Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialuejohtaja kiertää Päijät-Hämeen kunnissa muusikon kanssa – ”Myös kulttuuri tuo hyvinvointia”
Hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen vierailee kaikissa Päijät-Hämeen kymmenessä kunnassa tammi-helmikuun aikana tapaamassa hyvinvointialueen asukkaita.
Kuntakierros ja kulttuuria -nimellä kulkevia tilaisuuksia rytmittää ammattimuusikko.
Kierroksen aiheina ovat hyvinvointialueen kuulumisten lisäksi digipalvelut ja lähestyvät vaalit.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, ja ne järjestetään tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa.
– Kuntakierros on hyvinvointialueella jo säännöllinen tapa. Meidän on hyvä kuunnella asiakkaita ja asukkaita ja saada suoraa palautetta. Nyt kierros on erityisen tärkeä, sillä edessä ovat aluevaalit ja kuntavaalit. Vaikuttamisen mielenkiintoa on syytä nostaa, Petri Virolainen kertoo.
Kierroksella konsertoi kärköläläislähtöinen Riikka Jaakkola, joka on menestynyt muun muassa Voice of Finland -kilpailussa.
– Tämä on minulle erikoislaatuinen keikkakiertue, sillä esitykset ovat ikään kuin pienoismusikaaleja ja rytmittävät hyvinvointialuejohtajan puhetta. Hienoa, että kulttuuri huomioidaan tällä tavoin hyvinvoinnin edistäjänä, Riikka Jaakkola sanoo.
– Hyvinvointi on iso kokonaisuus ja muodostuu muustakin kuin vain terveys-, sosiaali- ja pelastustoimen palveluista. Myös kulttuuri tuo hyvinvointia, ja sitä koetamme kierroksella lisätä ja samalla lieventää mielikuvaa hyvinvointialueen byrokraattisuudesta ja virkamiesmäisyydestä, Petri Virolainen toteaa.
Kierros käyntiin Lahdesta ja Kärkölästä
Kuntakierros käynnistyy Lahdesta ja Kärkölästä 24. tammikuuta ja jatkuu heti seuraavana päivänä Padasjoelle ja Sysmään. Kuun lopussa kierros etenee Hollolaan. Helmikuun puolella vuorossa ovat Hartola, Asikkala, Orimattila, Iitti ja Heinola.
Lahteen on suunnitteilla myös toinen kierrospäivä, jotta mahdollisimman moni asukas pääsee osallistumaan tilaisuuksiin.
Osassa kiertuepaikkakunnista mukana on aluehallituksen puheenjohtaja Sari Niinistö.
Kuntakierros ja kulttuuria -kierroksen aikataulu:
- Pe 24.1. klo 14 Lahti, keskussairaala, kokoustila Raimo, 1. krs, Keskussairaalankatu 7
Pe 24.1. klo 18 Kärkölä, kouluravintola Apila, Pormestarinkuja 1 - La 25.1. klo 11.30 Padasjoki, kotiseututalo, Koulukuja 2
- La 25.1. klo 15 Sysmä, kirjasto, Valittulantie 5
- Pe 31.1. klo 17 Hollola, kirjasto, Nuottikuja 2
- La 1.2 klo 13 Hartola, kunnantalo, Hartolasali, Kuninkaantie 16
- Ke 5.2. klo 13 Asikkala, perhekeskus Ilo, Terveystie 1
- Ke 5.2. klo 17 Orimattila, taidemuseo, Lahdentie 65
- Pe 7.2. klo 14 Iitti, Ravilinna, Veteraanitie 2 (Kausala)
- Pe 7.2. klo 18 Heinola, WPK-talo, Kymenkartanonkatu 2
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Virolainenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 438 3662Kuvat
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pientalojen palotarkastukset alkoivat Päijät-Hämeessä30.6.2025 12:27:48 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitos on aloittanut pientalojen palotarkastukset Päijät-Hämeen alueella. Tarkastuksia tehdään kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Epilepsiapotilaan apuna on nyt digitaalinen hoitopolku30.6.2025 09:13:17 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella yhä useammat potilasryhmät saavat käyttöönsä digitaalisia hoitopolkuja. Tuorein tulokas on epilepsiapotilaiden hoidon tueksi suunniteltu digihoitopolku.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalialan osaamiskeskukset organisoituvat yhteistoiminta-alueittain, Päijät-Hämeessä työ jatkuu hyvinvointialueen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioyksikössä27.6.2025 11:31:18 EEST | Tiedote
Sosiaalialan osaamiskeskus Verson toiminta päättyy kesäkuun lopussa osaamiskeskustoiminnan asetusmuutoksen vuoksi. Heinäkuun alusta lähtien sosiaalialan osaamiskeskukset organisoituvat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueittain (YTA). Jatkossa toiminta kuuluu Sosiaalialan osaamiskeskus Soccan toiminta-alueeseen, johon Päijät-Hämeen lisäksi liittyvät Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson hyvinvointialueet.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakkailta saadaan aiempaa enemmän palautetta, tehokkain väline on tekstiviesti26.6.2025 15:37:14 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue saa aiempaa enemmän asiakaspalautetta. Eniten palautetta saadaan erityisen tehokkaaksi osoittautuneen tekstiviestin avulla. Hyvinvointialueen palvelua suosittelisi 85 prosenttia palautteen antajista.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen etäpalvelut ja niiden vaikutus vihreään siirtymään on esillä keskustelufestivaaleilla Suomi-areenassa25.6.2025 15:26:10 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen edistykselliset etäpalvelut ja kestävän kehityksen edistäminen ovat esillä torstaina 26.6. Suomi-areenan sotepäivässä Porissa. Hyvinvointialueen kestävän kehityksen päällikkö Riitta-Maija Hämäläinen valottaa puheenvuorossaan vihreän siirtymän näkökulmia, jotka ovat ajankohtaisia myös sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelujen järjestämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme