Kauppakamaritilastot: Vienti supistui vielä 4 prosenttia vuonna 2024 – joulukuu toi toivoa paremmasta

14.1.2025 06:55:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa

Yritysten vientikauppaa varten tarvitsemia alkuperätodistuksia haettiin kauppakamareilta viime vuonna 4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Vaikka pudotusta oli edelleen, ei se ollut läheskään niin suuri kuin vuotta aiemmin, jolloin vienti supistui alkuperätodistusten määrällä mitattuna 14 prosenttia edellisvuodesta.

Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri. Kuva: Pasi Murto.
Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri. Kuva: Pasi Murto. Pasi Murto

Vuosi 2024 oli kauppakamarien tilastojen mukaan viennissä kahtiajakoinen: alkuperätodistusmäärien romahdus Venäjälle johtuen hyökkäyssodasta Ukrainaan ei enää vaikuttanut tilastoissa niin kuin edellisvuosina mutta maailmataloutta kurittava taantuma kutisti vientiä edelleen. Parempiakin kuukausia nähtiin eikä pudotus ollut enää ollenkaan niin rajua kuin vuotta 2022 ja 2023 vertailtaessa.

”Viime kevään lakkoilu näkyy vuoden 2024 tilastoissa isompana pudotuksena. Ilman lakkoa olisimme tänä vuonna todennäköisesti päässeet taantumasta huolimatta hyvin lähelle edellisvuoden määriä”, sanoo kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.

Alkuperätodistuksia haettiin vuonna 2024 eniten Turkkiin, Kiinaan ja Saudi-Arabiaan. Järjestys on sama kuin vuotta aiemmin. Kaikkiin näihin maihin todistuksia haettiin kuitenkin edellisvuotta vähemmän. Viidentenä tilastoissa tulee myönteinen poikkeus Intia, jonne alkuperätodistuksia haettiin seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Joulukuussa haettujen alkuperätodistusten määrä ylitti edellisvuoden, mikä herättää toiveita alkaneelle vuodelle. Visurin mukaan on kuitenkin vielä mahdotonta sanoa, nähtiinkö joulukuussa käänne ja lähteekö vienti tästä nyt nousuun.

”Useat talouden ennusteita tekevät laitokset ovat ennakoineet, että Suomen talous lähtisi nousuun kuluvana vuonna. Joulukuu näytti hyvältä, toivotaan tietenkin, että tämä suuntaus jatkuu, mutta yhden kuukauden perusteella sitä ei vielä voi ennustaa”, Visuri sanoo.

Euroopan unionin yleinen alkuperätodistus (Certificate of Origin) osoittaa ensisijaisesti tavaran alkuperän, jotta kohdemaassa voidaan toimia tullaus- tai kaupallisten määräysten mukaisesti. Alkuperätodistuksia myöntävät kaikki Suomen 19 kauppakamaria. Keskuskauppakamari vastaa alkuperätodistusjärjestelmästä ja sen kehittämisestä.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Räjähtävä startti vuodelle – bruttokansantuotteen ennakollinen luku ylitti odotukset30.4.2026 08:46:30 EEST | Tiedote

Tilastokeskus julkisti tänään Suomen kokonaistuotannon suhdannekuvaajan maaliskuulta. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kiinnostavampaa on kuitenkin se, että samalla saatiin ennakollinen arvio vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä. ”Näyttää siltä, että viime vuosi oli vasta alkusoittoa, ja kasvu on vauhdittunut tämän vuoden puolella enemmän kuin kukaan uskalsi unelmoida”, sanoo Appelqvist.

Keskuskauppakamari: Perusopetuksen kehittämisessä painotettava korkeaa vaatimustasoa29.4.2026 14:58:33 EEST | Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän tänään julkaisemat esitykset perusopetuksen kehittämiseksi sisältävät oikeansuuntaisia elementtejä. Keskuskauppakamari huomauttaa silti, että jos lasten ja nuorten osaamistasoa halutaan aidosti vahvistaa, perusopetuksen vaatimustasoa on nostettava, ei ainoastaan ylläpidettävä tai kavennettava, kuten esityksessä ehdotetaan. Koulun on annettava jokaiselle oppilaalle valmiudet pärjätä opinnoissa, työelämässä ja elämässä, ja tämä edellyttää selkeitä ja kunnianhimoisia vaatimuksia.

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote

Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye