Vuonna 2024 kuluttajien ruokailutottumukset monipuolistuivat – Etninen ruoka trendaa
Vaikka Foodoran tilatuimpien annosten kolmen kärjessä on ollut jo vuosia pizza, hampurilaiset ja kebab, vuonna 2024 tapahtui merkittäviä muutoksia ruokailutottumuksissa. Kuluttajat tilaavat nyt ruokaa entistä monipuolisemmin, ja erityisesti erilaiset etniset ruoat ovat kasvattaneet suosiotaan.

Foodoran palvelussa on mukana tuhansia ravintoloita, joista asiakkaat voivat valita mieleisiään annoksia. Vaikka pizza, hampurilaiset ja kebab pitävät pintansa, niiden tilaaminen on hieman vähentynyt. Nyt kuluttajat suosivat aasialaisia makuja, kuten vietnamilaista, intialaista, nepalilaista, korealaista sekä muita japanilaisia annoksia sushin ohella.
Foodoran sovellukseen saapui syksyllä 2024 paljon uusia ravintoloita, kuten trendikäs LieMi, joka innosti tilaamaan ennätysmäärän vietnamilaisia annoksia loppuvuodesta, mutta vietnamilainen ruoka on ollut kaikkein kiinnostavin keittiö ympäri vuoden. Monipuolistuminen kuluttajien valinnoissa on ollut havaittavissa jo alkuvuodesta 2024 lähtien.
– Tämä on todella positiivista useille ravintoloilla ja se johtuu varmasti osittain kuluttajien tiedon lisääntymisestä erilaisia keittiöitä kohtaan. Halutaan testata jotain muuta, yllätytään positiivisesti. Kokeilemista helpottaa myös se, että ruoka voidaan tilata kotiin ja testata ruokia mukavasti omassa ympäristössä, kertoo Foodoran ravintola-asiakkuuksista vastaava johtaja Heli Siljamäki.
Myös meksikolainen ja Lähi-idän ruoka ovat kasvattaneet suosiotaan. Pikkukaupunkien grilliravintolat sekä erilaiset jälkiruoat ja herkut ovat myös olleet kysyttyjä.
Vuoden 2024 putoajat
Vaikka pizza on edelleen Foodoran tilatuin annos, sen suosio on hieman laskenut vuoden 2024 aikana. Vähiten kuluttajia kiinnostavat salaatit, pihviannokset, eurooppalainen ja kotimainen ruoka. Jo muutaman vuoden trendanneiden bowlien suosio on myös hiipumassa.
– Nyt halutaan kokeilla erilaisia makuja tai ollaan yksinkertaisesti tietoisempia eri maiden keittiöiden suhteen. Erityisesti nuoremmat kuluttajat ovat tottuneita matkailijoita ja kulinaristeja. Heille tärkeää on helppous, nopeus ja laaja valikoima, joka palvelee heidän tarpeitaan. Töissä lounaalla halutaan yhtä hyvää ruokaa kuin illallisella, kertoo Siljamäki.
Vuoden 2025 alusta Foodoran sovelluksesta löytyy jälleen uusia ravintoloita. Restelin brändit, kuten Burger King, Rax, Taco Bell ja Classic Pizza, täydentävät Foodoran palvelua. Myös Picnic ja Sub ovat tulleet valikoimaan.
Yhteyshenkilöt
Sanna Mämmi
PR & Communications Lead
press@foodora.fi
040 1645401
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
foodora on yksi Pohjoismaiden johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, joka toimittaa ravintolaruokia ja päivittäistavaroita suoraan asiakkaiden ovelle. foodora toimii kuudessa maassa Euroopassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. foodora haluaa mahdollistaa kaikille enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa; asiakkaille, yrityksille ja läheteille. foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Foodora ja SPR yhdessä yksinäisyyttä vastaan28.1.2025 12:47:47 EET | Tiedote
Foodora osallistui Suomen Punaisen Ristin joulukeräykseen, jolla kerättiin varoja yksinäisyyden vastaiseen työhön. Onnistunut kampanja tavoitti lähes kolme miljoonaa silmäparia ja tuotti Foodoran asiakkaiden lahjoittamana tuhansia euroja tärkeään tarkoitukseen.
Foodora ja Sale aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa Kouvolan, Mikkelin ja Pieksämäen Saleista27.1.2025 09:19:30 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Mukana palvelussa ovat Kouvola, Mikkeli ja Pieksämäki. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Tuore ravintolatutkimus: Yli puolet ravintoloitsijoista uskoo oman liiketoiminnan positiiviseen kehitykseen24.1.2025 09:59:21 EET | Tiedote
Foodoran teettämän tutkimuksen mukaan ravintolat uskovat kasvuun, mutta joka kolmas ravintoloitsija kaipaisi ulkopuolista apua liiketoiminnan kehittämiseen. Kuljetuspalveluiden roolin nähtiin kasvavan, ja Foodora toivookin, että ravintolat ottaisivat kuljetuskumppanin yhä vahvemmin mukaan liiketoiminnan kehittämiseen.
Foodora ja Sale aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa Porin ja Rauman Saleista20.1.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Mukana palvelussa ovat Porin ja Rauman alue. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Foodora ja Alepa aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa eri Alepoista ympäri Helsinkiä13.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta HOK-Elannon Alepoista. Mukana ovat Alepat Kampissa, Pikku-Huopalahdessa, Töölössä, Malmilla, Siltamäessä sekä Verkkosaaressa. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme