Heureka etsii Suomen uteliainta luokkaa
Tiedekeskus Heureka järjestää kilpailun, jossa oivaltavimmat kysymykset esittänyt koululuokka palkitaan Suomen uteliain luokka -arvonimellä ja ikimuistoisella kevätretkellä Heurekaan. Kilpailu on avoin kaikille peruskoulujen luokille Suomessa.

Suomen uteliain luokka -kilpailussa koko luokka keksii yhdessä kolme luonnontieteen alaan liittyvää kysymystä, joihin oppilaat haluavat saada vastauksen. Kilpailukysymykset voi lähettää suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Kilpailussa on kaksi sarjaa: alakoulut ja yläkoulut. Kilpailu käynnistyy 13.1.2025 ja osallistumisaikaa on 28.2.2025 asti.
- Heureka haluaa kannustaa koululaisia elämänmittaiseen uteliaisuuteen ja itsensä haastamiseen. Suomen uteliain luokka -kilpailu tarjoaa oppilaille mahdollisuuden tutustua tieteeseen tutussa kouluympäristössä olemalla itse aktiivinen toimija ja ajattelija, sekä opettajalle helpon väylän tieteen tuomiseen osaksi opetusta oppilaiden oman aktiivisuuden kautta. Palkintona on kevään kruunaava Heureka-retki kuljetuksineen, joka näinä tiukkojen retkibudjettien aikoina on varmasti monen luokan unelmissa, sanoo kilpailua organisoiva markkinointisuunnittelija Elina Vesanen Heurekasta.
Kilpailussa kannustetaan lähestymään tuttujakin asioita uusista näkökulmista tai kääntämään totutut ajattelumallit päälaelleen. Oivaltavuus ja laatikon ulkopuolinen ajattelu ovat tärkeämpiä kuin se, kuka keksii vaikeimman kysymyksen. Kysymysten tulee osoittaa uteliaisuutta, kekseliäisyyttä ja halua ymmärtää maailmaa. Kilpailu on suunniteltu niin, että opettajan on helppo liittää se osaksi opetusta.
Raati, joka koostuu eri aloja edustavista Heurekan asiantuntijoista sekä vierailevista opettajista, arvioi kilpailukysymykset. Maaliskuun 2025 aikana raati valitsee finalistit sekä kunniamaininnan ansaitsevat luokat. Kummankin sarjan voittajaluokat valitaan maaliskuun lopussa. Voittajaluokat saavat ”Suomen uteliain luokka” -arvonimen ja kunniakirjan sekä maksuttoman Heureka-vierailun kuljetuksineen.
Lisätietoja:
Kilpailun verkkosivulta: https://www.heureka.fi/suomen-uteliain-luokka
Markkinointisuunnittelija Elina Vesanen, elina.vesanen@heureka.fi, puh. 040 9015 221
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markkinointisuunnittelija Elina Vesanen, elina.vesanen@heureka.fi, puh. 040 9015 221
Linkit
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja: www.heureka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Leena Kaakinen tiedekeskusverkoston pääsihteeriksi16.5.2025 12:09:02 EEST | Tiedote
Suomalaisia tiedekeskuksia ja -museoita edustavan Suomen tiedekeskukset ry:n uudeksi pääsihteeriksi on valittu Leena Kaakinen. Hän seuraa tehtävässä Johanna Enqvistiä, joka siirtyy elokuussa 2025 Jyväskylän yliopistoon museologian apulaisprofessoriksi.
Heurekan aikuisten iltaa vietetään kesäleiritunnelmissa 23.5.14.5.2025 10:29:01 EEST | Tiedote
Perjantaina 23.5.2025 klo 19–24 vietetään jälleen suosittua H18: Camp Heureka -aikuisten iltaa Heurekassa kesäleiritunnelmissa. Ohjelmassa on mielenkiintoista tiedesisältöä sekä nostalgista kesäleiriohjelmaa. Iltaa vietetään sisä- ja ulkotiloissa. Tapahtuman pukukoodi on valkoinen.
Heurekan Tiedesirkus Ukrainaan12.5.2025 10:41:59 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heureka on lahjoittanut Ukrainan nuorten tiedeakatemialle (Junior Academy of Sciences of Ukraine) Tiedesirkuksen, joka koostuu tiedekeskusnäyttelystä ja tiede-esityksestä. Tiedesirkus tarjoaa oivaltamisen iloa ja oppimiselämyksiä sodan runtelemassa Ukrainassa erityisesti lapsille ja nuorille. Hanke on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.
Toisin silmin -pienoisnäyttelyn avautumisen kunniaksi Nähdäänkö?-perhepäivä Heurekassa 17.5.8.5.2025 10:39:46 EEST | Tiedote
Heurekassa avautuu uusi Toisin silmin -pienoisnäyttely torstaina 15.5. pistekirjoituksen 200-juhlavuoden kunniaksi. Lauantaina 17.5. klo 10–18 järjestetään Nähdäänkö?-perhetapahtuma, jossa on luvassa ohjelmaa kaiken ikäisille ja kaikille aisteille. Sekä näyttely että tapahtuma on tuotettu yhteistyössä Näkövammaisten liiton kanssa.
Heurekassa uusi NOX-iltatapahtuma aikuisille 25.4. klo 18–2222.4.2025 12:11:16 EEST | Tiedote
Uusi NOX-iltatapahtumakonsepti vain aikuisille käynnistyy Heurekassa perjantaina 25.4.2025 klo 18–22. NOX-illoissa syvennytään ajankohtaisiin aiheisiin, keskustellaan ajatuksia herättävistä ilmiöistä ja kurkistetaan Heurekan näyttelyiden kulisseihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme