Vihdissä raaputettiin miljoona euroa Mega-arvasta – ”Miljoona ei riitä”
Vihtiläinen mies sai joulua edeltävällä viikolla todellisen ennakkojoululahjan, kun hän raaputti ostamastaan Mega-arvasta miljoonan euron päävoiton. Voittoarpa oli ostettu Nummelan K-Citymarketista.

– En sen kummemmin valinnut arpaa, myyjä sen antoi. Raaputin sitten arvan Kela-kortilla kotona ja huomasin heti, että siellä on päävoitto, mies kertoo raaputushetkestään Veikkauksen voittajakahveilla Helsingissä.
Voittaja kertoo, että hänellä on tapana ostaa silloin tällöin arpoja itselleen. Hän ostaa yleensä Mega-arvan, koska tavoittelee pääasiassa isoja voittoja. Mega-arvan päävoitto on miljoona euroa.
– Pelaan Eurojackpotiakin vain, kun potti on iso, jättivoittoja metsästävä mies kertoo.
Voiton jälkeen uni ei tullut voittajalle kunnolla silmään viikkoon, vaan voitto pyöri mielessä. Hän ei ole salannut voittoaan ystäviltään tai työkavereiltaan, vaan on kertonut voitostaan heille avoimesti.
– Kaverit eivät meinanneet uskoa, että voitto on totta. He eivät kuulemma ole kuulleet, että kukaan olisi aiemmin voittanut, voittaja kertoo.
Epäuskoiset kaverit intoutuivat kuitenkin ottaa selfieitä arvokkaan miljoona-arvan kanssa.
Eläkerahoja ja asuntoja
Voittaja on suunnittelut ostavansa voitolla asunnot lapsilleen – ei kuitenkaan Helsingistä pääkaupungin kovan hintatason vuoksi.
– Miljoonahan ei riitä! Markka-aikana tuollaisella summalla olisi ostanut melkein koko kaupungin, voittaja päivittelee rahan arvon muutosta.
Voittaja aikoo myös jättäytyä pois työelämästä ja kustantaa rahoilla itselleen eläkkeen. Se tosin edellyttää sitä, että rahan saa tuottamaan paremmin kuin mitä se tavallisella pankkitilillä tuottaisi. Lisäksi voittaja aikoo tyypilliseen voittajien tapaan tehdä autohankintoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Ruotsin Toto85-peli avattu pelattavaksi digikanavassa – Suomen Toto75-peli on Veikkauksen Toto-pelien päätuote23.10.2025 15:26:00 EEST | Tiedote
Veikkaus on päässyt sopimukseen ruotsalaisen peliyhtiön ATG:n kanssa siitä, että Veikkauksen suomalaiset asiakkaat voivat pelata Ruotsin Toto85-kierroksille. Uusi pelimuoto alkaa viikonloppuna, ja lauantain 25.10. Ruotsin Toto85-peli on nyt pelattavissa veikkaus.fi:ssä ja Veikkauksen sovelluksessa.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 17 miljoonaan euroon - Jokerista 20 000 euroa Pieksämäelle21.10.2025 22:28:45 EEST | Tiedote
Eurojackpotin illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin 17 miljoonaan euroon.
Loton potti nousee kahteen miljoonaan euroon – Forssaan illan suurin voitto18.10.2025 22:48:12 EEST | Tiedote
Lauantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi lauantaina tarjolla on kahden miljoonan päävoitto.
Yli puolen miljoonan voittaja: ”Nyt ei kyllä harmita yhtään”18.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Viime lauantaina Lotossa löytyi Kauhajoen K-Citymarketissa pelatun päävoiton lisäksi poikkeuksellisen suuren voiton tuonut toisen voittoluokan osuma.
Eurojackpotin päävoitto Saksaan17.10.2025 22:03:26 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 42/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla 69,2 miljoonan potti matkasi Saksaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme