Väitös: Simulaatiopohjaiset opetusmenetelmät edistävät fysioterapeuttiopiskelijoiden ammatillista osaamista
Minna Haapakosken väitöstutkimus käsitteli simulaatio-oppimisen hyödyntämistä fysioterapeuttien koulutuksessa. Tulosten mukaan simulaatioharjoittelu edisti ammatillisen osaamisen sanoittamisen monitahoisuutta ja auttoi opiskelijoita reflektoimaan paremmin oman osaamisensa vahvuuksia ja heikkouksia.

Minna Haapakoski tutki väitöskirjassaan simulaatio-oppimisen hyödyntämistä osana fysioterapeuttien koulutusta.
Simulaatio-oppimisella viitataan tilanteeseen, jossa simuloidaan tai jäljitellään esimerkiksi näyttelijän avulla kuntoutujan hoitoon ja kuntoutukseen liittyvää skenaariota. Tavoitteena on tuottaa opiskelijoille aidon kaltaisia työelämäkokemuksia jo opintojen aikana.
Väitöstutkimuksessa opiskelijat saivat ohjata sairaalasta kotiutumisen tilanteen kuntoutujaa esittävälle näyttelijälle. Harjoitus myös taltioitiin, jotta sitä pystyttiin analysoimaan yhdessä opiskelijoiden kanssa itse harjoituksen jälkeen.
Haapakosken mukaan opiskelijat pystyivät simulaatioharjoittelun ja erityisesti harjoittelun tallenteen läpikäynnin avulla sanallistamaan omaa ammatillista osaamistaan aiempaa monitahoisemmin. He pystyivät myös pohtimaan paremmin tilanteeseen vaikuttaneita asioita sekä omia ammatillisia vahvuuksiaan sekä kehittämisen kohteita.
”Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen ja myös tekemäni kirjallisuuskatsauksen kanssa siinä, että simulaatioharjoittelun vaikutus fysioterapeuttiopiskelijoiden ammatilliseen kehittymiseen on hyvä. Se lisää luottamusta omaan tekemiseen ja vauhdittaa ammatillista kasvua”, Haapakoski kertoo.
Simulaatiopohjaisia oppimismenetelmiä voitaisiin hyödyntää enemmänkin
Haapakosken mielestä simulaatiopohjaista koulutusta voitaisiin hyödyntää fysioterapeuttikoulutuksessa nykyistä enemmän ja koko koulutuksen ajan.
Haapakoski kertoo, että opetustilanteet, joissa pääsee simuloidusti auttamaan oikeaa henkilöä, auttavat ymmärtämään aitoja työelämän tilanteita.
”Koulutuksessa voitaisiin hyödyntää laajemmin esimerkiksi roolipeliskenaarioita kanssaopiskelijoiden kanssa, näyteltyjä videoita, joilla voidaan demonstroida esimerkiksi sitä miten erilaiset sairaudet ja toimintakyvyn rajoitteet vaikuttavat kuntoutujan arkeen. Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen taas näyttäisi tukevan erityisen hyvin anatomian opiskelua”, Haapakoski kertoo.
Haapakosken mukaan harjoittelu entuudestaan tuntemattomien näyttelijöiden kanssa myös auttaa opiskelijoita laittamaan itseään likoon enemmän, kuin jos ohjausta harjoiteltaisiin ainoastaan omien opiskelukaverien kanssa.
”Fysioterapeutiksi kouluttautuminen vaatii laaja-alaista osaamista ja ihmisten kohtaamisia ja näiden asioiden harjoitteluun simulaatio-oppimisen menetelmät ovat vaikuttavia”, Haapakoski summaa.
Lisätietoja
FM, TtM Minna Haapakosken koulutusteknologian väitöskirja “Simulaatio-oppiminen fysioterapeuttikoulutuksessa: monimenetelmällinen tutkimus" tarkastustilaisuus pidetään 17.1.2025 klo 12.00 alkaen Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä salissa H320.
Vastaväittäjänä toimii professori Terhi Saaranen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Tommi Kärkkäinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Minna Haapakoski
minna.j.haapakoski@jyu.fi
Etäyhteys väitöstilaisuuteen: https://r.jyu.fi/dissertation-haapakoski-170125
Väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/99222
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu RahikkaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 469 9377teemu.m.rahikka@jyu.fiKuvat

Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta yli 9 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen19.6.2025 13:50:32 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoitusta kuudelle akatemiatutkijalle ja yhdeksälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.
Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu19.6.2025 11:59:45 EEST | Tiedote
Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.
QS World University Rankings 2025: Jyväskylän yliopisto mukana maailman 500 parhaan yliopiston listalla19.6.2025 08:15:17 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 500 parhaan joukossa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).
Biopankkitutkimuksessa kartoitettiin tyypin 2 diabetesta sairastavien elämäntapoja19.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Biopankin yhteistyötutkimuksessa kerättiin tietoa tyypin 2 diabeetikoiden elämäntavoista. Elämäntapakysely lähetettiin 1580 keskisuomalaiselle tyypin 2 diabeetikolle maalis-toukokuussa ja siihen vastasi 515 henkilöä. Jokaisen kyselyyn vastanneen panos on merkittävä ja korvaamaton apu tutkimukselle. Tutkimusryhmä esittää lämpimät kiitoksensa kaikille tutkimukseen osallistuneille.
Jyväskylän yliopiston tutkimukselle merkittävä tuki – yli 3,2 miljoonaa euroa biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen18.6.2025 12:52:30 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopistoon kahdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle akatemiahankkeelle. Rahoitusta tuli yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme