Helsingissä käyttöön uudistettu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisrakenne
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 13.1. ja päätti ottaa käyttöön uuden HYTE-asioiden johtamis- ja koordinaatiorakenteen. Kaupunginhallitus päätti lisäksi esittää valtuustolle Laajasalon Sarvaston alueen sekä Vuosaaren kulttuurikorttelin kaavamuutosten hyväksymistä.

Kaupunginhallitus päätti, että Helsingissä otetaan käyttöön uudistettu hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen (HYTE) johtamis- ja koordinaatiorakenne. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että ehkäisevän päihdetyön järjestämislaissa tarkoitettu ehkäisevän päihdetyön tehtävistä vastaava toimielin on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Kaupunkilaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen (HYTE) on kunnan keskeisiä tehtäviä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on ehkäisevää työtä, jolla kavennetaan hyvinvointi- ja terveyseroja sekä rakennetaan, ylläpidetään ja parannetaan kaupunkilaisten hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Työtä toteutetaan laajasti peruspalveluissa sekä yhteistyössä järjestöjen ja muiden kumppaneiden kanssa. Uudistetun johtamisrakenteen avulla johdetaan erityisesti kaupungin poikkihallinnollista hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyötä.
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen vastuutahona toimii jatkossa kaupungin operatiivinen johtoryhmä. Kaikkien ikäryhmien yhdenvertaisuuden näkökulmasta perustetaan kolme elämänkaaren mukaista strategista työryhmää: lasten, nuorten ja lapsiperheiden HYTE-työryhmä, työikäisten HYTE-työryhmä sekä ikääntyneiden HYTE- työryhmä. Nykyisen asioita valmistelevan HYTE-sihteeristön tilalle nimetään HYTE-valmisteluryhmä, jäseninä kaupunginkanslian sekä toimialojen asiantuntijoita. Osana uudistettua HYTE-rakennetta jatkaa useita hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistä toteuttavia poikkihallinnollisia ilmiöihin perustuvia työryhmiä ja verkostoja.
Laajasalon Sarvaston kaava sekä Vuosaaren kulttuurikorttelin kaava etenevät valtuustoon
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle Laajasalon Sarvaston alueen asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Sarvaston aluetta, joka sijaitsee Laajasalon itärannalla, Jollaksentien kummallakin puolen Iso-Sarvaston rannalla. Kaavaratkaisu mahdollistaa Sarvaston sataman ja telakka-alueen kehittämisen, päiväkodin rakentamisen Sarvastonkaaren varrella sekä pienimuotoista täydennysrakentamista Jollaksentien eteläpuolella. Kaavaratkaisu on tehty, koska Sarvaston satama- ja telakka-aluetta on ollut tarve tehostaa ja ajanmukaistaa.
Kaupunginhallitus päätti esittää myös Vuosaaren kulttuurikorttelin kaavamuutoksen hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee korttelialueita Vuosaaren keskustassa Vuosaarentien ja Vuotien välisellä alueella sekä Valkopaadentien itäpuolella Vuotien poikki menevällä alueella. Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien työpaikkojen sijoittumisen, laadukkaan keskusta-asumisen, kulttuuripalvelujen kehittymisen sekä olemassa olevan pysäköintilaitoksen käytettävyyden tehostamisen Vuosaaren keskustassa.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin kaupunkitilojen ajankohtaiskatsausta15.12.2025 19:19:28 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli syyskauden viimeisessä kokouksessaan 15. joulukuuta Helsingin kaupunkitilat Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi yleiskaavan toteuttamisohjelman 202515.12.2025 18:49:57 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 15. joulukuuta yleiskaavan toteuttamisohjelman 2025. Valtuustokausittain päivitettävä ohjelma määrittää yleiskaavan toteuttamisen periaatteet ja aikatauluttaa yksityiskohtaisempaa suunnittelua.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi satamatunnelin asemakaavan10.12.2025 20:48:51 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme