Yllätysvahvistus! Maajoukkueen kapteeni Nico Salo palaa kesken kauden Suomeen
F-liigassa pelaava Classic ilmoitti keskiviikkona isosta siirtovahvistuksesta, kun maajoukkueen kapteeni Nico Salo palaa kesken kauden tuttuun seuraan.
Syyt siirron takana liittyvät perhearkeen: Sveitsin SV Wiler-Ersigeniin tälle kaudelle siirtyneen Nico Salon perheessä odotetaan toista lasta, ja viime viikolla todetun riskiraskauden takia perhe haluaa palata Suomeen välittömästi.
– Ensinnäkin olen erittäin kiitollinen Wiler-Ersigenille, että he antoivat purkaa sopimuksen ja ymmärsivät että tämä perheemme tilanne on urheilua suurempaa, Nico Salo luonnehtii seuran tiedotteessa.
– Erittäin kiitollinen olen myös Classicille, että minulla on mahdollisuus pelata kausi loppuun täällä. Familyyn voi aina luottaa. Nyt haluamme perheen kanssa kotiutua rauhassa. Innolla odotan pelaamista Familyn paidassa, kunhan tilanne kotona sen vain sallii.
Salo, 30, on ehtinyt pelata urallaan F-liigassa 281 runkosarjapeliä tehoin 119+185=304. Pudotuspeleissä hän on ehtinyt saada vyölleen 128 ottelua pistein 41+60=101. Palkintokaapista löytyy viisi SM-kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi.
Maajoukkueessa Nico Salo on voittanut kolme miesten maailmanmestaruutta, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Classic-vahvistus kipparoi joulukuussa Malmössä Suomen miehet MM-kultaan satumaisen MM-turnauksen päätteeksi.
Salo on ensi kertaa edustuskelpoinen perjantaina 24.1. F-liigan miesten sarjan huippuottelussa Oilers-Classic.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
TPS ja EräViikingit Helsingin salibandylauantain voittajat20.12.2025 21:05:51 EET | Tiedote
F-liigan viimeiset miesten ottelut ennen joulua pelattiin Helsingin Urhea-hallissa turkulaisia vieraita vastaan. Hawks taipui iltapäivällä jatkoajalla TPS:lle 2-3, ja EräViikingit kaatoi iltaottelussa FBC Turun 7-4.
SB-Pro jouluksi sarjakärkeen20.12.2025 20:27:45 EET | Tiedote
SB-Pro lähtee joulunviettoon F-liigan naisten sarjan kärjessä voitettuaan tänään kotonaan Kooveen 4-3. Nurmijärveläisillä on nyt kahden pisteen etumatka ottelun vähemmän pelanneeseen TPS:aan.
Oilers käänsi toisessa erässä – mestareille kauden ensimmäinen derbyvoitto19.12.2025 21:11:52 EET | Tiedote
F-liigan perjantain ainoa ottelu oli Espoon paikallistaisto, jossa mestari Oilers kaatoi Westend Indiansin sen kotikaukalossa 7-4. Kauden aikaisemmat kaksi derbyä oli voittanut Indians.
Peliveljet vei Pohjanmaan derbyn 1 178 katsojan edessä17.12.2025 21:29:14 EET | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet varmisteli asemiaan F-liigan kärkinelikossa, kun se kaatoi keskiviikon paikallisottelussa kotonaan Nurmon Jymyn 12-4. Derbyä seurasi Seinäjoen Urheilutalolla 1 178 katsojaa.
Classic ja OLS karkasivat voittoihin14.12.2025 20:47:11 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua. Classic kaatoi vieraissa Nurmon Jymyn 8-3 ja OLS kotonaan LASBin 6-4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme