Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Vaikka rysähtäisi täyttä vauhtia keski-iän karikolle, kai jossain vielä siintää kirkastaivainen horisontti?

Jaa

Kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä Emmi Pesosen avioliittoromaani kertoo naisesta, joka kuvitteli tuntevansa itsensä ja perheensä. Parisuhdekriisiä mökille saaristoon paenneen keski-ikäisen naisen ajatuksia hämmentävät myös aikuistuvien lasten asiat, villisti deittaileva äiti ja nuoruuden heila. Pesosen dialogivetoinen romaani Kuvittelin tuntevani (Gummerus) ilmestyy 12.2.2025.

Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen Kuvaaja: Maija Astikainen

Kesken riehakkaiden juhlien Lotta kuulee baarin vessassa keskustelun, ja saman tien hän on keskellä aviokriisiä. Hän pakkaa tavaransa ja Mauno-koiransa ja pakenee perheen kesäpaikkaan. 

Olin tyytyväinen itseeni, tai vähintäänkin niin tyytyväinen kuin tilanteessani saattoi olla. Rinnassa tuntuvasta puristuksesta ja kaulan ympärille kiertyneestä vanteesta huolimatta ajomatka oli sujunut hienosti: en ollut saanut ainuttakaan huutokohtausta koko matkan aikana, en ollut itkenyt ajaessani moottoritietä, en raivonnut huoltoasemalla, en ollut soittanut katkeria puheluita Leolle. Olin ajanut rauhallisesti kuin kuka tahansa normaali ja tasapainoinen aikuinen nainen radiota kuunnellen, eikä yksikään kaupan kassa tai lossivahti olisi voinut kuvitella, että tuossa menee petetty nainen. 

“Luulin nuorena, että keski-ikä olisi seesteistä aikaa. Kun täytin 45, ymmärsin, että vasta keski-iässä alkaa tapahtua ja perustat kunnolla tutista. Tämä on kiinnostava elämänvaihe, jossa on valtavasti liikettä – luopumista, uudelleenmäärittelyä ja uusia alkuja. Lasten kotoa muuttaminen on vanhemmalle valtava muutos. Se pakottaa katsomaan uudelleen äitiyttä, parisuhdetta ja ennen kaikkea itseä. Usein samaan elämänvaiheeseen ajoittuu myös huoli vanhempien terveydestä sekä mahdolliset muutokset työelämässä. Kaikki tämä on oivallista maaperää myös parisuhdekriisille. Omat kokemukseni, kuten äitini menehtyminen kirjoitusprosessin loppuvaiheessa, vaikuttivat siihen, miten käsittelin kirjassa luopumisen ja turvattomuuden teemoja”, Emmi Pesonen kertoo. 

Kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä Emmi Pesonen on työskennellyt useissa teattereissa sekä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Pesosen käsikirjoittama ja hänen puolisonsa Paavo Westerbergin ohjaama elokuva Viulisti (2019) kiersi festivaaleilla ympäri maailman. Pesonen on julkaissut romaanit Maailman kaunein sana (2020) ja Taikurin tyttäret (2022).​ 

Emmi Pesonen: Kuvittelin tuntevani
ilmestyy 12.2.2025
250 sivua
myös äänikirjana, lukija: Mirjami Heikkinen 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen
Kuvaaja: Maija Astikainen
Lataa
Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen
Kuvaaja: Maija Astikainen
Lataa
Kirjailija Emmi Pesonen
Kirjailija Emmi Pesonen
Kuvaaja: Maija Astikainen
Lataa
Kuvittelin tuntevani -kansikuva
Emmi Pesonen: Kuvittelin tuntevani
Kansi: Jenni Noponen
Lataa

Linkit

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Miltä näyttää rakkaus onnellisen sinkkunaisen elämässä? Marianne Powerin viisas, hauska ja tärkeä kirja ilmestyy ystävänpäivän alla7.2.2025 10:13:51 EET | Tiedote

Marianne Powerin ratkiriemukas omakohtainen teos haastaa yhteiskunnan normit ja kysyy: voiko Bridget Jonesinsa lukenut nykypäivän nainen elää omannäköistä ja omien arvojensa mukaista elämää? Entä kuinka se tehdään? Rakasta, kompuroi, nouse – Yhden naisen yritys selvittää, mitä rakkaus on (Gummerus) ilmestyy 10.2.

ENNAKKOTIEDOTE: Kuinka tulla onnelliseksi? – Filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen3.2.2025 13:07:56 EET | Tiedote

Yhden Suomen tunnetuimman nykyfilosofin ja kansainvälisesti menestyneimmän tietokirjailijan Frank Martelan uutuuskirja antaa konkreettisia neuvoja matkalle kohti tyytyväistä, energistä ja omannäköistä elämää. Aalto-yliopistossa apulaisprofessorina työskentelevän Martelan tietokirjojen käännösoikeuksia on myyty 30 maahan. Älä etsi onnea – Epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle (Gummerus) ilmestyy 8.3.2025.

Kaarlen palkinnot kirjailija Nilla Kjellsdotterille, tietokirjailija Laura Arffmanille ja suomentaja Sanna Manniselle, Liekinkantaja-palkinto Eeva Kolulle31.1.2025 22:00:00 EET | Tiedote

Kaarlen palkinto kaunokirjailijalle myönnetään Nilla Kjellsdotterille Murhia Pohjanmaalla -romaanisarjasta. Kaarlen tietokirjapalkinnon saa kirjailija ja urheilutoimittaja Laura Arffman taiturimaisesta elämäkertakirjoittamisesta. Suomentaja Sanna Manninen palkitaan pohjoismaisen kirjallisuuden laatukäännöksistä. Kaarlen palkinnot on nimetty Gummeruksen perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan. Kirjailija Eeva Kolu saa Liekinkantaja-palkinnon muistelma- ja esseeperinteeseen nojaavasta teoksestaan Korkeintaan vähän väsynyt (Gummerus, 2020). Liekinkantaja-palkinnolla halutaan juhlistaa poikkeuksellisen paljon, 100 000 kappaletta, myynyttä teosta.

Ainutlaatuinen genrecocktail vie lukijat maagiselle junamatkalle halki salaperäisen Siperian27.1.2025 11:18:31 EET | Tiedote

Brittiläisen Sarah Brooksin esikoisteos Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille (Gummerus) kipusi heti julkaisunsa jälkeen bestsellerlistoille niin kotimaassaan Isossa-Britanniassa kuin myös Saksassa ja Ranskassa. Somen kirjayhteisöissä hitiksi noussut teos on poikkeuksellisen omaperäinen tarina, joka seuraa umpinaiseksi tilkityn junan jännittävää matkaa halki mystisen erämaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye