Oma Häme pilotoi lähipalvelumallia Tammelassa
14.1.2025 15:51:51 EET | Oma Häme | Uutinen
Kokeilujakson aikana kartoitetaan asiakkaiden tarpeita ja testataan uusia toimintamalleja.

Oma Häme pilotoi uudenlaista lähipalvelumallia tänä vuonna Tammelassa. Helmikuussa alkavan kokeilun aikana neuvolan ja perusterveydenhuollon vastaanottopalveluita sekä tarjotaan tammelalaisille Forssan terveyskeskuksessa sekä Tammelan terveysasemalla uuden lähipalvelumallin mukaisesti.
Hammashoitolan toiminta jatkuu Tammelassa ennallaan terveysasemalla. Fimlab siirtää omalla päätöksellään laboratoriopalvelunsa Tammelasta Forssaan 1. helmikuuta alkaen. Mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä sosiaalipalvelut jatkavat lähipalvelukäytäntöjään entiseen malliin.
Lähipalvelupilotin avulla kartoitetaan lähipalvelujen tarvetta ja kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja eri asiakasryhmien tarpeiden mukaisesti. Kokeiltavaa toimintamallia peilataan myös suunniteltuihin palvelurakenteen muutoksiin. Samalla otetaan käyttöön uusia toimintatapoja, joilla voidaan taata henkilöstön riittävyys suhteessa palvelurakenteeseen. Henkilöstö on ollut tiiviisti mukana suunnittelemassa uusia toimintamalleja sekä valmistelemassa helmikuussa alkavaa pilottia.
Kokeilun aikana pohdinnassa on muun muassa, miten palveluita voidaan tuottaa sille väestöryhmälle, jonka pääsy palveluihin on vaikeutunut. Ensi vaiheen arvioinnit ovat osoittaneet, että uuden toimintamallin lähipalveluista hyötyisivät pääsääntöisesti sellaiset asiakasryhmät, jotka käyttävät useita kunnan ja hyvinvointialueen palveluita.
Pilotin aikana Oma Hämeen ammattilaisten on tarkoitus edistää osallistavan toimintakulttuurin leviämistä hyvinvointialueella ja tehdä tiivistä yhteistyötä kunnan nuorisotyön, diakonian, työllisyyspalveluiden ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on kehittää yhteistyössä asukkaiden ja sidosryhmien tarpeita vastaava toimintamalli.
Oma Häme kehittää sote-palvelujaan tänä vuonna yhä vahvemmin aluevaltuuston keväällä 2024 tekemien palveluverkkopäätösten mukaisesti. Lähipalvelumalli on osa tätä kehittämistyötä.
Nämä asiat muuttuvat helmikuussa
Neuvolan ja perusterveydenhuollon vastaanottopalveluita tarjotaan tammelalaisille pääsääntöisesti Forssan terveyskeskuksessa 17. helmikuuta alkaen. Tammelan terveysasemalla on rajatusti vastaanottoaikoja, joiden tarvetta seurataan ja arvioidaan pilotin aikana. Lähipalvelun tarve arvioidaan hoidontarpeen arvioinnin yhteydessä asiakaskohtaisesti.
Avoterveydenhuollon palvelut
• Kiireettömän hoidon ajanvaraus ja neuvonta p. 034 191 2141. Aikuisneuvonta p. 034 191 2254
• Voit asioida myös Oma Häme -mobiilisovelluksen kautta tai kirjautua sairaanhoitaja-chatiin verkkosivujemme kautta. Chat on avoinna ma–pe klo 8–20.
• Puhelinnumerot tulevat muuttumaan lähikuukausina puhelinuudistuksen myötä, mistä tiedotetaan myöhemmin erikseen.
Jos tarvitset kiireellistä hoitoa, soita Päivystysapu 116 117, kiireellisen hoidon ensilinjaan. Numero on avoinna ympäri vuorokauden.
Lasten- ja äitiysneuvolan palvelut
• Neuvolan ensilinja 03 6296200 sekä neuvola-chat palvelevat ma, ke ja to klo. 8-15 sekä ti ja pe klo 8-12.
• Tammelasta tutut neuvolan terveydenhoitajat ottavat asiakkaitaan vastaan Forssassa.
Laboratorio
Fimlab siirtää omalla päätöksellään laboratoriopalvelunsa Tammelasta Forssaan 1. helmikuuta alkaen. Kanta-Hämeen alueen asukkaat voivat jatkossakin asioida kaikissa Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen Fimlab-toimipisteissä. Ajantasaiset tiedot toimipisteistä ja aukioloajoista löytyvät Fimlabin sivuilta.
Hammashoitolan toiminta jatkuu Tammelassa ennallaan terveysasemalla.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä sosiaalipalvelut jatkavat toimintaansa entiseen malliin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Lammintausta-Mäkeläperhekeskuspalveluiden tulosaluejohtaja
Puh:040 847 2044riikka.lammintausta-makela@omahame.fiTiina MerivuoriPTH avopalveluiden tulosaluejohtaja
Puh:0406629033tiina.merivuori@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Aluehallitus käsitteli Oma Hämeen heikentynyttä talousennustetta3.11.2026 12:46:34 EET | Uutinen
Kokouksessa hyväksyttiin myös lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeet.
Kanta-Hämeen OLKA-toiminta jää tauolle Oma Hämeen yksiköissä2.11.2026 11:11:53 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen OLKA-toiminta tauolle 30.11. alkaen vuoden 2027 rahoituksen epävarmuuden vuoksi. Tauko koskee vapaaehtoistoimintaa ja teemapäiviä Oma Hämeen yksiköissä. Asiakkaat voivat hakea tukea Vertaistalo.fi-sivustolta, Toivo-sovelluksesta tai Lähellä.fi-palvelusta. Toiminnan jatkumisesta tiedotetaan rahoitustilanteen selvittyä alkuvuonna 2027.
Vaikeita synnytysrepeämiä kohdataan harvoin, siksi hoitotaitoja harjoitellaan30.10.2026 08:36:57 EET | Tiedote
Suomen Perinatologinen Seura järjesti kätilöille ja lääkäreille koulutuksen synnytysrepeämien tunnistamisesta ja korjaamisesta. Vaikeita vaurioita, kuten sulkijalihasrepeämiä, kohdataan harvoin, joten käytännön harjoittelu on tärkeää. Oma Hämeen kätilö Anna Into kehitti ompelutaitojaan koulutuksessa. Huolellinen hoito tukee synnyttäneen toipumista ja ehkäisee pitkäaikaisia ongelmia.
KokoOma-hanke toi pysyviä uudistuksia lastensuojeluun Kanta-Hämeessä28.10.2026 13:49:11 EET | Tiedote
Kaksivuotinen KokoOma-hanke päättyy lokakuun lopussa, mutta monet sen aikana kehitetyt käytännöt jatkuvat Oma Hämeen lastensuojelussa. Hanke on vahvistanut kokemusasiantuntijoiden osallistumista, tuonut uusia vertaistuen muotoja asiakkaille ja edistänyt ammattilaisten välistä vertaisoppimista.
Kanta-Häme nousi hyvinvointialueiden kärkeen HYTE-kertoimessa28.10.2026 12:15:27 EET | Tiedote
Kanta-Häme on noussut Suomen hyvinvointialueiden parhaaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä mittaavassa HYTE-kertoimessa. Valtiovarainministeriön syyskuussa julkistaman hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituslaskelman tietojen perusteella Kanta-Häme sijoittuu ensimmäiseksi kaikkien 22 hyvinvointialueen joukossa. Vuonna 2025 Kanta-Häme sijoittui vertailussa seitsemänneksi. Nousu maan kärkeen osoittaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tehty pitkäjänteinen työ tuottaa tuloksia. – Tulos on hieno tunnustus koko Kanta-Hämeen yhteiselle työlle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja samalla varmistaa palvelujärjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa, sanoo rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen. HYTE-kerroin kuvaa hyvinvointialueiden ja kuntien aktiivisuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Se perustuu yhteensä 11 prosessi- ja tulosindikaattoriin ja jokaisen indikaattorin painoarvo on yhtä su
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme