KOVA: Kohtuuhintaisissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa asuvien asumistyytyväisyys on noussut
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenyhteisöiden asukkailta tiedusteltiin lokakuussa 2024 heidän asumistyytyväisyyttään sekä näkemyksiä muun muassa asumisen kohtuuhintaisuudesta. Selvitys järjestettiin yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) kanssa, ja sen toteutti KTI Kiinteistötieto Oy. Tämä oli järjestyksessään kolmas valtakunnallinen kohtuuhintaisissa asunnoissa asuvien asukastyytyväisyysselvitys, ja ensimmäistä kertaa mukana oli myös asumisoikeusasuntoyhteisöt. Vastauksia selvitykseen tuli yhteensä yli 26 000. Aiemmat selvitykset toteutettiin vuosina 2019 ja 2021.

Vuoden 2024 selvityksen mukaan kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa asuvien kokonaistyytyväisyys on 3,88 asteikolla 1–5, mikä on 0,05 korkeampi kuin vuoden 2021 selvityksessä. Eri vuosien selvitysten otokset tosin eroavat jonkin verran toisistaan. Osa-alueittain jaoteltuna korkeimman arvosanan asukkaat antoivat asuinympäristölleen (4,16), joskin tyytyväisyys asuintaloon (+0,11) ja asuntoon (+0,10) nousivat eniten. Asumisoikeusasuntojen asukkaiden kokonaistyytyväisyys oli 3,78 ja myös niissä asuvat arvioivat asuinympäristönsä korkeimmalle (4,18).
- On ilahduttavaa havaita, että kohtuuhintaisissa asunnoissa asuvien asumistyytyväisyys on kasvanut. Hyvien naapurisuhteiden ohella aktiivisella asukastoiminnalla koetaan olevan positiivinen vaikutus asumistyytyväisyyteen. Lisäksi on mielenkiintoista, että asukastoimintaan itse osallistuneet asukkaat raportoivat olevansa selvästi tyytyväisempiä sekä naapurisuhteisiinsa että asukastoimintaan, KOVAn ekonomisti Eetu Kauria kuvailee.
Asumismenojen osuus käytettävissä olevista tuloista on noussut
KOVAn asukastyytyväisyysselvityksen mukaan kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa asuvien kotitalouksien asumismenojen osuus käytettävissä olevista tuloista on keskimäärin 47 prosenttia, mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2021 kyselyssä. Asumisoikeusasunnoissa asuvilla osuus on 41 prosenttia. Sekä vuokra- että asumisoikeusasuntojen asukkaista erityisesti suurissa kaupungeissa asuvat yhden hengen ja yksinhuoltajien kotitaloudet raportoivat korkeita asumismenojen osuuksia; esimerkiksi vuokra-asunnossa pääkaupunkiseudulla asuvilla yksinhuoltajakotitalouksilla 52 prosenttia käytettävissä olevista tuloista kuluu asumiseen.
Kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa asuvista kotitalouksista 41 prosenttia saa asumistukea ja 12 prosenttia toimeentulotukea. Asumistukea saavien osuus on laskenut yhdeksän prosenttiyksikköä kolmen vuoden takaisesta. Asukkailta kysyttiin myös heidän asumiseensa liittyvistä valintamahdollisuuksista. Pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnoissa asuvista alle 10 prosenttia kertoi, ettei omistusasunnon hankinta olisi heille mahdotonta. Muualla maassa asuvien osalta vastaava osuus oli hieman yli 10 prosenttia.
- Parin viime vuoden yleinen hintakehitys huomioiden ei ole yllättävää, että asumismenojen osuus käytettävissä olevista tuloista on kasvanut. Toisaalta myös sosiaaliturvamuutoksilla on saattanut olla vaikutusta, mistä kertoo muun muassa asumistukea saavien kotitalouksien osuuden laskeminen. Kohtuuttomien asumismenojen rajana pidetään yleensä 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloista, mikä nyt siis ylittyy selvästi keskimääräisellä kohtuuhintaisessa vuokra-asunnossa asuvalla kotitaloudella. Toisaalta kohtuuhintainen vuokra- tai asumisoikeusasunto on monelle niissä asuvissa ainoa mahdollinen asumismuoto, Kauria päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eetu KauriaekonomistiKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 724 8096eetu.kauria@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 131 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä noin 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä noin 6 200 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
Kaksi uutta jäsentä KOVA ry:lle20.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistö Oy Ahmahaka ja Rauman Asunnot Oy ovat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusimmat jäsenet. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiöt KOVAn jäseneksi tänään.
KOVA: Ratkaisu asuntorahoituksen takausvastuiden vähentämiseen on tilastointitavan muutos6.8.2025 21:25:10 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry toteaa, että ratkaisu asuntorahoituksen takausvastuiden vähentämiseen löytyy tilastointitavan muutoksesta. Valtionvarainministeriö piti tänään 6.8. ministeriön budjettiriihen ja laati ehdotuksen valtion talousarvioehdotukseksi vuodelle 2026 hallituksen myöhempää käsittelyä varten. Osana näitä ehdotuksia valtiovarainministeriö esittää, että hallitus käynnistää toimenpidekokonaisuuden, jolla asuntorahoituksen takausvastuita vähennetään ja kasvua rajoitetaan merkittävästi. Ministeriö ehdottaa, että valtion takausvastuita vähennettäisiin esimerkiksi helpottamalla rajoituksista vapauttamista ja että asumisoikeusasuntojen kohdalla valtion velkavastuut vähentyvät.
Kommentti: Mikä muuttui opiskelijoiden asumisen tuessa?4.8.2025 05:05:00 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden valtaosa siirrettiin 1.8.2025 takaisin opintotuen asumislisän piiriin. Osittain tämä tarkoittaa paluuta vuoteen 2017, jolloin siirto tehtiin päinvastaisena. Vuoden 2025 opintotuen asumislisä eroaa kuitenkin joltain osin vuoden 2017 mallista. Sekä nykyisessä että vuoden 2017 opintotuen asumislisässä tuki on opintotuen osa ja asumislisää saa vain opintotukikuukausilta. Lisäksi omat tulot vaikuttavat opintotuen asumislisään opintotuen tulorajojen kautta, mutta puolison tai muun asuintoverin tulot eivät siihen vaikuta. Toki on huomattava, että opintotuen asumislisä ei lakannut täysin olemasta vuonna 2017, vaikka sitä maksettiinkin huomattavasti aiempaa pienemmälle joukolle.
Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien nousutahti alhaisinta kahteen vuoteen17.7.2025 08:56:02 EEST | Tiedote
Valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokrat nousivat vuoden 2025 toisella neljänneksellä keskimäärin 3,4 prosenttia vuoden takaisesta, mikä on alhaisin taso kahteen vuoteen. Tämä selviää Tilastokeskuksen tänään julkaisemista aineistoista. Aineistosta ei paljastu merkittäviä eroja eri kokoisten asuntojen välillä. Keskimääräinen valtion tukemien asuntojen vuokra oli 13,40 euroa kuukaudessa.
KOVA: Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden asunnoista reilu neljännes perheasuntoja24.6.2025 04:30:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n 135 jäsenyhteisöstä 85 prosenttia on kuntien omistamia. Jäsenyhteisöt omistavat yhteensä yli 335 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. KOVAn jäsenyhteisöjen asuntokannasta on normaaleja valtion tukemia vuokra-asuntoja 61 prosenttia, erityisryhmien vuokra-asuntoja 15 prosenttia, asumisoikeusasuntoja 9 prosenttia sekä käyttö- ja luovutusrajoituksista vapaita tai vapaarahoitteisia 15 prosenttia. Vuokra-asuntojen keskikoko on 54,4 neliömetriä ja asumisoikeusasuntojen keskikoko 66,1 neliömetriä. Tiedot pohjautuvat KOVAn kevään 2025 tilastokyselyyn, jossa jäsenyhteisöiltä kyseltiin muun muassa näiden asuntokantatietoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme