Peter Sarlinin perustaman Foundation PS -säätiön lahjoitus vahvistaa tekoälytutkimusta myös Tampereella
15.1.2025 10:00:00 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
Foundation Ps -säätiö perustaa 13 lahjoitusprofessuuria yhteistyössä johtavien yliopistojen kanssa. Yksi lahjoitusprofessuureista sijoittuu Tampereen yliopistoon.

Peter Sarlinin perustaman Foundation Ps -säätiön merkittävä lahjoitus vahvistaa Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemiä ja kilpailukykyä. Samalla se tukee kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa ja edistää laajaa yhteistyötä myös kansainvälisten kärkitoimijoiden kanssa.
–Suomen menestys rakentuu maailmanluokan osaamisen varaan. Meidän on vahvistettava tekoälykyvykkyyttämme niin tutkimuksessa, koulutuksessa kuin soveltamisessa. Tarvitsemme lisää osaamista ja osaajia. Lahjoitukseni yliopistoille auttaa tekoälyosaamisen kehittämistä monialaisesti ja toivottavasti tukee myös yhteistyötä entistä laajemmin, myös kansainvälisesti. Yhdessä voimme nopeuttaa kehitystä ja luoda parempia ratkaisuja, toteaa Peter Sarlin.
–Peter Sarlinin lahjoitus tukee merkittävällä tavalla tekoälyn tutkimuksen kehittämistä Tampereen yliopistossa ja luo alalle vahvan kansallisen verkoston. Samalla lahjoitus edustaa myös edelläkävijyyttä lahjoituskulttuurin vahvistamiseksi Suomessa, sanoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.
–Tekoälyn tutkimus on tärkeässä roolissa tiedekunnassamme. Tämän merkittävän rahoituksen tuella aiomme kutsua ansioituneen kansainvälisen professorin vahvistamaan tekoälyn tutkimustamme, joka käsittää niin tekoälyn perusteet kuin sovellukset, kertoo Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen Tampereen yliopistosta.
Foundation PS pyrkii myös jatkossa tukemaan maailmanluokan tekoälytutkimusta Suomessa ja etenkin lahjoitusprofessuureista muodostuvan PS Fellow -verkoston toimintaa.
- Peter Sarlin on Silo AI:n perustajia ja yrityksen toimitusjohtaja. Silo AI on Euroopan johtava yksityinen tekoälylaboratorio, jonka yrityskauppa Yhdysvaltalaiselle AMD:lle $665 miljoonalla oli Euroopan historian suurin tekoäly-yhtiön yrityskauppa. Tietojärjestelmätieteen tohtori Sarlin toimii myös työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa erityisalueenaan koneoppiminen ja tekoäly.
- Suomen tekoälytutkimusta koordinoi Finnish Center for Artificial Intelligence (FCAI), joka tuo yhteen kymmeniä johtavia toimijoita kuten suurimpia yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita ja korkeakouluja. Lisätietoja: https://fcai.fi/
- Vuonna 2018 parustettu ELLIS (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems) on Euroopan-laajuinen johtavien tekoälytoimijoiden verkosto, joka panostaa perustutkimukseen, teknisiin innovaatioihin ja vaikuttavuuteen. Lisätietoja: https://ellis.eu/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
dekaani Jyrki Vuorinen
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta, Tampereen yliopisto
puh. 040 849 0110
jyrki.vuorinen@tuni.fi
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Uusi mobiili luontopeli auttaa suojelemaan erittäin uhanalaista perhosta Tampereella12.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalan alueella alkaa kesäkuun puolivälissä uusi luontopeli, jonka tarkoitus on kartoittaa metsäapilan esiintymispaikkoja. Metsäapila on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoi-perhosen ravintokasvi, ja sen esiintymien vahvistaminen tukee myös perhoslajin mahdollisuuksia selviytyä alueella. Peli on osa Tampereen yliopiston koordinoimaa useita Euroopan maita yhdistävää luontopohjaisten ratkaisujen INNATURE-tutkimushanketta.
Hankintasääntely ristiriidassa työntekijöiden työehto- ja työsuojelusääntelyn kanssa12.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa vakavan ristiriidan hankintasääntelyn ja työntekijöiden työehtojen muodostumisen ja työsuojelunäkökohtien välillä. Tutkijat painottavat, että hankinnoissa tulisi kilpailla muilla tekijöillä kuin työvoimakustannuksilla.
Rasvamaksan riskitekijät voivat alkaa muotoutua jo sikiöaikana ja varhaislapsuudessa9.6.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Maksan rasvoittuminen ei ole seurausta vain perimän ja aikuisiän elämäntapatekijöiden yhteisvaikutuksesta. Uusi Tampereen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoittaa, että äidin raskaudenaikaisella terveydellä sekä lapsuuden aikaisilla ruokavaliovalinnoilla voi olla on pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen maksaterveyteen.
Space Nordic käynnistyy vahvistamaan pohjoismaista avaruusalan yhteistyötä1.6.2026 11:50:00 EEST | Tiedote
Uusi Space Nordic -hanke yhdistää hajanaiset Pohjoismaiden avaruusalan toimijat, jotta alue voi kilpailla tehokkaammin kansainvälisillä markkinoilla.
Harri Nieminen Tampereen yliopiston työelämäprofessoriksi liikkuvien työkoneiden alalle1.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Automaatioalan asiantuntija ja yhteistyön tekijä Harri Nieminen on nimitetty työelämäprofessoriksi Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekuntaan. Uuden viisivuotisen professuurin myötä on tarkoitus terävöittää yliopiston kansainvälistä asemaa liikkuvien työkoneiden alalla sekä vahvistaa siltaa tutkimuksen ja teollisuuden välillä. VTT:stä yliopistoon siirtyvä Nieminen aloittaa uudessa roolissaan 1. kesäkuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme