen nousuaan eduskuntaan Harjanne työskenteli ilmastonmuutostutkijana Ilmatieteen laitoksella. Hän kirjoitti aiemmin tällä viikolla aiheesta myös Verde-lehden kolumnissaan.
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta esittää pääministeri Orpolle kolme painavaa vaatimusta: “Suomella ei ole varaa politiikkaan, jossa oikeat ongelmat lakaistaan maton alle”12.2.2025 14:35:26 EET | Tiedote
Virta muistutti puheessaan eduskunnan täysistunnossa, että tähän asti Suomi on tunnettu maana, jossa heikoimmasta on haluttu pitää huolta. Virta totesi pelkäävänsä, että hänen tyttärensä sukupolvi joutuu kasvamaan sisäänpäinkääntyneeseen Suomeen. Siksi Virta ja Vihreät esittävät pääministerille kolme painavaa vaatimusta.
Vihreiden Forsgrén: Hallituksen kelakorvausmalli ei ratkaise akuuttia ongelmaa11.2.2025 16:44:05 EET | Tiedote
Hallitus esitteli tänään uuden suunnitelmasta Kela-korvausten kohdentamisesta. Esityksen mukaan yli 65-vuotiaat saisivat käydä kolme kertaa vuodessa yksityisellä yleislääkärillä julkisen terveyskeskuskäynnin hinnalla. Vihreiden varapuheenjohtaja Bella Forsgrén ei ole hallituksen mallista vakuuttunut.
Vihreiden Forsgrén vaatii hallitukselta toimia asunnottomuuden vähentämiseksi11.2.2025 08:23:54 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Bella Forsgrén vaatii hallitukselta nopeita toimia asunnottomuuden kasvun pysäyttämiseksi. Forsgrénin mukaan ARAn uusi asunnottomuusselvitys kertoo hallituksen politiikan epäonnistumisesta.
Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen on puolustettava jo hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä7.2.2025 15:45:00 EET | Tiedote
Viime vuonna hyväksytty yritysvastuudirektiivi on yllättäen uhan alla. Vihreiden Inka Hopsu vaatii Orpon hallitukselta, että se puolustaa jo hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä.
Sofia Virta ehdolle Turkuun: “Lähdemme tosissaan haastamaan pormestaripuolue kokoomusta”7.2.2025 08:04:22 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on kevään kuntavaaleissa ehdolla Turussa ja aluevaaleissa Varsinais-Suomessa. Vihreillä on Turussa vahva ehdokaslista, jolla puolue lähtee tosissaan haastamaan nykyistä pormestaripuolue kokoomusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme