Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen maakuntahallituksen päätökset 13.1.2025

Jaa

Päijät-Hämeen maakuntahallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa asioina olivat liiton ja valtion välinen lakisääteinen aluekehityskeskustelu, Päijät-Hämeen liiton osallistuminen Luontopositiivinen elämä - hankkeeseen sekä työntekijöiden vapaaehtoinen virkapaa/työloma. Kokousasioiden lisäksi keskustelussa oli lausunnolle tuleva makeisvero.

Hymyilevä mies istuu pöydän vieressä ja nojaa kädellään pöytään. Pöydällä matkapuhelin. Miehellä yllään tumma asu ja valkoinen kauluspaita.
Maakuntahallituksen pj. Pekka Komu Maija Väkeväinen / Päijät-Hämeen liitto

Maakuntahallitus kokoontui tänään vuoden 2025 ensimmäiseen kokoukseensa liiton toimistolle. Kokousasioiden lisäksi hallitus keskusteli suunnitellusta makeisverosta, joka tulee kuntiin lausunnolle kevään aikana. Tämä on Suomelle ja koko maakunnalle tärkeä asia ja toivottavaa onkin, että esitys perutaan.  Lain peruuntuminen tukisi Fazerin suklaatehdasinvestoinnin toteutumista Lahteen.

  • Tarvitsemme Suomeen kasvutoimia ja investointeja, muuten uhkana on, että jäämme pahasti jälkeen pohjoismaisesta kehityksestä. Nykyisessä myrskyisessä globaalissa tilanteessa ei kannata omilla toimilla vaikeuttaa kasvun mahdollisuuksia, muistuttaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu.

Kokouksen päätökset

Vuoden 2025 aluekehittämisen keskusteluihin valmistautuminen

Lakisääteiset valtion ja alueiden väliset aluekehittämisen keskustelut käydään tammikuussa 2025.  Keskustelut perustuvat aluekehittämispäätökseen, aluekehityksen tilanne- ja kehityskuvaan ja maakuntaohjelmiin. Vuoden 2025 keskustelujen keskeisimpänä lähtökohtana on valtioneuvoston maaliskuussa 2024 hyväksymä aluekehittämispäätös. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165523

Maakuntien tilanne- ja kehityskuvien läpikäynti

Maakuntien tilanne- ja kehityskuvat tullaan käymään läpi ministeriöiden kanssa valtioneuvostoverkoston kokouksissa tammikuussa 2025. Päijät-Hämeen varattu aika on torstaina 16.1.2025 klo 10.00–10.30. 

Aluekehittämiskeskustelujen toteuttamistapa, ajankohta ja teemat

Aluekehittämisen keskustelut toteutetaan vuonna 2025 kaikkien maakuntien yhteisenä temaattisena keskusteluna 20.–21.3.2025. Keskustelut järjestetään läsnätilaisuutena valtioneuvoston kokouskeskuksessa Mariankadulla (Paja) Helsingissä.

Vuoden 2025 aluekehittämisen keskustelujen teemat ovat:

  • Alueellisten ja kansallisten toimien yhteensovitus talouskasvun vauhdittamiseksi
  • Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen
  • Alueellinen resilienssi ja henkinen kriisinkestävyys

Lisätietoja

Juha Hertsi
kehittämisjohtaja
puh. 044 3719 442
juha.hertsi@paijat-hame.fi

Päijät-Hämeen liiton osallistuminen Luontopositiivinen elämä - hankkeeseen

Maakuntahallitus päätti, että Päijät-Hämeen liitto osallistuu Luontopositiivinen elämä -hankkeen rahoitukseen 15 000 euron rahoituksella.

Kestävä Lahti -säätiö, Sitra ja Lahden kaupunki käynnistivät vuonna 2023 Luontopositiivinen elämä -hankkeen osana Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden seurantaa. Hankkeen tarkoituksena on luoda edellytyksiä Lahden ja Päijät-Hämeen jatkuvalle edelläkävijyydelle pitkälle tulevaisuuteen. Hanke on laajentanut edelleen tärkeää ilmastonäkökulmaa ottamaan huomioon muut luontovaikutukset, kuten luonnon monimuotoisuuden ja lähiluonnon.

Päijät-Hämeen liitto on edustettuna sekä hankkeen ohjausryhmässä että Kestävä Lahti -säätiön hallituksessa. Lahden kaupungin hallinnoiman hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Päijät-Hämeen liiton lisäksi mm. korkeakoulut ja yritykset.

Luontopositiivinen elämä -hanke päättyy 30.4.2025, ja sen puitteissa olisi vielä tärkeää panostaa luontopositiivisuusnäkökulman laajentamiseen koko maakunnan alueelle.

Myönnettävä rahoitus suunnataan erityisesti Päijät-Hämeen yhteistyön tiivistämiseen ja viestintään sekä luontopositiivisuusosaamisen vahvistamiseen. Tämä kevääseen 2025 sijoittuva hankeosio toimii pohjana myös maakunnan kattavan näkökulman käsittelylle alustavasti sovitun jatkohankkeen 1.5.2025–31.3.2026 aikana.

Lisätietoja

Jari Paakkunainen
hallintojohtaja
044 371 9455
jari.paakkunainen(a)paijat-hame.fi

Vapaaehtoinen virkavapaus tai työloma

Käyttömenojen alentamiseksi henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuus palkattomaan virkavapauteen tai työlomaan kunnallista virka- ja työehtosopimusta edullisemmilla ehdoilla.

Maakuntahallitus merkitsi tiedokseen

  • Työllisyyskatsaus 11/2024
  • Tarkastuslautakunnan pöytäkirja 13.12.2024

Viranhaltijapäätökset

  • AKKE-tukirahoituksesta hankkeelle Alueellisen ravinnekierron referenssit (ARR)
  • Päijät-Hämeen liikennemallin hankinta 2025
  • Toimiston sulkeminen joulun ja uuden vuoden ajaksi
  • Päätös AKKE-tukirahoituksesta hankkeelle Suomalaisen maatilahautomomallin luominen ja pilotin rakentaminen Päijät-Hämeeseen
  • Muutospäätös AKKE-hankkeelle Kiertotalouden edelläkävijä
  • Päätös AKKE-tukirahoitukselle hankkeelle Kohti liikkuvampaa ja sporttisempaa Päijät-Hämettä

 

Lisätietoja

Jari Paakkunainen
hallintojohtaja
044 371 9455
jari.paakkunainen(a)paijat-hame.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen liitto ja alueen kunnat vastustavat hallituksen esitystä makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korottamisesta6.2.2025 10:12:41 EET | Tiedote

Päijät-Hämeen liiton maakuntahallitus ja alueen kunnat ovat jättäneet yhteisen lausunnon, jossa ne esittävät huolensa maan hallituksen makeisveroesityksen seurauksista kotimaisille investoinneille ja Suomen taloudelle. Lausunnossa esitetään, että hallitus harkitsee uudelleen esitystään ja ottaa huomioon sen haitalliset vaikutukset Suomen elinkeinoelämälle ja investointi-ilmapiirille.

Niina Pautola-Mol toi esiin suomalaisten alueiden näkökulman kolmen komissaarin tapaamisissa Brysselissä31.1.2025 17:54:06 EET | Tiedote

Tammikuun viimeisellä viikolla yli kahdenkymmenen eurooppalaisen alueen delegaatio tapasi Brysselissä keskeisiä komissaareja, varapuheenjohtajat Roxana Mînzatun ja Raffaele Fitton sekä komissaari Piotr Serafinin. Delegaatio edusti 144 eurooppalaista aluetta. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol edusti EURegions4Cohesion-aloitteeseen osallistuvia suomalaisia alueita.

Päijät-Häme kiittää - Hallitus myöntänyt LUT-yliopistolle ja LAB-ammattikorkeakoululle uusia koulutusvastuita23.1.2025 14:29:04 EET | Tiedote

Valtioneuvosto sekä opetus- ja kulttuuriministeriö päättivät 23.1.2025 muutoksista yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusvastuisiin korkeakoulujen esitysten pohjalta. Lappeenrannan‒Lahden teknillinen yliopisto LUTille myönnettiin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusvastuu ja Lab-ammattikorkeakoululle tekniikan koulutusalalla laboratorioanalyytikon koulutusvastuu.

Päijät-Hämeen kulttuurifoorumi kutsuu kurkistamaan kulttuuriin20.1.2025 15:30:00 EET | Tiedote

Päijät-Hämeen maakunnallinen kulttuurifoorumi järjestetään tammikuussa 2025 toista kertaa! Keskiviikon 29.1. tapahtuma on suunnattu taiteilijoille, kulttuurialan toimijoille ja taiteen ystäville. Tapahtumassa on kolme pääteemaa: ajankohtaiset taiteen rahoitusmahdollisuudet, Lahden Lasten Talvikarnevaalit sekä Päijät-Hämeen liiton maakuntataidekokeilujen tulokset. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Päijät-Hämeen liitto ja Lahden kaupunki.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye