CET Peter Sarlin tekee mittavan lahjoituksen Suomen tekoälytutkimuksen vahvistamiseksi – 13 uutta professuuria suomalaisiin yliopistoihin ja ELLIS-instituuttiin
Mittava lahjoitus tukee tekoälytutkimusta kolmessatoista suomalaisessa yliopistossa, myös Oulussa.

Embargo 15.1. klo 10
Mittava lahjoitus tukee tekoälytutkimusta kolmessatoista yliopistossa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Maanpuolustuskorkeakoulu, Oulun yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Taideyliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Lahjoitus tukee kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.
Perustettavat professuurit ovat merkittävä askel Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemin vahvistamisessa ja pitkäaikaisen kilpailukyvyn edistämisessä tekoälyn saralla ja tukevat samalla kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa.
Peter Sarlinin perustama säätiö Foundation PS pyrkii myös jatkossa tukemaan maailmanluokan tekoälytutkimusta Suomessa ja etenkin perustettavista professuureista muodostuvan PS Fellow -verkoston toimintaa.
“Tämän päivän maailmassa tekoäly on keskeinen kilpailukyvyn ja kasvun moottori, ja Suomen menestys rakentuu maailmanluokan osaamisen ja osaajien varaan. Onnistumisen edellytyksenä on, että vahvistamme tekoälykyvykkyyksiämme tutkimuksen, koulutuksen ja teollisten sovellusten alueilla. Lahjoitukseni tarkoituksena on luoda ja vahvistaa houkuttelevaa ympäristöä maailmanluokan tekoälyosaamiselle ja -läpimurroille useilla eri aloilla. Yhdessä voimme vauhdittaa Suomen ja Euroopan kilpailukykyä globaalilla tekoälykentällä,” toteaa Peter Sarlin.
"Oulun yliopistolla on pitkä ja menestyksekäs historia tekoälytutkimuksessa, ja tekoälyn hyödyntäminen on keskeisesti mukana yliopistomme profilaatioaloilla. Uusi professuuri on tärkeä ja tervetullut investointi tutkimukseen ja tulevaisuuteen”, sanoo Oulun yliopiston rehtori Arto Maaninen.
"Oulussa meillä on vahva fokus koneoppimisen ja tekoälyn alueilla, esimerkiksi konenäön, reunalaskennan, langattomien verkkojen, tietoturvan ja lääketieteen tekniikan tutkimuksessa. Lahjoitus on hieno osoitus tekoälyn alan merkittävyydestä, sen edistämisestä ja tekoälyn tutkimuksen tärkeydestä," toteaa Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan dekaani Jukka Riekki.
“Lahjoitus ELLIS-instituutin professuureihin on erinomaisen osuva teko, joka vahvistaa ja laajentaa maailmanluokan osaamista ja kilpailukykyämme,” sanoo Suomen ELLIS-instituutin johtaja, Aalto-yliopiston professori Samuel Kaski.
”ELLIS-instituutti mahdollistaa sen, että voimme rekrytoida huippuasiantuntijoita kansainvälisesti kilpailukykyisesti.”
Johtava yksityinen tekoälylaboratorio
Peter Sarlin on Silo AI:n perustajia ja yrityksen toimitusjohtaja. Silo AI on Euroopan johtava yksityinen tekoälylaboratorio, jonka yrityskauppa yhdysvaltalaiselle AMD:lle $665 miljoonalla oli Euroopan historian suurin tekoäly-yhtiön yrityskauppa.
Tietojärjestelmätieteen tohtori Sarlin toimii myös työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa erityisalueenaan koneoppiminen ja tekoäly.
Foundation PS on perustettu vahvistamaan Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemiä ja kilpailukykyä. Tukemalla maailmanluokan tutkimusta säätiö pyrkii edistämään innovaatioita, houkuttelemaan huippuosaajia ja vahvistamaan Suomen sekä Euroopan asemaa tekoälyn globaalina johtajana.
Suomen tekoälytutkimusta koordinoi Finnish Center for Artificial Intelligence (FCAI), joka tuo yhteen kymmeniä johtavia toimijoita kuten suurimpia yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita ja korkeakouluja. ELLIS (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems), perustettu vuonna 2018, on eurooppalainen johtavien tekoälytoimijoiden verkosto, joka keskittyy tutkimukseen, teknisiin innovaatioihin ja vaikuttavuuteen.
ELLIS luo tutkimusyksiköiden verkostoa, joka kattaa Euroopan ja Israelin, ja koostuu ELLIS-yksiköistä ja ELLIS-instituuteista. Ennen Suomeen perustettua Euroopan toista ELLIS-instituuttia, ensimmäinen ELLIS-instituutti perustettiin Tübingeniin vuonna 2023. Pitkän aikavälin tavoitteena on perustaa joukko maailmanluokan ELLIS-instituutteja, jotka toimivat paikallisten tekoälyekosysteemien ytimessä.
Lisätietoja:
Heli Thorén
Foundation PS
Tel: +358 (0)50 572 9377
Jukka Riekki
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan dekaani
Oulun yliopisto
Tel: +358294482798
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston opiskelijavalinta on valmistunut1.7.2025 05:51:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2025 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa yli 2700 uutta opiskelijaa.
Kemiallinen vakoilija, ksenon, paljastaa esimerkiksi syöpäsolujen jälkiä – Oulussa kehitettiin uusia työkaluja NMR-signaalin tulkintaan30.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Ksenonatomi toimii kuin vakoilija, jonka NMR-signaalissa erottuvat ympäristön pienimmätkin muutokset. Oulun yliopiston NMR-tutkimusyksikössä on kehitetty laskennallisteoreettisia työkaluja, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia käyttää ksenonkaasua biosensorina.
Susien pääkallot paljastavat susikannan vaihtuneen Fennoskandiassa25.6.2025 05:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus on paljastanut silmiinpistäviä muutoksia Suomen, Norjan ja Ruotsin susien kallon muodossa, mikä heijastaa merkittävää susipopulaation vaihtumista 1900-luvulla.
Euroopan suurin magneettisen resonanssin konferenssi kokoaa lähes 700 tutkijaa Ouluun24.6.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Magneettista resonanssia eri aloilla kemiasta lääketieteeseen soveltavia kansainvälisiä asiantuntijoita kokoontuu Ouluun 6.–10.7.2025 EUROMAR-konferenssiin. Lähes 700 osallistujallaan se on yksi suurimmista Oulussa järjestetyistä kansainvälisistä tieteellisistä kokouksista.
Tutkijat kehittävät älykkäitä bioteknologisia ratkaisuja pohjoisista luonnonvaroista24.6.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama uusi tutkimushanke WaVes – Smart Innovative Biotechnology from Arctic Plant-Derived Waxes and NanoBiomaterials keskittyy hyödyntämään arktisista kasveista, kuten pohjoisista marjoista ja kuusen neulasista, saatavia vaha- ja nanobiomateriaaleja korkeaa lisäarvoa tuottavien bioteknologisten sovellusten kehittämisessä. Tavoitteena on edistää kestävää biotaloutta ja luonnonvarojen vastuullista hyödyntämistä erityisesti pohjoisilla alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme