Kokoomuksen Wallinheimo ja Kilpi: Lentoasemaverkkoa ei karsita
14.1.2025 16:56:07 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus on sitoutunut säilyttämään nykymuotoisen lentoasemaverkon. Maakuntalennoilla on suuri merkitys Suomen aluetalouksille ja kilpailukyvylle.

Finavia esitti 13.1.2025, että valtion tulisi palauttaa lentoliikenne markkinaehtoiseksi ja harkita lentoasemaverkoston karsimista. Kokoomuksen kansanedustajat, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ja liikenne- ja viestintävaliokuntavastaava Marko Kilpi muistuttavat, että maakuntalennoilla on tärkeä rooli koko Suomen saavutettavuuden ja elinvoiman kannalta.
”Hallitusohjelmassa on selvä kirjaus Finavian nykymuotoisen lentoasemaverkon säilyttämisestä. Tämä on lähtökohta, josta hallitus ei ole poikkeamassa. Markkinaehtoisuus tulee huomioida lentoliikenteen pitkäjänteisessä kehittämisessä, mutta maakuntalennoilla on laajempiakin yhteiskunnallisia tavoitteita. Pitkien välimatkojen maassa maakuntalennoilla edistetään vientiä, matkailua ja huoltovarmuutta. Tätä Finavia ei ulostulossaan huomioi”, Wallinheimo toteaa.
Syksyn 2023 budjettiriihessä päätettiin jatkaa maakuntalentojen tukemista kevääseen 2026. Päätös koskee Kajaanin, Kemin, Kokkolan, Joensuun ja Jyväskylän lentoja. Vaikka matkustajamäärät eivät ole palanneet pandemiaa edeltäviin lukuihin, kysyntä on vakiintunut. Tuen jatkosta päätetään kevään puoliväliriihessä.
”Maakuntalentojen taloudellista merkitystä ei voida mitata vain tuen suuruudessa. Syyskuussa 2024 julkaistu kauppakamarien tutkimus kertoo, että lentoliikenteestä riippuu noin 25 prosenttia tutkittujen alueiden yritysten liikevaihdosta, eli 38 miljardia euroa. Työpaikkoja lentoliikenne luo suoraan tai epäsuorasti 96 000. Lisäksi lähes puolet alueiden investoinneista liittyy lentoliikenteeseen, ja sen vaikutukset ulottuvat laajasti talouteen”, Kilpi sanoo.
Edustajien mukaan hallituksen on tarkasteltava asiaa koko Suomen näkökulmasta.
“Sisäisen lentoliikenteen kehittämisessä on huomioitava myös Suomen kasvava matkailupotentiaali. Lentoasemaverkostoa ei pidä karsia – sitä on kehitettävä tukemaan vientiä, matkailua ja alueiden kilpailukykyä. Ilman toimivia lentoyhteyksiä Suomi menettää elintärkeitä mahdollisuuksia globaalissa taloudessa”, edustajat päättävät.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko KilpiKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Sinuhe WallinheimoEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Keskustan eläkekatto romuttaisi työeläkejärjestelmän perusperiaatteen21.3.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa torjuu keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen esityksen eläkekatosta. Sarkomaan mukaan eläkekatto tarkoittaisi käytännössä uutta lisäveroa enemmän ansaitseville ja murtaisi suomalaisen työeläkejärjestelmän keskiössä olevat arvot.
Kokoomuksen Satonen: Määräaikainen työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan20.3.2026 12:34:39 EET | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee opposition linjaa ristiriitaiseksi: samaan aikaan kun huolta kannetaan nuorisotyöttömyydestä, vastustetaan keinoja, joilla työhön pääsyä helpotettaisiin. Satosen mukaan määräaikainen työ on monelle nuorelle ratkaiseva askel työelämään.
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme