Arvid Lydecken -palkinto Huolisyöpölle
Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n palkintoraati on valinnut Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi Petra Heikkilän teoksellaan Huolisyöppö. Kirjan on kuvittanut Mirkka Eskonen. Tekijöiden ensimmäinen yhteinen kuvakirja kertoo kekseliäästi ja lämpimästi lapsen arjen huolista, ja se on myös Runeberg Junior -ehdokkaana.

Palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:
"Esikoululainen Nemo on kutsuttu kaverisynttäreille. Mitä antaa lahjaksi, kun kaikki rahat menevät lahjapaperiin eikä äidistä ole apua. Nemo keksii tehdä tyhjästä rahapussista huolisyöpön, sellaisen minne voi kätkeä paperille kirjoitetut huolet. Äidilläkin on sellainen, joskin isomman kokoinen. Huolisyöppö on lämminhenkinen kertomus lapsen kekseliäisyydestä hankalassa tilanteessa. Aikuisen ja lapsen huolet ovat eri tasoilla, mutta Nemolla on ratkaisuja molempiin. Kirjassa työstetään vaikeita asioita, mutta mukana on iloa pienistä asioista sekä toiveikkuutta."
Petra Heikkilä (s. 1976) on taiteen moniottelija, joka rakastaa kirjoittamista, maalaamista ja kuvataidekasvatusta. Heikkilän 2000-luvun alussa kirjoittamat ja kuvittamat lastenkirjat toivat aikoinaan Finlandia Junior -ehdokkuuden, Adventure-kuvituspalkinnon, Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kansallisen finalistisijan ja yhden japaninkielisen käännöksen. Nykymaailman haasteet ovat saaneet Heikkilän tarttumaan taas kynään, tällä kertaa realistisempaan sävyyn ja keskittyen vain tekstiin.
Mirkka Eskonen (s. 1982) on Helsingissä asuva ja lapsuutensa Kerimäellä viettänyt kuvittaja. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Kuvittajana häntä inspiroi arkielämän havainnointi piirtämällä. Myös erilaiset kollaasitekniikat ja puupiirros kuuluvat hänen lempitekniikoihinsa. Eskosen kuvittamia kirjoja on valittu Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmaan sekä Rudolf Koivu-palkinnon finalistiksi. Hänen kuvituksiaan on ollut esillä myös Bolognan lastenkirjamessujen näyttelyssä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssLisätiedot ja haastattelupyynnöt
johanna.forss@sets.fiLinkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Ulla Donner ja Maija Hurme ehdolla Runeberg Junior-palkinnon saajiksi10.11.2025 10:26:18 EET | Tiedote
Kaksi Kustantamo S&S:n lastenkirjaa on valittu ehdokkaiksi vuoden 2026 Runeberg Junior -palkinnolle: Ulla Donnerin Pysäyttäkää voro! ja Maija Hurmen Mistä kaikki päivät tulevat?, joka on lisäksi ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kymmenen kirjaa kymmenessä vuodessa: Eva Frantzin lastenkirja Kilpikonnasaari ilmestyy marraskuussa6.11.2025 08:47:48 EET | Tiedote
Eva Frantz julkaisee kymmenennen kirjansa – ja samalla neljännen lastenkirjansa. Marraskuussa 2025 ilmestyvä Kilpikonnasaari on tunnelmallinen ja jännittävä romaani 9–12-vuotiaille. Kilpikonnasaari sai inspiraationsa Välimeren saaresta, mutta Frantz vie lukijan pohjoiseen, karuun ja salaperäiseen maisemaan.
Maija Hurmeen kuvakirja Mistä kaikki päivät tulevat? ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Kuvittaja ja kirjailija Maija Hurme on ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi filosofisella kuvakirjallaan Mistä kaikki päivät tulevat?. Kirja kokoaa yhteen lasten suuria ja pieniä kysymyksiä ja kutsuu aikuiset ja lapset yhteiseen pohdintaan.
Kustantamo S&S esittelee kevään 2026 kirjat30.10.2025 14:21:36 EET | Tiedote
Kustantamo S&S:n kevään 2026 kirjavalikoima kutsuu pohtimaan, miten suhtaudumme luopumiseen hiipuvien resurssien maailmassa.
Taistelu Ukrainasta – kuvaus sodasta, joka muutti Euroopan9.10.2025 15:56:12 EEST | Tiedote
Turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen toimittajan Marcus Lindqvistin uusi teos Taistelu Ukrainasta (suom. Klaus Laitinmäki) kertoo Ukrainan sodan käänteentekevistä hetkistä – ja siitä, miten kansa jonka ei pitänyt selviytyä, pysäytti maailman toiseksi vahvimman armeijan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme