O2-Jyväskylä haki pisteet Kuopiosta ja nousi pois karsijan paikalta
O2-Jyväskylä otti F-liigan häntäpäässä tärkeät pisteet, kun se kaatoi vieraissa Welhot 5-3 ja nousi samalla kuopiolaisten ohi pois karsijan paikalta sijalle kymmenen. Keskiviikon toisessa ottelussa EräViikingit kukisti kotonaan ÅIF:n 8-2.
Kuopiossa purtiin vielä pelin puolivälissä kynsiä tilanteessa 1-1, mutta sitten O2-Jyväskylä repäisi toiselle tauolle kolmen maalin johdon Taimi Mikkolan, ensimmäisen liigamaalinsa takatolpalta tyhjiin nostaneen Liila Ahon ja Henna Koivulan osumilla. Silva Jääskeläinen kavensi kolmannen erän alussa, mutta pallon itselleen voittaneen Emilia Trobergin maali seitsemän minuuttia ennen loppua palautti keskisuomalaisten johdon taas turvalliseksi. Welhojen lopun rypistys ilman maalivahtia tuotti vain Ella Variksen 3–5-kavennuksen.
Helsingissä laukoi ÅIF illan avausmaalin ja sinnitteli toiseen erään 1–1-lukemissa, mutta sitten Pinja Suhonen torjunnan kautta, Maura Paajanen keskialueen pallonriiston jälkeen ja Aada Kauppinen Inka Lippojoen nousun pohjustamana pommittivat kotijoukkueen 4–1-johtoon. Iida Sinkon kavennus jäi vieraiden illan viimeiseksi osumaksi, ja päätösjaksolla nähtiin vielä Pinja Suhosen illan toinen ja kolmas maali komeilla laukauksilla ennen kuin Eveliina Hana komisteli lukemia vielä tyhjiin ja Emma Parta ylivoimalla.
Sarja jatkuu lauantaina otteluilla SaiPa–SB-Pro, SSRA–PSS, FBC Loisto–TPS ja Welhot–Koovee.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Nico Salo johti Classicin vierasvoittoon Lahdessa8.2.2025 20:17:48 EET | Tiedote
F-liigassa pelattiin lauantaina yksi ottelu, jossa sarjakärki Classic nappasi viidennen perättäisen voittonsa kaatamalla vieraissa jumbo LASBin 12-2. Sveitsistä kesken kauden palannut Nico Salo hurjasteli tilastoihin tehot 3+2, Ville Lastikka 2+2 ja Tiitus Salokangas 1+3.
LASBin tappioputki katkesi Hirviareenalla – edellinen voitto marraskuussa5.2.2025 21:26:55 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjan keskiviikon ainoassa ottelussa nähtiin yllätystulos, kun sarjajumbo LASB katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa kaatamalla Leppävedellä Happeen 9-4. Lahtelaisten edellinen voitto oli marraskuun lopulta.
F-liigassa rankkarimaanantai: TPS ryösti KrP:n varman voiton, Jymylle elintärkeät pisteet3.2.2025 21:26:38 EET | Tiedote
F-liigan maanantain molemmat ottelut ratkottiin lopulta rangaistuslaukauksilla. TPS nousi kotonaan Nokian KrP:tä vastaan ottelun viimeisellä kympillä 1–5-lukemista tasoihin ja 6–5-voittoon. Nurmon Jymy puolestaan katkaisi yhdeksän pelin tappioputkensa Oulun kuuden pisteen ottelussa voittamalla OLS:n 5-4.
EräViikingit nousi kahdeksan joukkoon – SPV taipui selvin lukemin2.2.2025 20:07:01 EET | Tiedote
Viime kaudet liigakarsintoja hinkannut EräViikingit nousi pitkästä aikaa pudotuspeliviivan valoisalle puolelle kaataessaan kotonaan viidentenä olevan SPV:n peräti 7-2. EräViikingit ohitti sarjataulukossa pisteellä FBC Turun.
Classic nousi voittoon sitkeästä OLS:sta1.2.2025 20:34:32 EET | Tiedote
F-liigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua, joissa Classic löi päävalmentajansa, lajilegenda Juha Kivilehdon juhlaotteluksi nimetyssä tapahtumassa kotonaan OLS:n 6-5 ja SPV vieraissa sarjajumbo LASBn 10-2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme