Etsitkö kesätöitä? Kaupunki tarjoaa 450 kesätyöpaikkaa 14–29-vuotiaille
Vaasan kaupungin kesätyöhaku käynnistyy 13. tammikuuta ja kestää 2. maaliskuuta asti. Tänä vuonna haettavana on noin 50 erilaista työtehtävää ja 450 kesätyöpaikkaa. Lisäksi kaupunki tukee nuoria työnhaussa, työllistää urheilijalupauksia ja jakaa Kesäduuniseteleitä.

Vaasan kaupungilla on nuorten kesätöihin viisi erillistä hakua: 14–15-vuotiaille, 16–17-vuotiaille ja 18–29-vuotiaille, lisäksi korkeakouluopiskelijoille sekä vammais- ja erityisnuorille on oma hakunsa. Tavoitteena on, että mahdollisimman monelle nuorelle löytyy sopiva kesätyöpaikka.
– Tänä vuonna haemme kesätöihin muun muassa päiväkotiapulaisia, avustavia puistotyöntekijöitä, apuohjaajia lasten leireille, lukukavereita sekä toimisto- ja insinööriharjoittelijoita. Suurimpia työllistäjiä ovat perinteisesti päiväkodit, viheralueet ja kirjastot, kertoo rekrytointivastaava Anne Lindell.
Vuoden 2025 kesätyöpaikat ovat haettavissa 13.1.–2.3.2025 välisenä aikana osoitteessa www.kuntarekry.fi. Päätökset kesätyöntekijöistä tehdään 28.3. mennessä, mutta valintoja voidaan tehdä jo haun aikana. Myös kesätyöpaikkaa ilman jääneille hakijoille ilmoitetaan valintapäätös sähköpostitse 11.4. mennessä.
– Viime vuonna kesätyöntekijämme antoivat työpaikalleen kouluarvosanan 9. Eniten kiitosta saavat monipuoliset ja merkitykselliset työtehtävät, hyvä työilmapiiri sekä työkaverit, Lindell toteaa.
Tukea urheilijalupauksille, vastavalmistuneille ja maahan muuttaneille
Vaasan kaupunki kehittää jatkuvasti erilaisia tapoja työllistää nuoria, jotta mahdollisimman moni saisi työtä ja tärkeän ensimmäisen työkokemuksen. Tulevana kesänä jatketaan muun muassa Mun eka duuni - Mitt första jobb -palvelua.
– Siinä tuetaan työnhaussa nuoria, joilla on haasteita löytää itse ensimmäistä kesätyöpaikkaansa. Maahan muuttaneille ja vastavalmistuneille suunnattua toimintaa järjestetään yhteistyössä toimijaverkoston kanssa, kertoo palveluesimies Maarit Raukko.
Vaasa jatkaa myös nuorten vaasalaisurheilijoiden työllistämistä stipendeillä, jotka mahdollistavat harjoittelun ja kilpailemisen kesän aikana. Urheilustipendit myönnetään valmentajien Vaasanseudun Urheiluakatemialle lähettämien ehdotusten perusteella.
Kesäduuniseteli auttaa nuoren työllistämisessä
Yrityksellä tai yhdistyksellä on mahdollisuus hakea Kesäduuniseteliä. Kesäduuniseteli on Vaasan kaupungin myöntämä rahallinen tuki yksityiselle yritykselle tai yhdistykselle, joka työllistää 15–29-vuotiaan nuoren. Ilmoitamme tarkemmat ohjeet Kesäduunisetelin hakemiseen ja hakupäivämäärät myöhemmin keväällä.
Lue lisää: vaasa.fi/kesätyö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
rekrytointivastaava Anne Lindell
anne.lindell@vaasa.fi; puh. 040 153 4564
palveluesimies Maarit Raukko
maarit.raukko@vaasa.fi; puh. 040 673 1550
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Nu delas pengar ut till ungdomars egna evenemang och projekt1.10.2025 08:29:29 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktige i Vasa beviljar ungdomar understöd för verksamhet på eget initiativ. Sammanlagt delas 1700 euro ut.
Nyt on jaossa rahaa nuorten omiin tapahtumiin ja projekteihin1.10.2025 08:28:17 EEST | Tiedote
Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan. Rahaa on jaossa yhteensä 1700 euroa.
Tillfälliga trafikarrangemang på korsningsbroar i oktober30.9.2025 16:35:00 EEST | Pressmeddelande
I Vasa utförs konditionsgranskningar av korsningsbroarna på Handelsesplanaden och Sandviksgatan 1–3.10.2025. Arbetet medför tillfälliga avstängningar av körfiler. Även korsningsbron på Älgvägen på Högbacken granskas 22.10.2025.
Risteyssilloilla tilapäisiä liikennejärjestelyitä lokakuussa30.9.2025 16:35:00 EEST | Tiedote
Vaasassa tehdään risteyssiltojen kuntotarkastuksia Kauppapuistikolla ja Hietalahdenkadulla 1.–3.10.2025, minkä takia ajokaistoja suljetaan tilapäisesti. Myös Hirventiellä Korkeamäen risteyssilta tarkastetaan 22.10.2025.
Vasas ultralöpning ger resultat – energi och lycka har stärkts i imagoundersökningen29.9.2025 12:40:24 EEST | Pressmeddelande
Vasas imageundersökning som nu genomförts för tredje gången visar att Vasaregionen fortfarande har en stark och känd image bland finländarna. Enligt undersökningen förknippar människor fortfarande Vasa med havet, tvåspråkigheten och soligheten. Att ändra på imagen är en långsam process, men våra strategiska fokusområden, såsom energi och lycka, har fått ett starkare fotfäste.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme